Tässä blogissa julkaisen pääsääntöisesti itse kehittämiäni reseptejä, koska klassikot löytyvät ihan mistä vain.
Se ei aina ole kuitenkaan ihan mahdollista ja hyvin nopeasti tajusin, että tästähän tulee oma, suosikkiruokieni reseptivihkonen. Kiva, että ruokaohjeet ovat hyvässä tallessa, vaikka en niihin yleensä koskaan palaakaan.
Itselläni on pitkälti yli sadan (huolella luetun) keittokirjan kirjasto, joten ne eivät voi millään olla vaikuttamatta tekemisiini. Vanhin on "Ranskalaisen keittiötaidon salaisuudetet" 60-luvulta. On todella vaikea kuvitella, mitä siitä kokoelmasta vielä puuttuisi. Silti yritän olla varastamatta muiden reseptejä. Pyydän jo ennalta anteeksi, jos julkaisemani resepti on jo jonkun muun kehittämä tai julkaisema. Eihän sille käytännössä mitään voi, koska vaikutteita tuntuu tulevan ihan joka puolelta. Jokainen ravintolassa syöty ateria tai TV:ssä nähty kokkaus vaikuttavat, halusitpa tai et.
Blogissani kaikki ruoat on tehty itse syötäväksi ja kuvattu kännykkäkameralla.
Kotimaisista keittokirjailijoista kaipaan edelleen Visa Nurmea, jonka persoonallinen tyyli teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hän ei ollut alan ammattilainen vaan vain valistunut ja itseoppinut gourmandi. Ehkä siksi sielujen yhteys. En vieläkään ole toipunut hänen siirtymisestään taivaallisen hellan ääreen. Visalla ja Antti Vahteralla tuntui olevan toisiaan stimuloiva vaikutus, joka todellakin näkyi myös heidän aikaansaamissaan kirjoissa. Ne on kaikki osittain ryppyisiksi luettu.
Olen hyvin tehdyn kotiruoan (ja kaiken muunkin ruoan) ystävä, kalastusharrastaja, ravustaja ja sienestäjä. Suurimmat herkkuni löytyvät äyriäis-nilviäis-maailmasta. Lähinnä Hummeri - merirapu - kampasimpukka - sinisimpukka - taskurapu - katkarapu - valikoimasta. Ainoa paradoksi näissä on se, etä niille ei juurikaan kannata tehdä mitään suurempia temppuja maun parantamiseksi, vaan suurin osa on parasta sellaisenaan, suolaisessa vedessä keitettynä tai paistettuna. Toki hummeristakin löytyy lukuisia reseptejä, mutta mielestäni tämän äyriäisten kuninkaan maku menee niissä lähes poikkeuksetta piiloon. Thermidor, americaine ym. eivät vain tuo oikeutta tuolle raaka-aineiden kuninkaalle. Muistuttaa vähän gratinoituja ostereita. Kuka nekin lie keksinyt? Nehän on syötävä elävältään...
Kuten asiaan kuuluu korostan, että raaka-aineet ovat lähes aina tuoreita, paistamisessa (ja kaikessa muussakin) käytän vain Extra Virgin-oliiviöljyä (EVOO) ja oikeaa voita. Myös muita öljyjä kannattaa kokeilla ja niitähän alkaa jo Suomestakin löytyä. Eri öljyt sopivat eri tarkoituksiin. Suola on merisuolaa ja pintamaustuksessa mieluimmin Maldon-merisuolaa. Joskus oikaisen mutkissa käyttämällä fondeja kastikkeissa, mutta harvoin ja harkiten. Tietysti jättikatkan pyrstöt, hummerit ja eksoottisemmat merenelävät ovat yleensä pakastimesta, kun niitä ei meiltä oikein muuten saa.
Nykyään on saatavilla melko yleisesti tetraan pakattuja liemiä, jotka ovat hurjan paljon parempia kuin mitkään fondit, liemikuutioista puhumattakaan. Broilerin luista ja kalan ruodoista saa kaikkein laiskinkin kokki kelpo liemen kastikkeensa pohjaksi. Kyse on vain kuinka paljon jaksaa nähdä vaivaa ja mihin motivaatio riittää. Itselläni alkavat arominvahventeet tökkiä sen verran, että luiden keittäminen alkaa tuntua ihan järkevältä touhulta. Mittoja en välttämättä julkaise, koska ne ovat aina perskohtaisia makuasioita. Itse olen runsassuolaisen ruoan ystävä, mutta monet muut eivät ole. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin liukuvani lähes keittokirjamaiseen "ohjeistamiseen". Se ei ollut tarkoitus, mutta pääsi kuitenkin käymään. Ehkäpä blogista on joillekin siten enemmän apua.
En ole kokki, mutta olen elänyt ruokaintohimojeni kanssa yli kolme vuosikymmentä neljän ruokakriitikon kanssa taloudessa, jossa kritiikki on ollut todella rakentavaa ja kannustavaa. Nykyisin meitä on taloudessa enää kaksi, mutta aikuiset lapsemme tulevat hyvin mielellään kotiin syömään ja tilauksia ruokalistalle tulee aina ennakkoon.
Olen myös viiniharrastaja ja järjestäytyneen toiminnan kautta olen oppinut jo valtavan paljon, mutta vielä enemmän on vielä opittavaa jäljellä.
Talvikautena pidän erityisesti pitkään haudutetuista, "sitkeistä" ruhonosista, joista saa todella maittavaa ruokaa. Mitä lähempänä luuta, sen maukkaampi liha. Kesällä taas tarjolla on kevyempää pureskeltavaa, mutta maukasta senkin on oltava. Avovesikaudella syödään tietysti oman järven antimia sekä kalojen että rapujen muodossa.
Kasvisruoka on alkanut kiinnostaa minua kovasti. Pidämme mielellämme kotona kasvisruokapäivän silloin tällöin, mutta sekasyöjä olen ja sellaisena pysyn. Tekemäni kasvisruoka ei ole vegaaniruokaa.
