sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Hummerisalaatti


Tämä, erittäin yksinkertainen salaatti on todella herkullinen ja erittäin helppo tehdä. Itsellä sattui olemaan muutama pakastehummeri tallessa, joten simppeli sulatus, halkaisu, vatsalaukun poisto ja asettelu salaattisekoituksen päälle ei paljon vaatinut.

Sekasalaattia
1/2 hummeria per ruokailija
muutama mansikka
1 tuore punasipuli
suolaa ja pippuria myllystä
parasta mahdollista oliiviöljyä
leipää ja viiniä


Sekoita salaatti. Nypi mansikat sekaan ja pilkkoa punasipuli. Halkaise sulatettu hummeri ja poista vatsalaukku, joka sijaitsee heti silmien takana. Nosta pyrstön puolikas mäteineen leikkuulaudalla ja siivuta sopiviksi siivuiksi. Asettele salaatin päälle. Kaiva vielä koivista ylimääräiset lihat sekaan ja riko veitsellä sakset koristeiksi niin, että ne on helppo myös syödä. Ei kuin ääntä kohti vaan!

Rapukeitto rapuillallisen jälkeen



Jos haluaa herkutella vielä rapujuhlien jälkeenkin, suosittelen lämpimästi lajittelemaan erilleen rapujen sisälmykset ja sakset, selkäpanssarit, sekä koivet ja pyrstön kuoret. Kun sisälmykset ja suolet ovet poissa, on sinulla ainutlaatuinen rapukeiton pohja valmiiina.

Ostimme tällä kertaa ravut kaupasta ja korvasin niiden liemen itse keitetyllä, huomattavasti suolaisemmalla liemellä. Laitan itse 3 rkl karkeaa merisuolaa litraan vettä ja yleensä yhden sokeripalan. Tässä tapauksessa, kun ravut ovat jo valmiiksi makeita ja suolattomia, jätin sokeripalan kokonaan pois. Vuorokausi suolaliemessä uuden tillisatsin kanssa antoi aivan täydellisen lopputuloksen. Tähän menee jonkin verran aikaa, sillä rapujen täytyy saada sulaa rauhassa ja sen jälkeen vielä maustua uudessa liemessä. Suunnittele siis koko homma ajoissa. Lupaan, että se on vaivan väärtti!

Tällä kertaa soppaan käytettiin:

2 rapukilon parhaat kuoriosat
1/2 tuubia tomaattipyrettä
1/2 pulloa kuivaa valkoviiniä (tai vähän enemmän)
1,5 litraa kiehuvaa vettä
1 iso keltasipuli
tilliä
1 prk creme fraichea
3 dl kuohukermaa
1/2 dl rypsiöljyä (tai reilu nokare voita)
suolaa ja pippuria myllystä
muutama tippa Tabascoa
vehnäjauhoja

Kun aamulla heräilet rapuillallisen jälkeen, huuhtele kuoret lävikössä, jotta saat liian suolan pois. (Älä jätä tätä vaihetta väliin, ellet halua ihan helkkarin suolaista soppaa). Kippaa valutetut kuoret uunipellille ja laita 250-asteiseen uuniin paahtumaan, kunnes kuoret ovat rapsakoita, mutteivät palaneita. Kippaa kuoret suurehkoon kattilaan ja lorauta sekaan rypsiöljy (tai voi). Lämpö täysille ja sekaan silputtu sipuli, tomaattipyree, ripaus vehnäjauhoa (suurus) ja lievää liikutusta, kunnes on aika lorauttaa sekaan valkoviini. Tämän jälkeen kannattaa taas sekoitella vimmatusti ja lisätä sen jälkeen mukaan vesi. Vielä pieni sekoitus ja sitten kiehumaan vähintään kahdeksi tunniksi. Jos neste käy todella vähiin, lisää vettä. Keiton jälkeen voit ottaa lämmön pois ja jättää koko komeuden vielä hautumaan esim. tunniksi. Siivilöi sen jälkeen kuoret pois ja uusi kattila saa vuoron tehdä lopun keiton.

Keitä lientä kokoon reippaasti (mielesi mukaan) Voit maistaa suolatasoa välillä. Lisää kerma ja creme fraiche, sekoita jälleen ja tee beurre mainie-pintasuurus tarvittaessa (tai Majzena, perunajauho tms). Tarkista maku ja lisää tilli.

Kasaa mahdollisesti yli jääneet ravunpyrstöt keittolautasen keskelle kekoon ja kaada keitto ympärille. Nauti hyvän leivän ja viinin kera! Kannattaa lisätä vielä ihan lopuksi loraus sitruunaa tai limeä, koska happo piristää keiton aivan uudelle tasolle.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Possunluut (Spare ribs) grillissä ja kukka- & parsakaalisalaatti vuohenjuusto-sitruunakastikkeelta


Kaupasta tarttui mukaan paketti koknaisia spare ribsejä. Siis yhden possun molemmat, täydet kylkiluurivistöt. Kokonaista 2,3 kg! onneksi syöjiä on tällä kertaa 4 kpl. Paloittelin kyljet jokaisen luun välistä yksittäisiksi luiksi ja niihin jäi jopa hieman lihaa vielä kiinni. Turhan paljon rasvaa niihin oli kyllä piilotettu rivistöjen sisäpinnoille, mikä ei kyllä näkynyt pakkauksesta ulospäin. Siksi en häveliäisyyssyistä viitsi julkistaa valmistajan nimeä.

Tällä kertaa, silkkaa laiskuuttani, käytin valmista marinadikastiketta luille, kun kippasin ne uunipellille esikypsymään 200-asteiseen uuniin. Noin 45 minuutin jälkeen ne ovat valmiit siirtymään grilliin. Joko hiili- tai kaasusellaiseen. Grillauksen aikana vielä valellaan saman merkin BBQ-soosilla, niin taataan harmoninen lopputulos eikä mitään makujen sekamelskaa. Tältä näyttää uunin jälkeinen väliaikatulos:



Itse keitetty kolasoosi oli kyllä todella hyvää, mutta olin nyt niin laiskalla tuulella, etten vaivautunut sellaista taas keittämään.

Tunnustan, että salaatti-idea on varastettu Nieminen-Sukula-ystävysten Vege-keittokirjasta. Versioin sitä sen verran että otin mukaan myös parsakaalin ja korvasin maidon creme fraichella kastikkeessa. Lisäsin myös suutuntaman ilostuttamiseksi hieman paahdettua sipulia sekaan. Happoa oli tällä kertaa hieman liikaa, joten sitä suosittelen pehmentämään esimerkiksi hunajalla.

2,3 kg possun ribsejä
2 dl marinointikastiketta

Leikkaa luut irti toisistaan ja sivele ne marinadilla ja laita uuniin kypsymään 200 asteeseen noin 45 minuutiksi.

Tee salaatti:

Leikkaa parsa- ja kukkakaalit pieniksi nupuiksi ja paahda oliiviöljytilkan kera paistinpannussa rapeiksi. Revi saaatti pieniksi ja kippaa kaikki kulhoon. Sekoita keskenään 150 g tuoretta vuohenjuustoa ja yhden sitruunan mehu. Sekoita ja laimenna tarvittaessa creme fraichella ja makeuta tarvittaessa esimerkiksi hunajalla. Kiepsauta kaikki kulhossa ja kippaa tarjoilulautaselle. Ripauta päälle vielä paahdettua sipulia.

Grillaa luut grillissä ja sivele BBQ-graseerauskastikkeella. Nauti!


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Sillimössö ("sillikaviaariksikin" kutsuttu, taivaallinen kesäruoka)


Henkilökohtaisesti vierastan sitä, että ruokien nimiä väännetään ja käännetään ja yhdistellään mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kirjoitin jo aiemmin "ohratosta", joka minulle kuulostaa todella epämiellyttävältä. Samoin kaiken maailman erilaiset "tillipestot" tms., jotka muistuttavat jotain, jolla on alkuperä, mutta siitä väännetään joku muunnos ja sille annetaan "väärennetty" nimi, jotta se olisi mahdollisimman houkutteleva.

Lasken samaan kategoriaan sekä munakoiso- että sillikaviaarin. Niillä kun ei kertakaikkiaan ole mitään tekemistä kaviaarin kanssa. Olkoot siis jotain muuta ja erilaista. Tämä resepti kulkee suvussamme nimellä sillimössö ja sitä se myöskin on. Toki äärimmäisen herkullista sellaista. Nimestään huolimata se on kaikkien herkku.

Tähän tarvitaan  2 pakettia eli 4 kpl Ahti kevytsuolattuja sillifileitä. Osta merkkituotetta! Erehdyin kerran ostamaan erästä nimeltä mainitsematonta kaupan omaa merkkiä. En tee sitä virhettä enää - älä sinäkään. Epämääräisiä, suttuisia fileitä, joissa surkea puhdistusaste ja paljon enemmän ruotoja. Halvalla on hintansa.

4 kpl Ahti kevytsuolattua sillifilettä
4 keitettyä kananmunaa
1 prk kermaviiliä
1 prk creme fraichea
nippu tuoretta sipulia
nippu tilliä

Pilko, kuutioi ja silppua kaikki. Sekoita ja anna vetäytyä. Nauti uusien perunoiden kera! Kuohujuoma on hyvä kumppani.