lauantai 18. maaliskuuta 2017

Salaatti babypinaatista, helmitomaateista, fetajuustosta ja uunikuivatuista oliiveista


Katso erillinen ohje uunikuivatuista oliiveista. Voit toki käyttää myös tuoreita, mutta nuo kuivatut ovat tässä se juttu!

Osta pakkaus babypinaattia, fetajuustoa ja rasia helmitomaatteja. Käytä erikseen kuivattamiasi oliiveja lisänä tai tuoreita oliiveja.

Sekoita sopivassa suhteessa per ruokailija ja kastikkeeksi huippuluokan oliiviöljyä ja kenties myllystä pyöräytys pippuria.

Uunikuivatut mustat oliivit


1 purkki mustia oliiveja (185 g netto). Osta kalamataoliiveja, niin saat niihin kunnon suolan!

Valuta lävikössä ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Uuni ekaksi 45 minuutiksi 150 asteeseen, sen jälkeen noin 75 asteeseen vielä reiluksi tunniksi.

Kannattaa antaa kuivua loppuun huoneenlämmössä, sulkematta näitä purkkiin, mikäli tulevat nopeasti käyttöön.  Napostele tai käytä esimerkiksi salaatissa.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Karitsan potkaa, punaviinikastiketta, bataattisosetta, pikkelöityä parsakaalia ja balsamicosiirappia


Oli taas pitkästä aikaa varioida karitsan potkaa ihan reseptiksi asti. Ei siitä suuren suurta eroa alkupräiseen ohjeeseen vuodelta 2012, mutta pientä säätöä kuitenkin.

Ohje on kahdelle:

Pataan:

2 karitsan potkaa
2 sipulia
6 valkosipulin kynttä
2 suurta tomaattia
häränfondia pullosta
kananfondia pullosta
3 dl punaviiniä
vettä
suolaa ja pippuria

Suolaa ja pippuroi potkat ja asettele padan pohjalle. Kippaa sekaan muut ainekset, laita uuni 150 asteeseen ja heitä pata kylmään uuniin. Anna hautua pari tuntia, Tiputa lämpö 100 asteeseen ja jatka haudutusta vielä 2 tuntia.

Bataattisose:

1 keskikokoinen bataatti
4-5 perunaa
2 valkosipulinkynttä
voita ja suolaa
kermaa

Kuori bataatti ja perunat. Keitä valkosipulinkynsien kanssa niukassa, suolatussa vedesssä kypsiksi. Valuta, lisää voi ja kerma ja vatkaa kauniin sileäksi muusiksi.

Pikkelöidyt parsakaalit:

Isohko nuppi parsakaalia
3 dl vettä
1 dl sokeria
1 dl väkiviinaetikkaa

Pilko parsakaali pieniksi nupuiksi. Laita liemeen ja kiehauta hetki ja ota jäähtymään katilassa.

Balsamicosipulit:

4 sipulia
sokeria
öljyä
suolaa
balsamicosiirappia

Leikkaa sipulit renkaiksi. Lisää ne pannulle ja sekaan pari ruokalusikallista sokeria. Lämpö päälle ja anna sipulien saada väriä sokerin avulla. Lisää öljy ja suola ja jatka freesaamista, kunnes sipulirenkaat ovat aivan pehmeitä ja kauniin ruskeita. Lisää lopulta balsamicosiirappi, sekoita ja se on siinä.

Punaviinikastike:

Siivilöi potkien(siis ei saa potkia, vaan nyt tarkoitetaan noita potka-osia) haudutusliemi kattilaan ja kaada pois ylimääräien osa. Keitä kokoon, tarkista maku ja korjaa mahdolliset puutteet maussa suolalla ja pippurilla.

Kokoa annos ja nauti! 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kreolilaiset katkaravut


Tämän ohjeen löysin 1980-luvun puolivälissä ruotsalaisesta Allt om Mat-lehdestä. Ruoasta tuli välittömästi perheemme suursuosikki ja sitä on tullut vuosien varrella tehtyä usein, varsinkin lasten vielä asuessa kotona, mutta havahduin äskettäin siihen, että nyt on edellisestä kerrasta kulunut niin pitkä aika, että alkaa ohje hiipua muistista.

Siispä muistia verestämään, koska alkuperäisversiota ei ole enää missään tallessa, eikä silloin ollut edes kännykkää vielä keksitty, Internetistä puhumattakaan.

Aloita ottamalla katkaravut sulamaan.

Ainesosat:

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
reilu loraus oliiviöljyä
1 1/2 rkl curryjauhetta
ripaus cayennepippuria
3-4 puoliraakaa banaania, jotta niissä olisi vielä makua jäljellä
1 punainen paprika
1 pikkupurkki Dole-ananasrenkaita (Osta merkkituotetta! Vältä halpoja kopioita)
noin 300 g kuorittuja, pakastettuja katkaravun pyrstöjä (tällä hetkellä paras hinta-laatu-suhde on Lidlissä)
2 dl kermaa
2 dl kuivaa valkoviiniä
suolaa
(mahdollisesti ananasmehua ja/tai sitruunan mehua)

Silppua sipuli ja valkosipulit. Kippaa kattilaan ja reilusti oliiviöljyä sekaan. Lämpö päälle ja curry + cayenne sekaan. Lievää liikutusta, jotta maut irtoavat mausteista. Siivuta sillä aikaa banaanit ja paloittele paprika ja heitä sekaan. Sekoita. Lorauta sekaan valkoviini, anna kiehahtaa ja laske lämpöä ja lisää hetken kuluttua kerma. Valuta ananasrenkaat (säästä mehu) ja paloittele pieniksi sektoreiksi. Älä sorru ostamaan valmiita ananaspaloja, sillä ne ovat palakooltaan liian suuria! Tässä kohtaa kannattaa nähdä taas hieman enemmän vaivaa. Lisää ananaspalat kattilaan ja sekoita taas hieman. Nyt pitäisi saada lämpö sellaiselle tasolle, että sapuska hautuu juuri sopivasti ja banaani pikku hiljaa soseutuu ja suurustaa kokonaisuuden. Tähän saa mennä noin tunti.

Sillä aikaa keitä riisi 1 + 12 + 12 menetelmällä ja jää odottelemaan välillä soosikattilaa sekoittaen.

Valuta katkiksista ylimääräiset litkut ja lisää pyrstöt kastikkeeseen. Tarkista maku ja mausta suolalla cayennella ja mehuilla haluttuun makutasoon. Tarjoile riisin ja hyvän valkoviinin kera. Alsace Riesling on oma suosikkini.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Riisin keittäminen

Tähän ohjeeseen aina viittaan, kun keitetään mitä tahansa riisiä. Siis lisäkeriisiä. En ota kantaa sushiriisin keittoon, koska en tiedä sitä tarpeeksi. Sen tiedän, että Uncle Ben´s ym. merkkien keitto-ohjeet ovat aivan hanurista. Älä missää olosuhteissa noudata niitä!

Huuhtele riisi kattilassa kylmällä vedellä niin monta kertaa, että vesi ei ole enää sameaa. Intialaiset antavat tähän ohjeeksi seitsemän kertaa, mutta luotan enemmän omaan näkööni.

Kaada pois huuhteluvesi. Lisää kattilaan 1,5 kertaa riisin tilavuus kylmää vettä. Rautalankaa: 3 dl riisiä on 4,5 dl vettä.

Kansi päälle ja kattila levylle ja lämpö täysille. Jos oikein tarkkoja ollaan, niin kannen alle tulisi laittaa alumiinifolio tiukasti paikoilleen ja kansi vasta sen päälle, ettei vettä pääse haihtumaan lainkaan. Tuolloin voisi veden määrää tiputtaa jopa 1,3 kertaa riisin tilavuuteen (kiinalainen ohje).

Anna riisin kiehua täysillä noin 1 minuutti. Älä avaa kantta! Tiputa lämpö niin pienelle kuin se liedelläsi on mahdollista ja anna hautua 12 minuuttia. Tämän jälkeen laske lämpö nollaan (älä kurkkaa kattilaan!) ja anna jälkikypsyä vielä 12 minuuttia.

Tämän jälkeen sinulla on täydellinen riisi kaikkiin riisiruokiin. Ihan jopa noista parboiled Uncle Ben´s-riiseistä tulee kohtuullista näin keitettynä.

Riisilajike on sitten ihan makuasia. Basmatia pidetään maailman parhaana riisinä ja kyllähän se hyvää onkin, mutta myös Jasmin on todella hyvää. Itse pidän pääsääntöisesti jasminia aina jemmassa.