tiistai 15. heinäkuuta 2014
Kotitekoinen näkkileipä
Luulin, että näkkärin teko on vaikeaa. Ei ole! Riippuu varmasti kunnianhimon tasosta, mutta ainakin tämän reseptin avulla se oli helppoa. Ohje on varastettu Helsingin Sanomien ohjeen pohjalta soveltaen. Alkuperäisen ohjeen ohrajauho on korvattu ruisjauholla. Toimii! Alkuperäisohjeessa ei ollut kovinkaan hyviä ohjeita harvemmin leiponeille, joten niistä tein vähän yksityiskohtaisemmat, etei into heti laannu.
Tarvikkeet:
5 dl vettä
50 g hiivaa
7 dl vehnäjauhoa
4 dl puolikarkeaa spelttijauhoa
3 dl ruisjauhoa
1/2 tl suolaa
Lisäksi:
Ruisjauhoja kaulintaa varten
Seesaminsiemeniä
Maldon-suolaa
Vettä ja suti pensselöintiin
Pizzaleikkuri tai veitsi
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot ja suola ja anna koneen vaivata taikinaa voimakkaasti muutama minuutti. Huolehdi, että taikinasta syntyy pallo, joka ei tartu yltýmpäriinsä. Tämä hoituu lisäämällä jauhoja. Sopiva pallo saa kohota vedottomassa paikassa reilut 1/2 tuntia.
Kun taikina on kohonnut, jaa se pienehköisiin osiin, joista osasisit kuvitella kaulitsevasi pellilisen todella ohutta taikinalevyä. Mitä ohuempi sen parempi. Mietin, mahtaisiko pastakone toimia, mutten kuitenkaan uskaltanut ekalla kerralla kokeilla.
Nyt sitten viimeistään uuni 250 asteen lämpöön ja hihat rullalle, koska alkaa se työläin vaihe. Tähän mennessä ei oikeastaan ole paljon tarvittukaan työtä.
Ripottele leivinpaperin päälle ruisjauhoja ja kaulitse niiden avulla taikinasta ohut levy. Itse käytin piirakkakaulinta, koska sen avulla on helpointa siloittaa mahdolliset kohoumat. Ei kannata säästellä jauhossa taikinan päälläkään, koska kapulaan tarttuu taikinaa ihan hetkessä, jos jauhoja ei ole.
Siitä vain sitten ohut levy valmiiksi. Leikkaa pizzaleikkurilla levy ruuduiksi. Painele haarukalla levy kauttaaltaan täyteen reikiä, voitele vedellä ja ripottele päälle seesamsiemeniä ja sormissa hienonnettua Maldonia. Sitten vain pelti uuniin ja paistoa noin 10 minuuttia. Koska uunien teho voi vaihdella järkyttävän paljon, kannattaa seurata tarkkaan leivän paistumista. Omassa sähköuunissa optimiaika oli noin 7-8 minuuttia. Jäähdytä ja murra paloiksi.
Kaulittavaa syntyy yllättävän paljon, koska taikinalevt ovat ohuita. Ei kannata sortua samaan loppuväsähtämiseen kuin minä, eli viimeisen pellilisen liian paksuun taikinalevyyn. Mieluummin ohutta ja vähän vaikka vajaata, koska se paksu ei koskaan rapeudu! Paitsi tietysi jälkikuivauksella uunissa. Ei myöskään kannata kaulita kovinkaan montaa levyä kerrallaan, sillä taikina pyrkii nousemaan koko ajan ja paksuahan me emme halua!
Tässä onkin ehkä yksi suurimmista haasteista. Miten pitää näkkäri rapeana keskikesän ukkosen ja sateen kostuttamassa ilmastossa? Itse pakkasin rapeimmat palat heti tiiviiseen muovipussiin. Leipäkoriin jääneet suunnittelin jälkikuivata uunissa ja pakata niinikään tiiviiseen pussiin. Jos niitä vielä on jäljellä...
Seuraavalla kerralla kokeilen hieman erilaista jauhoyhdistelmää ja lisään aivan ehdottomasti mukaan myös kuminaa. Reilusti rukiisempi olisi minulle mieluisampi. Tästä vaan rohkeasti kokeilemaan.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Grillatut kreikkalaiset karitsanlihapihvit itse jauhetusta paistista ja kreikkalaiset lisukkeet
Tein kaupassa heräteostoksia ja ostin kaappiin tulevaisuuden varalle kreikkalaisia viininlehtikääryleitä ja paketin fetajuustoa. Ainahan niitä täytyy olla varastossa. Ne ovat niin hyviä ja perin työläitä tehdä itse, joten käytän surutta näitä purkitettuja. Ja kas, yhtäkkiä koko porukka kotona alkaa puhua kuinka mukavaa olisi syödä lammasta/karitsaa oikein kreikkalaisittain. Vastassa oli sunnuntai ja kunnon lihatiskit tietenkin kiinni!
Reipas kotikokkipoika karauttaa autollaan paikallisen marketin pihaan ja ostaa pakastealtaasta karitsan luuttoman paistin. Tästä se lähtee! Kyseinen pala oli tunnelileikattu karitsan paisti, eli takajalkaa, josta setä on leikannut veitsellä reisiluun pois, mutta jättänyt kuitenkin lihan yhtenäiseksi palaksi. Tällaista on kivampi käsitellä yleensä. Juuri tähän tarkoitukseen sillä ei ole mitään merkitystä ja käytännössä huomattavasti edullisempi lammaskin olisi kelvannut ihan yhtä hyvin, mutta sitä ei ollut tarjolla. Paisti vain pakkauksessaan kylmään vesihauteeseen ja noin 4 tunnin sulattelun jälkeen alkaa liha olla leikattavissa. Sitten vain taasen lihamylly esiin ja karitsaa jauhamaan.
Periaatteessa näitä pihvejä voi tehdä ihan perinteisen keftedes-lihapyörykkäohjeen mukaan, mutta turhat leivät tai korppujauhot ja kananmunan voi jättää pois. Lihaa oli tällä kertaa 1,4 kg, joten siitä riittää seuraavaankin päivään.
Tarveaineet:
Karitsan tai lampaan tunneliluuton paisti (n. 1,5 kg)
1-2 keltasipulia
4 - 10 valkosipulin kynttä
loraus oliiviöljyä
1 rkl jauhettua kuminaa/korianteria (itse käytin tällä kertaa korianteria)
2 rkl Maldon-suolaa ja pippuria myllystä
silputtuja yrttejä (persilja, oregano, minttu, salvia, rosmariini tai timjami) taikka sitten kuivattuja, mitä sattuu olemaan kaapissa. Ei se koskaan ole niin karvan tarkkaa.
Jauha kaikki myllyssä karkeiammalla laipalla kolmeen kertaan. Paista koepallero, jotta suola ja muut maut ovat kohdallaan. Lisää tarvittaessa mausteita ja muotoile pihveiksi. Laita jääkaappiin odottelemaan, että saat lisukkeet tehtyä.
Tzaziki
Kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
Raastettua kurkkua
Valkosipulia
Suolaa ja pippuria
Suolaa raastettu kurkku ja anna valua hyvin. Sekoita lopuksi kaikki. Mausta.
Maalaissalaatti - Horiatiki
Kurkkua
Tomaattia
Sipulia
Fetaa
Mustia Kalamataoliiveja
Oliiviöljyä
Minttua
Paloittele, sekoita ja mausta oliiviöljyllä ja mintulla.
Muita lisukkeita voit keksiä vaikka mitä.
Itsellä tosiaan seurana vielä viininlehtikääryleet, Dolmades ja valkosipulimarinoituja papuja. Muita hyviä ovat esimerkiksi munakoisokaviaari, Tabouleh (ei niin kreikkalainen bulgur-salaatti), Couscous, Hummus jne.

Sen verran on nyt tullut oppia tuon lihamyllyn käytössä, että kaikki mahdolliset kalvot kannattaa kyllä poistaa ennakkoon, jos se vain on mahdollista. Saahan ne sitten tuon lihamyllyn laipastakin pois, mutta ihan helkkarin paljon vaikeamman kautta. Jos joku vielä kuvittelee, että jauhelihassa voi olla mitä vaan, niin reippaasti kokeilemaan! Lihaa ja rasvaa voi olla, mutta kalvot eivät myllylle sovi. Kamaraa täytyy tietysti ainakin makkaramassassa olla jo ihan rakenteenkin takia, vaikka joku ihan julkisuudessa väittää, että se olisi jokin etu, ettei makkarassa ole kamaraa. Kaikki ruhon osat on käytettävä! Ajatelkaa jos vaikka Tapolalle joku saisi päähänsä väittää, ettei elukan verta voi käyttää makkaraan!!! Voisi tamperelaisilta mennä ohranjyvä väärään kurkkuun! Mistäs se musta sitten tehdään??? Kaikkea ei vain aina tule niin tarkkaan ajatelleeksi.Syödään, juodaan ja nautitaan ja sitten joku tulee sanomaan, ettei saisi.
Periaatteessa näitä pihvejä voi tehdä ihan perinteisen keftedes-lihapyörykkäohjeen mukaan, mutta turhat leivät tai korppujauhot ja kananmunan voi jättää pois. Lihaa oli tällä kertaa 1,4 kg, joten siitä riittää seuraavaankin päivään.
Tarveaineet:
Karitsan tai lampaan tunneliluuton paisti (n. 1,5 kg)
1-2 keltasipulia
4 - 10 valkosipulin kynttä
loraus oliiviöljyä
1 rkl jauhettua kuminaa/korianteria (itse käytin tällä kertaa korianteria)
2 rkl Maldon-suolaa ja pippuria myllystä
silputtuja yrttejä (persilja, oregano, minttu, salvia, rosmariini tai timjami) taikka sitten kuivattuja, mitä sattuu olemaan kaapissa. Ei se koskaan ole niin karvan tarkkaa.
Jauha kaikki myllyssä karkeiammalla laipalla kolmeen kertaan. Paista koepallero, jotta suola ja muut maut ovat kohdallaan. Lisää tarvittaessa mausteita ja muotoile pihveiksi. Laita jääkaappiin odottelemaan, että saat lisukkeet tehtyä.
Nyt meni annostelut ja mausteet ihan nappiin ja pihvejä syntyi 9 kpl. Karkeasti laskien noin 2 € per kpl. Ei paha!
Tzaziki
Kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
Raastettua kurkkua
Valkosipulia

Suolaa raastettu kurkku ja anna valua hyvin. Sekoita lopuksi kaikki. Mausta.
Maalaissalaatti - Horiatiki
Kurkkua
Tomaattia
Sipulia
Fetaa
Mustia Kalamataoliiveja
Oliiviöljyä
Minttua
Paloittele, sekoita ja mausta oliiviöljyllä ja mintulla.
Muita lisukkeita voit keksiä vaikka mitä.
Itsellä tosiaan seurana vielä viininlehtikääryleet, Dolmades ja valkosipulimarinoituja papuja. Muita hyviä ovat esimerkiksi munakoisokaviaari, Tabouleh (ei niin kreikkalainen bulgur-salaatti), Couscous, Hummus jne.
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Grillattu Black Angus ribeye steak eli rotukarjan entrecote, couscous-rucola-mangosalaatti ja maustevoi
Taaskin hieman kesäisempi versio ihan vain ruokaisan salaatin kera, jotta helteisen päivän päätteeksi jaksaa vielä muutakin kuin nukkua.
Löytyi lähikaupasta oikein kunnon pihvikarjan entrecote eli amerikkalaisittain sanottuna ribeye steak. Nautaeläimen rotu kun oli vielä Black Angus niin ostopäätös oli helppo tehdä. Nämä kimpaleet olivat onneksi jo valmiiksi viipaleina ja painoivat noin 200 g per kipale. Kokonaisesta palasta saa myös hienosti siivuja, kunhan kotikokin veitsi on riittävän terävä. Tarkoitan siis aikuisten oikeesti terävä! Olen viime aikoina oppinut itse teroittamaan veitseni hiomakiven kanssa ja siitä syntyy kunnon jälkeä! Ei tarvitse nyhrätä tylsien puukkojen kanssa, saatikka antaa taitamattomien pikasuutareiden pilata kunnon veitset.
Terävyydestä huolimatta kannattaa kokonaisesta kimpaleesta leikata siivut vielä, kun liha on kylmää ja kovahkoa. Jos se on otettu ajoissa lämpenemään siivuttamatta, sitä voi yrittää saada pysymään kasassa esimerkiksi tuorekelmun kanssa, mutta tässä vaiheessa sen veitsen on oltava sitten jo huipputerävä.
Itse grillauksessa ei ole mitään sen kummempaa kuin pirun kuuma grilli. Itselläni on tällä hetkellä ainoastaan Beefeater-kaasugrilli, joka on kyllä ihan kaasugrillien aatelia, mutta kunnon hiiligrilli näihin pitäisi olla. Ja kuuma niin, että ihokarvat palavat kyynerpäihin asti. Siksi siis pitkävartiset grillikintaat ovat niissä oloissa paikallaan. Joudun nyt tyytymään siihen toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon eli kaasugrilliin, joka saa lämmetä todella kuumaksi.
Tarvikkeet noin suunnilleen tähän ateriaan:
200 g rotukarjan entrecotea per ruokailija
Oliiviöljyä
Suolaa ja pippuria myllystä
Maustevoi:
Kunnon meijerivoita
Tuoretta valkosipulia puristetuna
Mausteita maun mukaan (chili, curry, korianteri, jeera, garam masala, muut yrtit jne)
Lisukesalaatti:
Keitettyä couscousia (noin 2 dl ennen keittämistä)
Nippu rucolaa
Muutama retiisi
1 Mango
Tuoretta basilikaa tai minttua tai korianteria
(Mahdollisesti myös halloumijuustoa, fetaa, oliiveja, papuja yms. Vain mielikuvitus asettaa rajat ja nälän taso tietysti määrän.)
Aterian kanssa nautimme italialaisen Apassimento di Emilia, 2011. Rosso Veronese IGT
torstai 10. heinäkuuta 2014
Valkosipulimarinoidut grillatut jättikatkaravunpyrstöt, quinoa-mansikka-roquefortsalaatti
Nautinnollisempaa sapuskaa saa lusikalla ja kauhallakin hakea. Jättikatkan pyrstöt ovat toki hieman kiistanalaista ravintoa, mutta jos antaa pahimman omantunnontuskan levätä, niin nautinto on sitäkin suurempi.
Tämä ateria on varsin kevyt ja sisältää kohtuullisen paljon proteiinia. Kaikki karppaajat ja protskaajat nauttivat varmasti. Lisäksi quinoa tai kvinoa on myös gluteeniton ja siksi erinomainen myös keliaakikoille. Mansikka ja homejuusto tuovat sapuskalle mukavat kontrastit.
Tarveaineet 3:lle:
21 jättikatkaravun pyrstöä
loraus oliiviöljyä
1 iso valkosipulin kynsi
suolaa myllystä
pippuria myllystä
muutama tippa Tabascoa
Marinoi jättikatkaravun pyrstöt tässä sopimaksi katsomasi ajan
Salaattiin:
250 g kotimaisia tuoreita mansikoita (älä käytä tuontitavaraa, koska niistä voi kypsentämättömänä saada esimerkiksi hepatiitin tai vakavan vatsataudin). Tuontimarjat käyvät vain keitettynä esim. hilloihin.
100 g sekalaista lehtisalaattia (saa kaupasta valmiina pieninä annoksina)
3 retiisiä
1,5 dl quinoaa
50 g roquefort-homejuustoa
3 dl vettä
suolaa
Laita keitinvesi tulelle. Huuhtele quinoa kuumalla vedellä siivilässä ja kun keitinvesi kiehuu, lisää veteen ripaus suolaa ja lisää quinoa kattilaan. Anna kiehua 15 minuuttia miedolla lämmöllä. Valuta, huuhtele ja jäähdytä.
Paloittele mansikat neljään osaan. Lisää huuhdellut ja kuivatut salaatit sekä murustettu roquefort. Tähän käyvät lisäksi myös persikka, nektariini ja kaikki pähkinät ja siemenet.
Sekoita salaatti, grillaa ravunpyrstöjä puolisen minuuttia per puoli ja tarjoile heti! Kuohuviini on tähän aika hyvä!

Grillissä pariloitua, juustokuminalla maustettua nieriää, tuoretta Siikliä ja voisulaa
Tässä erittäin yksinkertainen kesäherkku, joka onnistuu samalla ohjeella mistä kalasta tahansa. Nieriän etu on, että sitä ei tarvitse suomustaa, koska sen suomut ovat niin pieniä, että kalan nahka on pehmeä ja sileä kuin iho. Kuha, ahven siika, hauki sekä särkikalat on pakko suomustaa ennen valmistusta, kuten myös muut lohikalat.
Aloitamme kaikessa yksinkertaisuudestaan hankkimalla kalakaupasta yhden kappaleen nieriää:
Jotta maut imeytyvät kalaan nopeasti ja tasaisesti, sen vatsaan kouraistaan mukavasti Maldon-suolaa ja pintaan leikataan molemmin puolin muutaman sentin välein kiduskannen muotoa mukaillen viillot näin:
Aloitamme kaikessa yksinkertaisuudestaan hankkimalla kalakaupasta yhden kappaleen nieriää:
Kalan pinta sivellään oliiviöljyllä ja siihen hierotaan Maldon-suolaa ja juustokuminaa. Huolehdi, että leikattuihin viiltokohtiin menee myös mausteita. Jätä maustumaan kelmun alle hetkeksi.
Laita perunakattila liedelle. Pese tuoreet siiklit hyvin harjalla. Kun vesi kiehuu, lisää karkea merisuola (ihan tavallinen käy) ja lisää veteen kauniin keltaiset perunat. Nyt äkkiä grillin parilaosio kuumenemaan! Itse en tällaista kokonaisena paistettavaa, pehmytlihaista kalaa laittaisi grilliritilälle, koska sillä on hyvin suuri todennäköisyys tarttua ritilään kiinni. Ilman grillin parilaosaa käyttäisin mieluusti halsteria, joka sopii myös hiiligrilliin ja nuotiollekin mainiosti. Halsterikin kannattaa kyllä öljytä ennen kalan laittamista sen puristuksiin.
Perunoiden kypsyessä keikautetaan nokare kunnon oikeata voita parilalle ja kala sen päälle paistumaan. Älä kääntele äläkä muutenkaan sörki kalaa, koska muutoin paistopinta menee pilalle ja nahka irtoaa. Anna paistua rauhassa, melko miedolla lämmöllä niin, että liha jää mediumiksi. Käännä kala ja toista sama. Voilá:
Kuvasta ei tullut niitä ihan kauniimpia, mutta kaunis ja aurinkoinen taivas peilautuu voisulan pinnasta ainakin hienosti. Annoskuva jäi ottamatta, koska nälkä vei taas voiton. Hyvää oli.
Lisukkeiden suhteen vain taivas on kattona. Kylmä kermaviilipohjainen soosi käy mainiosti, kuten myös remoulade, hollandaise tai pelkkä voisula kuten meillä.
Rasvainen kala ja voi antavat mahdollisuuden vähän tuhdimpaankin kyytipoikaan, kuten esimerkiksi chardonnay:hen. Oma suosikki on kuitenkin hapokas riesling tai sauvignon blanc. Nam!
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Halstrattu tartarpihvi lisukkeineen ja paistetut perunat
Tuli tuossa taannoin hankittua Kenwoodin yleiskoneeseen myös lihamylly. Yhdet Falafelit on myllyllä tehty (suosittelen), mutta tänään on ensi kertaa oikein paistia tartar-muotoon luvassa. Fileet ovat ihan liian hyviä tähän tarkoitukseen, jos ne myllyllä tekee. Terävällä veitsellä raapien on se oikea tapa, mutta perin työläs. Tehty on monta kertaa, mutta jotain on jäänyt puuttumaan. Yleensä se on se lihan nuoruus, joka tässä mättää. Fileitä ei raaskita säilyttä niin pitkään, että niihin muodostuisi oikein entsymaattisesti myös makua. Mureushan niissä on jo valmiiksi.
Tätä kirjoittaessani on naudan sisäpaisti vielä kokonaisena kimpaleena jääkaapissa. Siinä on sen verran ikää, että myös maku lienee kohdillaan.

Oikeaoppiset kumppanit tartarpihville ovat raaka sipuli, etikkapunajuuri, suolakurkku
tai kapris
sekä raaka munankeltuainen ja tietenkin ranskalaiset perunat joko jo edellä mainitun bearnaisekastikkeen taikka majoneesin kera. Itsellä menee tällä kertaa kaikki muut paitsi tuo keltuainen, koska kananmunat ovat yllättäen kaapista lopahtaneet. No, vahinko ei sinällään ole suuri, koska pihvit on tarkoitus nopeasti halstrata, jolloin niiden luonne hieman muuttuu. Silti kaikki on lopulta makuasiaa. Samasta syystä myös bearnaise vaihtuu valmiiseen majoneesiin...
Tarvikkeet, kun tehdään lihamyllyssä:
Hyvin raakakypsynyttä naudan paistia (herkuttelijan nälästä riippuu määrä)
Keltasipulia/punasipulia/salottisipulia, maun mukaan
Kaprista
Suolakurkkua
Etikkapunajuurta
Perunoita
Majoneesia tai Bearnaise-kastiketta
Hyvää punaviiniä kokille ja lähes yhtä hyvää ruokailijoille
Salaattia terveysintoilijoille
Tästä alkaen herkkusuulla on paljon vaihtoehtoja. Sipulin ja kapriksen ja suolakurkun voi jauhaa lihan mukaan ja silloin tulee hieno tasainen massa jo valmiiksi maustettuna (karkein terä myllyssä ja vain kertaalleen jauhaen). Toinen vaihtoehto on jauhaa lihaa erikseen ja hienontaa lisukkeet lautasille lisättäviksi. Itse suosin tällä kertaa jälkimmäistä vaihtoehtoa. Molemmat sopivat juuri halstrattuihin pihveihin mitä parhaimmin.
Oikein raakoihin ei mielestäni ole kuin yksi vaihtoehto: kaikki erikseen ja sipulirenkaan sisään pihvin päälle raaka keltuainen!
Paloittelen lihat myllyyn sopiviksi paloiksi ja kiinnitän lihamyllyyn sen karkaimman laipan. Hienonnan perunoiden paistuessa voisessa pannussa sipulin, kurkun ja mahdolllisesti punajuuret. Kapriksille riittää pelkkä valutus.
Nopea kierrätys lihamyllyn kautta, päälle myllystä suolaa ja pippuria ja muotoile sopivan kokoisiksi pihveiksi. Pannu/parila todella kuumaksi ja pihvien pintaan kevyt sively oliiviöljyä. Todella nopeasti reipas paistopinta molemmin puolin ja äkkiä lautasille. Pinnalla on siis paistopinta, mutta sisältä pihvi on edelleen tartar, eli ihan raaka. Sitten vaan lisukkeet kylkeen ja ääntä kohti!
Kuva tulee jos ehtii tähän hätään. Ei ehtinyt...

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Pitkään grillattua, valkosipulivoilla täytettyä broilerin rintaleikettä, paistetut perunat, sipuli ja herkkusienten jalkojen kera
Tähän ruokailuun sattui komeita broilerin rintaleikkeitä. Suosin aina niitä, koska mukana tulee myös maku. Tarkemmin sanottuna nahka ja sen alla oleva rasva tuovat tälle tavaralle erinomaisen herkullisen maun.
Eiliseltä aterialta jäi reilusti valkosipulivoita, joten sen käytin rintaleikkeiden täyttämiseen ja herkkusienten jalat saavat tänään tehdä seuraa kala-aterioilta jääneille perunoille, jotka ajattelin paistaa kevätsipulin ja voin kera. Ei kannata heittää mitään hukkaan, koska aina voi soveltaa ja improvisoida jotain niin, että kaikki raaka-aineet tulevat käytetyiksi.
Ajattelin kokeilla kaasugrilillä epäsuoralla lämmöllä grillaten. Niinpä laitoin broiskuleikkeet alufolion päälle ja leikkasin niihin syvät viillot valkosipulivoille. Alle ripottelin vähän Maldonia.
Vähemmän kauniiltahan ne tässä vielä näyttävät, mutta nipistyksellä raot umpeen ja reilusti suolaa ja pippuria kummankin puolen ja kapeaan riviin foliolle ja sitten grillin yläritilälle niin, että vain 1-2 poltinta on päällä ja nekin ihan minimissään. Arvelisin, että tästä syntyy noin 1 - 1 1/2 tunnin sessio.
Lisukkeeksi tekisin normaalisti joko mausteisen couscousin tai pilahviriisin, mutta nyt hyödynnetään vanhat (siis uudet vanhat) perunat pois kuleksimasta.
Tässä koko komeus vielä grilliparilan yllä ja päällä. todella mehukas broileri ja maukkaat lisukkeet!

lauantai 14. kesäkuuta 2014
Grillattua pihvikarja kuvetta (flank steak), valkosipulivoita, bataattia, herkkusieniä ja halloumijuustoa
Nyt saa vihdoin meiltäkin oikein kunnon lihoja aina vain yleisemmin. Viimeisin marketlöytöni oli pihvikarjan kuvepaisti, eli maailmalla jo pitkään herkuteltu flank steak. Se on vallan mahdottoman hyvää lihaa, vaikkakin meillä hieman vielä ylihinnoiteltua, joskin mauttomaan fileeseen verrattuna edullista.. Jos raakakypsytys on tehty riittävän pitkään, ei liha kaipaa mausteeksi kuin suolaa ja pippuria myllystä. Oman mieltymykseni mukaan naudanlihaa tulisi raakakypsyttää/riiputtaa 4 - 6 viikkoa. Monenkaan yrityksen rahkeet eivät tähän riitä ja varaston kierto hidastuu liikaa. Siksi niin usein kaupasta saatava liha on aivan liian nuorta heti syötäväksi eli noin kaksiviikkoista. Kannattaa siis ostaa ainakin vakuumipakattu nauta kotiin hyvissä ajoin ja jos jääkaappi on turvallisen kylmä, voi lihaa pitää siellä melko pitkään ja antaa entsyymien pilkkoa lihan sidekudosproteiinit eli kollageenit ja sitä kautta saadaan maukas ja murea liha. Täytyy muistuttaa, että jääkaapin lihaosaston tulisi olla max +3 asteista, jotta tämä olisi turvallista vakuumipakkauksissa. Muutoin voipi ikäviä listeriaa ja jopa botuliinia olla enemmän kuin Hollywoodin julkkisten otsissa! Mitatkaa kaappinne lämpö ihan oikeasti, koska muutkin safkat tarvitsevat ihan oikeasti kylmää!!!
Kuvepaisti kannattaa/pitää grillata kokonaisena ja siivuttaa sitten siivuiksi. Maksimi paistoaste on medium, sillä muuten on suuri riski siitä, että lihasta tulee sitkeää. Tällä kertaa kimpaleet olivat sen verran pieniä, että päätin laittaa vähän enemmän lisukkeita.
Pihvikarjan kuvepaistia haluamasi määrä. Itse laskin puolen kilon riittävän kolmelle.
Isoja herkkusieniä 2 per ruokailija
Pekonia
Sulatejuustoa
1 bataatti (pari-kolme siivua per nuppi)
1 halloumijuusto (2-3 siivua per ruokailija)
Voita
Valkospulia
Ja se öljy on tietysti vain ja ainoastaan extra vergine oliiviöljyä!!!!
Ota liha lämpiämään hyvissä ajoin ennen grillausta. Irroita herkkusienistä lakit ja täytä ne esimerkiksi sulatejuustolla ja kiepsauta kauniisti pekonin syleilyyn. Jätä odottelemaan. (Säästä sienten jalat, koska ne voivat tuoda makua ihan mihin vaan; keittoon kastikkeisiin, liemiin yms. Jos ei heti ole käyttöä, pakasta tai kuivata ja jauha!)
Kuori bataatti ja siivuta se vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Sivele kevyesti öljyllä ja jätä odottelemaan vuokaan. Tähän käy ihan yhtä hyvin vaikka isokokoinen peruna samalla tavoin siivutettuna tai sitten tilalle hyvä salaatti. (Jos kevennetään niin jättäisin myös valkosipulivoin pois)
Ota halloumi pois pakkauksesta, siivuta se terävällä veitsellä (tai osta valmiiksi siivutettuna) ja liota ylimääräinen suola pois kylmässä vedessä. Lopuksi sivele myös halloumisiivut kevyesti öljyllä ja laita odottelemaan.
Ota voi lämpeämään ja kun se on sopivan notkeaa, purista sekaan sopivaksi katsomasi määrä valkosipulin kynsiä. Omasta mielestäni nitä on kovin vaikeaa laittaa liikaa. Jos sovelletaan samaa sääntöä kuin kaupan valmisteissa, niin ainesosat ovat aina alenevassa suuruusjärjestyksessä. Valkosipulivoi sisältää täten enemmän valkosipulia kuin voita. Tässäkin voi käyttää mielikuvitusta ja soveltaa omaa makua lisäämällä vaikka chiliä, currya, korianteria etc. Kääräise valmis sekoitus pötköksi kelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan siivutusta.
Tähän asti voi kaiken valmistella hyvissä ajoin, kunhan ei vielä mausta suolalla, joka vetä kaikki nesteet ulos ja grillattavat kuivuvat.
Kun hetki koittaa, lämmitä grilli ja suolaa ja pippuroi bataatti ja liha. Ekaksi bataati grilliin ja niihin sopivan kaunis raidoitus, jonka jälkeen ne voii nostaa ylemmälle ritilälle jälkikypsymään. Herkkusienet ja halloumi saavat saman kohtelun sopivassa järjestyksessä parhaan arvioinnin mukaan.
Liha grilliin ja nopea, mutta tehokas grillaus kummankin puolen ja nopeasti vetäytymään folioon. Päääsääntönä tupla aika foliossa verrattuna grillausaikaan. Sitten vaan kaikki pöytään ja liha viipaleiksi ja taasen ääntä kohti hyvän punaviinin komppaamana. Ja valkosipulivoita vaikka bataattien päälle makua tuomaan.
Kas tässä oma lautasellinen:

Kuvassa vajaan puolen kilon kuvelihas, joka korkeasta kilohinnasta huolimatta maksoi vajaat 9€. Kuten kuvasta näkyy, se on todella ohut, joten grillimestari saa olla tarkkana. Ei siis mikään grand kuvee. Lihassyyt erottuvat erittäin hyvin ja siksi lihas on helppo siivuttaa poikkisyin. Halutessaan grillimestari tai ruokailija voi vielä jälkimaustaa lihan vaikka marinadilla tai majoneesilla tms. Taivas kattona tässäkin.
Tarveaineet:
Pihvikarjan kuvepaistia haluamasi määrä. Itse laskin puolen kilon riittävän kolmelle.
Isoja herkkusieniä 2 per ruokailija
Pekonia
Sulatejuustoa
1 bataatti (pari-kolme siivua per nuppi)
1 halloumijuusto (2-3 siivua per ruokailija)
Voita
Valkospulia
Ja se öljy on tietysti vain ja ainoastaan extra vergine oliiviöljyä!!!!
Ota liha lämpiämään hyvissä ajoin ennen grillausta. Irroita herkkusienistä lakit ja täytä ne esimerkiksi sulatejuustolla ja kiepsauta kauniisti pekonin syleilyyn. Jätä odottelemaan. (Säästä sienten jalat, koska ne voivat tuoda makua ihan mihin vaan; keittoon kastikkeisiin, liemiin yms. Jos ei heti ole käyttöä, pakasta tai kuivata ja jauha!)
Kuori bataatti ja siivuta se vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Sivele kevyesti öljyllä ja jätä odottelemaan vuokaan. Tähän käy ihan yhtä hyvin vaikka isokokoinen peruna samalla tavoin siivutettuna tai sitten tilalle hyvä salaatti. (Jos kevennetään niin jättäisin myös valkosipulivoin pois)
Ota halloumi pois pakkauksesta, siivuta se terävällä veitsellä (tai osta valmiiksi siivutettuna) ja liota ylimääräinen suola pois kylmässä vedessä. Lopuksi sivele myös halloumisiivut kevyesti öljyllä ja laita odottelemaan.
Ota voi lämpeämään ja kun se on sopivan notkeaa, purista sekaan sopivaksi katsomasi määrä valkosipulin kynsiä. Omasta mielestäni nitä on kovin vaikeaa laittaa liikaa. Jos sovelletaan samaa sääntöä kuin kaupan valmisteissa, niin ainesosat ovat aina alenevassa suuruusjärjestyksessä. Valkosipulivoi sisältää täten enemmän valkosipulia kuin voita. Tässäkin voi käyttää mielikuvitusta ja soveltaa omaa makua lisäämällä vaikka chiliä, currya, korianteria etc. Kääräise valmis sekoitus pötköksi kelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan siivutusta.
Tähän asti voi kaiken valmistella hyvissä ajoin, kunhan ei vielä mausta suolalla, joka vetä kaikki nesteet ulos ja grillattavat kuivuvat.
Itse jätin vielä bataatinkin siivuttamatta kaikkea muuta odotellessa. Myös öljyt sivelemättä vielä.
Kun hetki koittaa, lämmitä grilli ja suolaa ja pippuroi bataatti ja liha. Ekaksi bataati grilliin ja niihin sopivan kaunis raidoitus, jonka jälkeen ne voii nostaa ylemmälle ritilälle jälkikypsymään. Herkkusienet ja halloumi saavat saman kohtelun sopivassa järjestyksessä parhaan arvioinnin mukaan.
Liha grilliin ja nopea, mutta tehokas grillaus kummankin puolen ja nopeasti vetäytymään folioon. Päääsääntönä tupla aika foliossa verrattuna grillausaikaan. Sitten vaan kaikki pöytään ja liha viipaleiksi ja taasen ääntä kohti hyvän punaviinin komppaamana. Ja valkosipulivoita vaikka bataattien päälle makua tuomaan.
Kas tässä oma lautasellinen:
Perinteiset silakkapihvit grilliparilalla, uudet perunat ja dijonkermaviili
Klassikko, mutta grilliparilalla paistettuna jää tuoksu vain pieneen hetkeen ulkoilmassa. Muutoin saattaa tuoksahtaa asunnossa viikon.
Ainekset:
800 - 1.000 g silakkafileitä
Nippu tilliä
Ruisjauhoja
Dijon-sinappia
Sokeria
Suolaa ja pippuria myllystä
Uusia kotimaisia perunoita
1 purkki kermaviiliä
Reilusti voita paistamiseen
Lado avatut fileet nahkapuoli alaspäin leivinpaperiarkille. Suolaa ja pippuroi mullystä. Silppua tilli hienoksi silpuksi. Levitä tillisilpua joka toisen fileen keskelle. Käännä tillittömät puolet toisten päälle ja täytä tyhjät kolot kokonaisilla pihveillä. Jatka näin, kunnes koko arkki on täynnä silakkapihvejä. Päälle vielä suolaa myllystä ja siivilöi pintaan ruisjauhoja. Anna kuivahtaa noin vartin verran.
Ota uusi leivinarkki ja levitä nyt silakkapihvit jauhotettu puoli alaspäin ja taas suolaa ja ruisjauhoja.
Perunat on tietysti jo pesty ja merisuolalla maustettu keitinvesiu kiehuu kattilassa. Perunoiden koosta riippuen ajoita niiden keiton aloitus niin, että kaikki on yhtä aikaa valmista.
Kermaviilistä, reilusta ruokalusikallisesta Dijon-sinappia ja lopusta tillisilpusta teet hyvän kastikkeen hujauksessa. Ripaus sokeria pehmentää maun.
Grilli kuumenemaan ja perunat kattilaan. Silakat ja voipaketti mukaan ulos. Kannattaa ottaa myös lasta ja pinsetit, että saa kaiken mukavasti kääneltyä ehjänä.Lisäksi tietystialufoliota ja astia valmiille pihveille. Voita reilusti parilalle ja kun se on hiljennyt, niin silakoita päälle. Paista kunnolla ruskeiksi ja rapeiksi.
Itse valutin ylimääräiset voit pois grilliritilällä ennen pakkaamista folioon.

Tässä ei sitten kovinkaan kauaa nokka tuhise, jos lämpö vaan on kohdallaan. Sitten vain kapeisiin kasvoihin ja mahdollisesti perunoiden päälle vielä nokare voita.
Jäljelle jääneet pihvit (jos jää) kannattaa säilöä etikkaliemeen ja nauttia myöhemmin vaikka ruisleivän päällä.
Etikkaliemeen vain maun mukaan etikkaa (sortti maun mukaan), sokeria, suolaa, vettä ja mahdollisesti suolaa ja sipulisilppua. Nam!
torstai 29. toukokuuta 2014
Herkulliset BBQ-ribsit eli grillattua possunkylkeä parhaimmillaan
n. 1/2 - 2 kg tuoretta sian kylkeä
2,5 l vettä
3 rkl lihafondia tai pitkän kaavan mukaisesti tuoreet keittojuurekset, suola, chili, yrtit, pippurit yms. Tällä kertaa valitsin itse helpomman vaihtoehdon, eli fondin.
Laita kyljet kokonaisina suureen kattilaan ja kaada päälle kylmää vettä, niin että peittyvät. Jos olet fondilinjalla, voit lisätä sen heti, jos taasen pitkän kaavan kulkija niin anna kiehahtaa ja kuori vaahto pois ja lisää sen jälkeen juureksen ja mausteet. Muisutetaan toki, että molemmissa vaihtoehdoissa lopputulos on kauniimpi kuorimalla vaahto pois.
Keitä noin 3 tuntia miedolla lämmöllä ja anna sen jälkeen jäähtyä liemessä ihan kylmäksi. Tältä se voi näyttää, kun on keitetty ja paloiteltu:
Sen verran tässä palaa tuota aikaa, että on reilusti tilaa tehdä kunnon glace, eli varsinainen glaseerauskastike. Tässäkin mennään vähän maun mukaan, eli ne, jotka yhä tykkäävät savunmakuisista ribseistä käyttänevät ehkä valmista lempisoosiaan. Itse päädyin tällä kertaa kotitekoiseen ja savuttomaan varianttiin.
Glace-kastike
3 rkl extra vergine oliiviöljyä
1 rkl Heinz-ketsuppia
1 rkl soijakastiketta (Kikkoman)
2 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
1 tl sambal oelekia (tai enemmän maun mukaan)
1 tl jauhettua inkivääriä
Leikkaa kyljet kunkin luun välistä pienemmiksi paloiksi ja lado ne laakeaan vuokaan. Voitele kastikkeella ja anna odotella grillin lämpenemistä. Muista säästää soosia vielä grillaustakin varten!
Tältä sain omani näyttämään valelun jälkeen, mutta enne grilliä:
Tennispallon kokoinen määrä rasvaa irtosi keittovaiheessa ja se pitää laittaa biojätteeseen, kuten joulukinkun rasvakin. Jäihän sitä toki vielä nieltäväksikin, mutta ilman keittoa sitä menisi vatsaan varmasti enemmän. Sitten vain grillaamaan melko miedolla lämmöllä ja samalla valellen kastikkeella. Ei vie kuin vartin niin jo syödään.
Suosittelen ihan pelkkää salaattilisuketta! Ja ääntä kohti hyvän punaviinin saattelemana!

perjantai 28. maaliskuuta 2014
Tuoretta parsaa, turskan seläkettä ja lohta sekä sitruuna-kermakastiketta
Kevättalven herkkuja kohti... Tämä annos on kahdelle. Tarvikkeet:
200 g turskan parasta selystä
200 g parasta lohen filettä
1 dl kermaa
voita tarpeeksi
4 vihreää, tuoretta parsatankoa
1/2 sitruuna
suolaa ja pipuria myllystä
jotain tärkkelyslisuketta, jos haluat (perunaa, riisiä tai pastaa). Kaikki käyvät.
Tässä käytin itse molemmissa kalakomponenteissa Lidlin valmiita kalatuotteita. 200 g turskaa ja 1 200g lohimedaljonki. Ihan loistavaa kaikin puolin. Lisäksi halvempaa kuin missään muualla. Parsakin tuli samasta osoitteesta. Ei muuta kuin kokkaamaan.
Fisut lämpeämään hetki ennen paistamista.
Puserra puolikkaan sitruunan mehu kattilaan ja siivilöi sormillasi siemenet. Laimenna vesitilkalla ja kiehauta. Lisää kerma, samalla sekoittaen ja anna hautua miedolla lämöllä. Jos en muista jäljempänä mainita, niin mausta lopuksi suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria.
Nokare voita pannulle ja kun voi on lämmennyt, niin huuhdellut, katkotut parsat panulle paistumaan. Toiselle puolelle parsoja sitten turskat ja toislle lohet. Tietysti suolattuina ja pippuroituna. Lämpöä voi laskea vaikka tasolle 8, 12-asteisella platalla. Käännä fisut ja parsat ja toinen puoli saa paistua. Älä vedä överiksi, sillä paras fisun sisälämpö on 55 astetta. Muu on hieman liikaa. Toki makuasiaoita nämäkin.
Sitten vain äkkiä lautasille ja ääntä kohti.

Hänen kerallaan nautimme tätä viiniä, joka kaikessa maukkaudessaan ei kuitenkaan sopinut sitruunaisen happamalle kastikkeelle, vaan maistui liian makealta. Tuli kuitenkin kokeiltua. Viini on ihan loistava ja parhaimmillaan juustojen, omenan ja päärynän kera.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kaiken perusta
Tässä blogissa julkaisen pääsääntöisesti itse kehittämiäni reseptejä, koska klassikot löytyvät ihan mistä vain. Se ei aina ole kuitenkaan...

-
Jos joku muistaa vielä Römertopf-savipadat tai jopa vielä omistaa sellaisen, on tämä ohje varmaan mieluinen. Pataan voipi laittaa vaikka kok...
-
Tervehdys pitkästä aikaa! Tuli aika päivittää perinteinen karjalanpaisti tähän päivään. Voihan sitä perinteistäkin hyvin nauttia, mutta ...