perjantai 25. syyskuuta 2015

Turskaa, kermamuhennettua nuorta lehtikaalia ja avokadoa


Nyt pukkaa taas lehtikaalia, mutta tällä kertaa tuoretta sellaista ruukussa. Oli muuten ihan erilaista kuin vanhemmasta, kovasta ja kuivasta tehtyä!

Tykötarpeet kahdelle:

Sopivasti tuoretta turskafilettä per ruokalija
Lehtikaalia ruukussa
1 pieni keltasipuli
1 sitruunan mehu
1 avokado
oliiviöljyä
kermaa
voita
suolaa ja pippuria
tilliä koristeeksi

Putsaa turskafileistä ruodot pois. Se on aivan yhtä helppoa kuin ahvenesta tai kuhasta. Leikkaa vain se perinteinen "housuleikkaus" ja kaikki on poissa. Ruodot tunnet oikein hyvin sormenpäällä tunnustellen. Suolaa ja pippuroi.

Revi lehtikaalit lähes tyvestä irti ja huuhtele ne. Heittele kattilaan ja oliiviöljyä päälle ja myllystä suolaa ja pippuria päälle. Mieto lämpö. Kun freesaantuminen on käynnissä, lisää pieni sipuli silputtuna ja odota hetki. Lisää sitten loraus kermaa niin että kaikki muhii mukavasti. Ihan lopuksi purista sitruunasta hieman mehua päälle. Tarkista maku ja tee tarvittavat korjausliikkeet.

Reilusti voita paistinpannulle ja kun pannu on hiljennyt, laita kalat pannuun ja käännä nopeasti, heti kun kunnon paistopinta on saatu. Heti pannu pois levyltä ja loppua kohti lievästi hautuen.

Puolita avokado ja kauho siitä kullekin ruokailijoille puolikas parina palana. Asettele kauniisti lautaselle, purista vielä lopuksi sitruunan mehua annoksen päälle ja nauti.

On muuten hyvää!


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Timjamibroileria grillissä ja kotipihan salaattia oliiviöljyn ja balsamicon kera


Tässä tykötarpeet kahdelle ja on muuten hyvää! Kuvissa on osassa 3 kpl, mutta yksi jäi huomiseksi!

2 broilerin rintafilettä
nippu tuoretta timjamia
1 valkosipulin kynsi per filee
voita 1 nokare per filee
suolaa ja pippuria myllystä
oliiviöljyä
balsamicoa tai balsamicosiirappia
villirucolaa
lehtipersiljaa
lehtisalaattia
sekasalaattia
kotipihan pikku tomaatteja

Leikkaa kokonaisiin broilerinfileisiin kunnon taskut. Suolaa ja pippuroi. Täytä taskut valkosipulilla, voilla ja timjamilla.

Kerää salaatti ja lehtipersilja kasaan huuhtele ja linkoa salaattilingolla. Nouki muutama tomaatti pihasta tai osta jokunen kaupallinen kirsikkatomaatti. Nosta keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan.

Lämmitä grilli ja asettele oliiviöljyllä voidellut ja suolalla ja pippurilla maustetut fileet grilliin "entinen" nahkapuoli alaspäin.

Kun broisku alkaa saada väriä ja voi fileen keskellä sulaa, käännä komeudet toisin päin, mutta yritä pitää voi mahdollisimman fileiden sisällä. Lopuksi ota fileet vetäytymään folioon, ettei  liha pääse kuivumaan.

Lopuksi vain ääntä kohti. Maistuvaa punaviiniä kyytipojaksi.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Grillattua possun potkaa ja kasviksia ja kenties hapankaaliakin



En pystynyt vastustamaan, kun ihan perusmarketista löytyi possun etupotkaa. Ei se valikoima nyt ihan hirveästi pullistellut ja niinpä ostin molemmat. Ne on nyt keitetty ja jäähtyvät keitinliemessään. Ei ole ennen tullut possun potkaa laitettuakaan. Lammasta ja karitsaa kylläkin, joten ensikertalainen siis olen tämän reseptin myötä. Syönyt olen sitäkin useammin aina Saksassa käydessäni. Keitetty on ok, grillattu ihan huippua.

Näillä mennään taaskin kahdelle:

2 x 1 kg possun etupotkaa

1 pkt tuoreita keittojuureksia
merisuolaa keitinveteen 8 g per litra
muutama mustapippuri
chiliä tai tabascoa
2 dl kuivaa valkoviiniä






Huuhtele potkat kylmässä vedessä hyvin. Tiputtele mahdollisimman suureen kattilaan ja mittaa päälle vettä (että osaat annostella suolan) niin, että potkat peittyvät. Lisää suola. Lämpö päälle ja kun homma kiehuu, kuori vaahto. Lisää tämän jälkeen valkoviini, pippurit ja keittojuurekset. Keitä vähintään kaksi tuntia ja anna jäähtyä keittoliemessä. Paras konsti on kylmässä vesihauteessa kattila tiskialtaassa.

Poimi varovasti potkat ehjänä pois kattilasta, yritä suoristaa kamaraa, mikäli mahdollista (vain esteettisistä syistä) ja anna vetäytyä vielä hetki vaikka lautasella.


Näistä on vielä pieni matka lopulliseen annokseen, vaikka kypsiä ovatkin.


Tämän jälkeen on tarkoitus grillata potka kamaroineen mahdollisimman rapeaksi ja kauniin vaalean ruskeaksi. Jonkun mielestä tähän auttaa vesi-siirappi-suolaseos, mutta itse ajattelin selvitä ihan pelkän lämmön avulla.

Ruispaneroitua haukifilettä ja valkosipulivoissa paistettua lehtikaalia.


Jos et keksi haukifileelle käyttöä niin kokeile tätä! Yhdistelmä toimii.

Resepti on kahdelle, mutta näistä kokonaisista fileistä riittää kyllä vaikka neljälle, kun lisää vähän lisukkeiden määrää ja/tai perunaa. Tässä olen käyttänyt reilun kilon painoisesta hauesta leikatut fileet.

Tarvikkeet:

2 kokonaista haukifilettä (voi toki paloitellakin)
ruiskorppujauhoja
1 dl kermaa
1/2 sitruunan mehu
pari pientä tomaattia
350 g lehtikaalia
1 valkosipulin kynsi
kohtuudella voita paistamiseen
suolaa ja pippuria myllystä
pari paistinpannua, sillä molemmat tarvitaan yhtä aikaa

Suolaa, pippuroi ja korppujauhota haukifileet ja anna niiden kuivahtaa hetki, että panerointi tarttuu paremmin. Huuhtele lehtikaalit ja kuivaa hyvin. Leikkaa lehdet irti lehtiruodista ja revi lehdet pienemmiksi.

Laita paistinpannut levyille ja lämmöt täysille. Laita kumpaankin pannuun voita ja lehtikaalipannuun murskattu valkosipuli.

Kun pannut ovat hiljenneet, laita haukifileet toiselle ja lehtikaalit toiselle pannulle. Sekoittele lehtikaalia välillä ja lisää pari kiepausta pippuria ja suolaa myllystä. Jatka sekoittamista aina silloin tällöin.

Käännä haukifileet, kun toinen puoli on kauniin ruskea. Tässä vaiheessa voi pannun ottaa jo levyltä sivuun ja antaa kalan kypsyä meheväksi. Hauessa ei paljon rasvaa ole, joten se kuivuu herkästi.

Lisää lehtikaalin sekaan 1 dl kermaa ja sekoita taas. Lehtikaali jää tällä ohjeella aika napakaksi. Jos haluat siihen enemmän pehmeyttä, paista kauemmin tai hauduta kannen alla.

Kasaa annokset: lehtikaali alle ja kala kauniisti päälle. Lusikoi päälle kermatilkat pannulta ja purista annosten päälle puolikkaan sitruunan mehu. Hyvää valkoviiniä kyytipojaksi ja ääntä kohti.

Pieni syöntivinkki hänelle, joka pelkää hauen ruotoja: jos leikkaat fileestä pituussuunnassa vajaan sentin suikaleita selkäpuolelta alkaen, saat nopeasti näkyviin kaikkien ruotojen päät. Kun nypit ne pois, on koko loppu kala täysin ruodoton!

torstai 3. syyskuuta 2015

Paistetut muikut, kesäperunat ja tillinen kermaviilikastike

Ohje kahdelle:



350 g perattuja muikkuja
1 dl ruiskorppujauhoja
100 g kirkastettua voita
suolaa ja pippuria myllystä
muutama siikli
tilliä
kermaviiliä
sokeria
loraus sitruunan mehua (ei välttämätön)

Pese perunat ja laita perunavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää karkeaa merisuolaa ja perunat. (Jos laitat riittävästi suolaa ja vettä, tunnistat kypsät perunat siitä, että ne kelluvat pinnalla).

Suolaa muikut ja leivitä ne ruiskorppujauhoilla ja anna kuivahtaa niin, että jauhot tarttuvat paremmin.

Kirkasta voi: sulata pienessä kattilassa voi ja ota seisomaan hetkeksi. Älä heiluttele.



Tee kermaviilikastike sekoittamalla kermaviilipurkilliseen pieni nippu tilliä, vähän suolaa ja ripaus sokeria sekä sitruunan mehu.

Kun perunat kiehuvat ja soosi on tehty, ota kunnon paistinpannu, lämmitä se kuumaksi ja kaada varovasti voin kirkastettu osa pannulle. Ei räisky ja kestää lämpöä!

Paista muikut ihanan rapeiksi ja popsi kokonaisina perunoiden ja soosin kera. Simple and gooooood!