Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukkakaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukkakaali. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. helmikuuta 2023

Halloumigratinoitu kukkakaalivuoka

 


Tämä mukavan suolainen ja proteiinipitoinen lisuke tupsahti päähäni aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kukkakaali tuli ostoskassissa kotiin, mutta pääni oli täysin ruokaideoista tyhjä. Olimme jo aiemmin päättäneet, että syömme päivälliseksi, pakastimesta poimitun, sous-vide-kypsennetyn karitsan ulkofiléen, mutta kokonaisuudesta ei ollut hajuakaan. Sinä aikana, kun sirkulaattosi sulatti ja lämmitti karitsan alkuperäiseen 55 asteen lämpöön, oli keksittävä jotain. Tarkan ohjeen kirjaaminen on mahdotonta, sillä se pohjautuu uunivuoan tilavuuteen. Sen pohjalta jokainen kokeilkoon itselleen sopivan annoskoon.

1 keltasipuli, hienoksi silputtuna

3 valkosipulin kynttä

1 keskikokoinen kukkakaali, nupuiksi tai puolikkaiksi leikattuina

1/2 tetraa kikherneitä huuhdeltuna

1 tölkki Mutti-tomaattimurskaa

oliiviöljyä (omantunnon mukaan)

suolaa, pippuria ja chiliä maun mukaan

1 halloumi karkeaksi raastettuna

Yrttejä maun mukaan, joko tuoreena tai kuivattuna (yrteillä voi rakentaa helposti makuparin tarjottavalle pääruoalle, jolloin syntyy se yhteinen makuprofiili, joka auttaa myös viinin valinnassa)

Kun itselläni oli käytössä näppäränkokoinen ja -mallinen valurauta-astia, pitää se tietysti ensin öljytä. Käytännössä muuhun tarkoitukseen ei tähän ruokaan sitten öljyä tarvitakaan. (paitsi ehkä sittenkin ihan vähän pohjalle kuitenkin, koska tästä tuli sellainen trendikäs "one pot dish".

Öljyä siis vähän uunivuokaan, sipuli ja vakosipuli perään ja levitellään tasaisesti vuoan pohjalle. Päälle asetellaan kukkakaalit niin, että pohja peittyy mukavasti. Näiden päälle/väleihin ripotellaan sen verran kikherneitä kuin mahtuu.

Mausta tomaattimurska suolalla ja pippurilla ja haluamallasi chilillä (kuivattu, rouhittu, kastike, schriratcha tms.) ja yrteillä. Kaada seos vuokaan ja tasoittele koloihin. Raasta kokonainen halloumi päälle.

Uuni 200 asteeseen ja vuoka lämpöön. Gratinoi, kunnes juusto on toivomasi värinen. Kukkakaali saa mielellään jäädä sopivan napakaksi, ettei mene aivan mauttomaksi.

Sitten vain sopivan sapuskan kanssa ääntä kohti. Variaatioita tästä saa loputtomiin vaikka itämaisilla mausteilla (korianteri, juustokumina, garam masala yms.). Tomaatilla on taipumus jättää ruoka hieman vetiseksi, joten tomaattimurskan voi hyvin valuttaa ensin vaikka tiheässä siivilässä, jos neste häiritsee. Kotonamme se jäi vuoan pohjalle. 


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Karjalanpaistia uudella twistillä


Päätin ostaa pakkauksen karjalanpaistilihoja ja tehdä niistä kaikkea muuta kuin perinteistä karjalanpaistia. Ensinnäkin lihakset saivat marinoitua punaviiniliemessä yli vuorokauden (lähes kaksi) ja sitten kuvaan tuli vielä paljon muutakin. Safka muistuttaa kenties enemmän stifadoa kuin karjalanpaistia. Saas nähdä. Tässä tarvikkeet:

900 g karjalanpaistilihaa
1/2 l punaviiniä
5 valkosipulinkynttä
3 isoa herkkusientä
2 isoa tomaattia
1/2 dl hillosipulia
iso nippu timjamia
2 palsternakkaa
1/2 kukkakaalia
kermaa
vasikanfondia
soijaa
suolaa ja pippuria
kokonaisia mustapippureita
Tabascoa
vettä

Lorauta marinointiastiaan muutama tippa Tabascoa, puoli kourallista kokonaisia mustapippureita, valkosipulinkynnet, loraus soijaa, liraus fondia, suolaa, timjamia ja lopuksi lihat. Sekoittele ja kaada päälle punkkua niin, että lihat peittyvät. Juo loput, jos jää. Kelmua päälle ja jääkaappiin,

Kun ruoan synnyttämisen aika koittaa, leikka saksilla iso nippu timjamia valurautapadan pohjalle. Pilko sekaan 4 herkkusientä ja 2 tomaattia ja hillosipulit. Kaikki nämä, jotta ruokaan saadaan mahdollisimman paljon sitä kuuluisaa viidettä makua, umamia. Se tekee sapuskasta niin täyteläisen makuista.

Kippaa päälle lihat ja marinadi. Lorauta päälle vielä hieman soijaa, fondia, tabascoa ja lopuksi vettä. Kun omaiset ovat nähneet, niin kansi päälle ja kuulemiin. Pata uuniin reiluksi kolmeksi tunniksi. Itse asiassa mitään ylärajaa ei ole koskaan määriteltykään. Tässäkin lopputulos on ajan ja lämpötilan funktio ja itse suosin 150 asteen lämpötilaa ja vastaavaasti hieman pitempää aikaa. Ja aina paranee. Nuo paremmat ravintelit kehuskelevat, kuinka lihakset ovat hautuneet jopa 48 tuntia. Hyviä ne ainakin tuppaavat olemaan ja mautkin kohdillaan. Kaipa nuo oikeatkin kokit tietävät mitä tekevät. Paitsi pikaruokaloiden taikka Ikean kokit. Niille ei paljon anneta päätösvaltaa!

Nyt menee tuo kevennyspuoli hieman persauksilleen, koska päätin kaikesta huolimatta tehdä taas muusin palsternakasta, kukkakaalista ja kermasta. Eihän sitä kermaa nyt niin tuhottomasti tarvita, mutta edes vähän liemeksi! Ja tästä sapuskasta riittää kahdelle kyllä ainakin kahdeksi päiväksi aivan komeasti.

Ei muuta kuin noin neljän tunnin jälkeen pata pois uunista, palsternakat ja kukkakaalit tulille ja muusiksi asti ja sitten nauttimaan. Tykö voisi tarjota vaikka venäläistä suolakurkkua (jota meillä on aina kotona) ja äskettäin ohjeistamaani pikkelöityä keltajuurta.

Noita isoj herkkusieniä jäi 3 kpl yli tarpeen ja päätinpä päästää heidät ensin vesitilkkasen avulla nesteistään ja sen jälkeen vielä kärventää niitä voinokareen avulla pannussa muutaman hetken, että saivat sekä makua että väriä. oli muuten aivan taivaallien makusinfonia. Viiniksi kelpasi tällä kertaa vaatimaton, mutta loistava Amarone della Valpolicella tuolta ihanalta Corte Lenquinin tilalta, jossa on ollut ilo ja kunnia kerran vierailla. Mangnifique!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Hirven sisäfilettä, kantarelli-purjokastiketta, palsternakka-kukkakaalipyrettä ja rapsakkaa pekonia


Tästä ei ruoka paljon parane. Eiliseltä jäi vielä tuota pyrettä, niin vain loppu piti tehdä alusta. Tässä ainesosat kahdelle:

350 g hirven sisäfilettä
3 dl itse pakastettuja kantarelleja
25 cm pätkä purjoa siipaleina
eiliseltä aamulta jäänyttä pekonia, murennettuna
edelliseltä päivältä jäänyttä palsternakka-kukkakaalipyrettä. Jos ei jäänyt niin katso ohje.
pakastepuolukoita
hillottua keltajuurta ja porkkanaa
riistamaustetta

Osta noin 150 g hirven sisäfilettä per ruokailija. Ota se hyvissä ajoin lämpeämään ihan huoneenlämpöiseksi.

Kippaa kattilaan kantarellit ja purjokiekot, nokare voita ja kermaa sekaan ja lämpöä miedosti alle. Anna hautua pikku hiljaa ja odottele rauhassa, kunnes on täydellistä, koska huonoa ei kannata tarjota. Mausta suolalla ja pippurilla myllyistä.

Lämmitä palsternakka-kukkakaalipyree kattilassa tai tee alusta asti uusi edellisen reseptin mukaan.

Jos sinulta on jäänyt - kuten meiltä - aamiaispekonia kolme-neljä siivua, niin lämmitä ne mikrossa rapeiksi ja murenna ihan murusiksi ja koristele ihan lopuksi annos näillä muruilla.

Paista hirvenfilepihvit mukavan mediumiksi ja kokoa annokset haluamallasi tavalla. Nauti hyvän punaviinin kera. Itsellä tällä kertaa halppisbarolo Alkosta.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Paahdettua maissikananrintaa rosmariinin kera, palsternakka-kukkakaalipyrettä, punaviinikastiketta ja pikkelöityä keltajuurta


No tulipas tuohon äkkiseltään pitkä nimi sapuskalle. Ehkä siinä on ripaus hakukoneoptimointia
mukana...

Maissikananrinnat tarttuivat matkaan taaskin Tampereen kauppahallin Laatulihasta samalla, kun ostin pienen pätkän hirven sisäfilettä isänpäiväksi. Siitä enemmän huomisessa jorinassa.

Etsin Internetin ihmeellisestä maailmasta reseptejä maissikanasta ja tulos oli todella laiha. Suurin osa kertoi miten broilerinfileen voi paneroida maissilastuilla jne. Lisäksi löysin myös Maaseudun Tulevaisuus-merkkisen painotuotteen artikkelin, jossa varoitetaan tuontilintujen sisältämistä cambylobakteereista ja kaikista mahdollisista riskeistä mitä kaikki ulkomailta tuotu ruoka lainkaan voi mukanaan meille tuoda. Aivan varmaa ruokamykytystä taitaa olla odotettavissa siis. Jätän siis testamentiksi tämän reseptin juuri ennen kuolemaani.

Halusin tähän kauniin keltaiseen lintuun rapean pinnan ja siksi jätin nahan paikoilleen. Kuivasin pinnat paperilla hyvin, suolasin ja pippuroin alapuolen ja asettelin rosmariininoksien päälle pieneen, valurautaiseen uunivuokaan.

Tein rapeutta lisäävän seoksen hunajasta, soijasta ja Tabascosta ja levittelin sitä nahkapuolelle. Kuivatin sen nopeasti tohottimella ja jätin kaikkien hygieniaohjeiden vastaisesti vielä tunniksi kuivumaan aivan huoneenlämpöön ja ilman peittoakin vielä. Lisäsin lopuksi päälle suolan ja pippurin, sekä kolme kokonaista rosmariininoksaa ja muutaman voinokareen, ennen lähtöä lämpöön. He pääsivät tässä kunnossa uunin alatasolle 175 asteen lämpöön noin puoleksi tunniksi. Kuvasta puuttuvat vielä nuo rosmariinit ja voit.

Tässä kaikki tarveaineet kahdelle hengelle:

2 maissikananrintaa
1 purkki tuoretta rosmariinia
2 suurehkoa palsternakkaa
3 suurehkoa keltajuurta
1 iso porkkana
kanafondia
punaviiniä
muutama kukkakaalinnuppu
1 dl kermaa
Tabascoa
1 dl etikkaa
2 dl sokeria

Proteiinikomponentin teko tulikin jo melko selkeästi varmaan kuvailtua jo yllä. Sitten vain noihin lisukkeisiin:

Palsternakka-kukkakaalipyree

Yllä luetellut palsternakat ja kukkakaalinnuput. Ota muutama ohut suikale palsternakoista, jotta voit friteerata ne koristeiksi vielä lopuksi. Pilkkoa muuten loput ja kippaa kattilaan. Kerma, vesi ja suola perään ja lämpöä kattilan alle. Muista niukka nesteen määrä, ettei tarvitse viemäriin kaataa hyvi makuja!

Punaviinikastike

Liraus fondia, loraus pukkua, ja vähän vettä. Yksi oksa rosmariinia. Kaada kattilaan ja anna keittyä kokoon hiljalleen, kun teet muuta. Tarkista maku. Itselläni pääsi hieman turhan suolaiseksi ja lisäsin veden sijasta lorauksen granaattiomenakastiketta. Teki hyvää hapoille, mutta olisi vielä kaivannut lisää nestettä suolaisuuden vähentämiseksi.

Pikkelöidyt keltajuuret

Kuori ja viipaloi keltajuuret ja lohko porkkana. Tee pikkelöintiliemi suhteilla 3 osaa vettä, 2 osaa sokeria ja 1 osa väkiviinaetikkaa. Keitä napakoiksi liemessä ja jäähdytä nopeasti kylmässä vesihauteessa ja purkita jääkaappiin odottelemaan annoksen koristelua.

Itse keitin vielä pikkelöintiliemen kokoon noin 1,5 desiin. Saas nähdä onko sille myöhemmin käyttöä. Kotona pitäisi olla pikkupulloja kaikenlaisia sooseja ja reduktiota varten, koska muuten jää kaikki ekstra tekemättä. Ja sehän on juuri se kiva osuus.

Annoksen keran nautimme Corte Lenquin Ripassso Superiore-punkkua ja kokonaisuus oli aivan taivaallinen! Näin isänpäivän aattona ihan mukavaa.

Kohta varmaan väki kyllästyy noihin pitkiin lautasiini, joihin olen taasen innostunut. Lähinnä esillepanon esteettisyys niissä korostuu mielestäni kivasti.

Friteeratut palsternakkasuikaleet

Muutama edellä kuvatun mukainen nippu suikaleita. Kuumaa rypsiöljyä. Kippaa suikaleet sekaan, kun öljy on kuumaa. Valuta, suolaa ja koristele annos näillä.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Karamellibroileri "kukkakaaliriisi"


Farangin karamellipossu on ollut aivan järkyttävän suuri menestys niin ravintolassa kuin keittokirjassakin, kuten myös somereseptiikassa. Lähdin funtsimaan, josko jotain vastaavaa voisi tehdä hieman samalla tyylillä myös broilerista. Luonnollisesti lähdin googlaamaan aihetta ja monen mutkan kautta päädyin taaskin yhdistelemään muutamaa reseptiä, joista tein sitten ihan oman synteesini taas kerran. Kuten yleensäkin, kerron lopussa, miltä se maistui ja mitä voisi parantaa. Tämähän pitäisi syödä riisin kanssa, mutta kun on menossa lievää törkeämpi kevennysprojekti, päätin vaihtaa riisin raastetuksi kukkakaaliksi, joka lämmitetään paistinpannulla oliiviöljyn kera.

Suunniteltu raaka-ainelista kahdelle (kenties pariksi päiväksi jopa):

5 - 600 g broilerin rintafilettä (ei riekaleita eikä ohuita, vaan ihan kokonaisia)
nippu tuoretta sipulia, leikkaa naateista muutama kiekko annoksen koristeluun
4 suurta valkosipulinkynttä
pala inkivääriä raastettuna
2 rkl tummaa muscovadosokeria
3 rkl Kikkoman-soijaa
2 rkl sweet-chili-kastiketta
1 loraus osterikastiketta
2 - 3 rkl oliiviöljyä
punainen chilipalko (tulisen ystäville 2 kpl. Itse säästän oman lisämääräni annoksen päälle, jotta vaimonikin pystyy toivottavasti syömään tätä sapuskaa). Tästäkin voi säästä osan koristeluun.
Kukkakaalia raastettuna juuri sinulle sopiva määrä tai sitten keität jasminriisiä.

Kuutioi broiskut. Silppua sipulit ja valkosipulit. Mittaa kaikki muut ainekset valmiiksi. Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja roiski sinne reilusti oliiviöljyä. Kippaa pannuun broiskut ja ota niihin hieman paistopintaa. Sitten vaan kaikki muut ainekset sekaan ja lämpöä pienemmäksi ja odotusta, kunnes soosi alkaa karamellisoitua ja saostua. Lievää liikutusta tietenkin sillioin tällöin.

Raasta kukkakalia sopiva määrä ja lämmitä se pannulla tilkassa oliiviöljyä.

En ole syönyt Farangin alkuperäisannosta enkä lukenut keittokirjaa, enkä siksi ole edes voinut yrittää tehdä siitä toisintoa. Siksipä oma arvioni perustuu ainoastaan tähän omaan annokseeni. Tällä kertaa sapuskasta tuli niin hyvää, että kaikki meni kerralla! Vaimoni poimi chilinsiivuja pois annoksestaan ja minä söin nekin kaiki. Olisi kyllä mennyt enemmänkin. Loistava tasapaino makeaa, suolaista ja tulisuutta. Jatkoon!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Soseutettu kukkakaalikeitto



Tähän olen saanut inspiraation monestakin lähteestä. Esimerkiksi Nieminen-Sukula-kirjasta Vege! sekä ihan itse kyhätystä paahdetusta valkosipulikeitosta. Fuusiota tai synteesiä siis, mutta oma sovellus.

1 sipuli (kelta- tai banaanisalottisipuli) kuutioituna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
loraus oliiviöljyä
1 hapahko, vihreä omena
1 kukkakaali
1-2 tl curryjauhetta
0,5 - 0,6 dl kasvislientä tai kananlientä
2 dl kermaa tai kookosmaitoa
suolaa ja pippuria myllystä
ruisleipäkrutonkeja

Jos hauat keitolle vielä itämaisemman leiman, voit lisätä mausteisiin vielä Garam masalan, jeeran ja korianterin. Makuasia. Myös chili tai cayennepippuri käyvät hyvin, jos olet tulisen ystävä tai jos talvinen pakkaspäivä yksinkertaisesti sitä vaatii.

Kuori ja kuutioi omppu, pilko kukkakaali. Freesaa kaikki kasvikset ja mausteet öljyssä. Lisää liemi ja kerma ja hauduta vielä hetki. Soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella, tarkista maku ja tarjoile ruiskrutonkien kera.

Omenasta ruoka saa lähinnä happoa ja hieman rakennetta. Hapon voi lisätä muutenkin esimerkiksi vaikka valkoviinin muodossa tai sitruunaa lisäämällä. Rakennetta puolestaan saa lisäämällä kasvisten määrää tai suurustamalla.