Häränhäntää, vol.2

Kun puoliltapäivin otin häränhännät jääkaapista, tsekkasin samalla, milloin viimeksi olin niitä edellisen kerran valmistanut. Kuinka ollakaan, edellinen päivä oli 2. Helmikuuta 2013, eli tasan tarkkaan vuotta aiemmin. Julistankin siis 2.2. häränhännän päiväksi! Joku vääräleuka on sanonut, että kyseinen päivä (toinen toista) liittyisi jotenki seksuaalivähemmistöihin, mutta unohdetaan se nyt toistaiseksi.

Halusin tehdä erilaisen version kuin viimeksi, eli tällä kertaa ainesosat olivat tällaiset:

1 kg häränhäntiä
200 g tuoreita keittojuureksia
2 suurta tuoretta herkkusientä
5 valkosipulin kynttä
suolaa
pippuria
häränfondia
2 dl valkoviiniä
loraus portviiniä

Suolaa ja pippuroi häränhännät. En halunnut poistaa niistä rasvaa tahi kalvoja, koska sitten lihat voisivat olla pitkin pataa ja vaikeasti löydettävissä. Varmasti makuasia tämäkin.

Valurautapataan reilusti öliiviöljyä ja voita ja kun pata on hiljentynyt, on aika ottaa hännänpätkille kunnon paistopinta. Tämän jälkeen sienet ja keittojuurekset pataan ja päälle fondia, muutama pippuri ja kiehuvaa vettä niin, että kaikki jäävät pinnan alle.

Kun lähiomaiset ovat nähneet, niin kansi päälle ja uuniin. 150 astetta ja aikaa reilut 4 tuntia. Tämä maaginen 4 tuntia on aika, jonka puitteissa en ole vielä koskaan törmännyt minkään elukan ruhonosaan, joka olisi tuosta käsittelystä sitkeänä selvinnyt. Eivät potkat, soppalihat eivätkä riistaeläimetkään. Onhan se tietysti kiva hauduttaa ehkä vielä miedommassa lämmössä vaikka yön yli, jos on siihen mahdollisuus esimerkiksi leivinuunissa.

Tätä kirjoittaessani, on pata vielä uunissa, mutta mahtavat tuoksut ovat vallanneet koko kodin. Otan padan uunista vajaan tunnin kuluttua ja poimin sieltä pikku hännätypykät erilleen jäähtymään. Sopivan lämpöisinä erottelen niistä lihat pois ja yritän arvioida, onko liemestä minkälaiseen soosiin. Todennäköisesti on.

Siispä siivilöidään liemi ja keitetään kokoon. Jotain suurusta mahdollisesti sekaan, ellei ihan häränhäntäkeittoa olla tekemässä. Itse kasaan lihoista taas "pihvin" ja sille kaveriksi mustia säilykepapuja, paistettua munakoisoa, paahdettua Halloumijuustoa, höyrytettyä kukkakaalia tai sitten ihan vain salaattia. Katsotaan mikä huvittaa.

Tarkoituksella en tomaattia tähän satsiin laittanut, koska silloin tuppaavat kaikki lihat maistumaan vähän samanlaisilta. Hieman sama ilmiö on havaittavissa punaviini kanssa. Kun on kerran tehnyt ihan kunnon Stifadon, niin ajan myötä kaikki pataruoat alkavat muistuttaa sitä. Siksi siis vaihtelua kehiin. Jos tuuri käy, niin saattaa jokunen kuvakin tänne vielä päätyä.