Päivä päivältä enemmän alan olla ruokainspiraatiosta huolissani. En löydä sitä enää marketista, jossa esimerkiksi purkkitapenade on joko poistettu valikoimasta tai piirretty hyllykuvaan johonkin sellaiseen paikkaan, josta en sitä enää löydä. Siispä tapenadekin tehtiin eilen ihan itse. On toki tehty lukuisia kertoja ennenkin, mutta juuri sen kerran, kun haluaisi jossain oikaista, niin eipä käy se ...
Meillä oli aikanaan Suomen suurimmissa kaupungeissa yksi tavarataloketju, jonka elintarvikeosasto huokui ruokainspiraatiota. Hinnallakaan ei ollut juuri mitään merkitystä, koska kaikki herkut sai samasta paikasta; lihat, kalat, juustot ja leivät. Hurja määrä heräteostoksia hintaan katsomatta. Nyt sen samaisen marketin hyllyt huokuvat tyhjyyttään ja mistään ei löydä mitään. Olen todella surullinen ja pettynyt. En siis mene enää sinnekään.
Ainoaksi keitaakseni on muodostunut aivan taivaallinen TAMPEREEN KAUPPAHALLI. Se onneksi parantaa tarjontaansa kuin se kuuluisa sika juoksuaan. Sinne siis aina kun vain ehtii ja tekee mieli herkutella.
Tällä kertaa ykköspaikan lunasti meille kahdelle kummallekin oma helmikana. Olen sitä pari kertaa valmistanut ennenkin, mutta nyt halusin tehdä jotain vähän enemmän ja parempaa. Lyhyt googlaus tuotti lähes vesiperän, joten itse taas luomisen työhön. Mikäs sen mukavampaa!
Ostin mielestäni helmikanalle sopivan viinin ja esteettinen houkutus meni tällä kertaa järjen edelle. Pitäishän minun viiniharrastajana tietää, että hienolla etiketillä myydään yleensä hintaansa heikompaa viiniä!
Vaikka kyseessä onkin 15 €:n viini, perustin lopullisen valinnan kuitenkin etikettiin ja tuotteen lopulliseen houkuttelevuuteen. Onhan se kaunis, ei siitä mihinkään pääse! Nähtäväksi jää, onko sisältö lähelläkään sitä, mitä toivon sen olevan. Nyt, kun se on juotu, niin täytyy myöntää, että kokemus oli eritäin positiivinen. Marjaisa ja hedelmäinen ja juuri tähän yhdistelmään sopiva.
Vuosikerta on 2014, joten mitään tanniinipommia ei liene odotettavissa, mutta hedelmäinen ja helmikanalle sopivaa yhdistelmää odotan kovasti. Näin juuri kävi.
Itse fogelille keräsin tällaisen setin:
Pihapuutarhasta siis vähän yrttejä; rosmariinia, ranskalaista rakuunaa ja salviaa. Lisänä tuoreita herkkusieniä, purjoa, chiliä, valkosipulia ja yksi keltasipuli. Lykkäsin kanojen vatsaonteloon ensin yhden valkosipulinkynnen, kunnon voinokareen ja neljänneksen keltasipulista. Lopuksi törkkäsin kummastakin päästä sisään puolikkaan rosmariininoksan. Päälle reilusti sormisuolaa ja pippuria myllystä. Sitten kummallekin kanalle kunnon paistopinta pannussa. Tämän prosessin aikana valmistelin heille valurautavuokaan kunnon pedin purjosta, salviasta, sienistä ja sipulista:
Tämä komeus lähti sitten uuniin 175 asteeseen alufolion kattamana noin 45 minuutiksi. Lorautin vielä ennen peittämistä päälle koko paistoliemen ja reilun lorauksen huippuluokan oliiviöljyä.
Kun otin folion pois päältä, oli vuoan pohjalle muodostunut kivasti nestettä, muttei liikaa. Nostin uuniritilää pari pykälää, vaihdoin ylälämpöön ja lykkäsin vuoan takaisin uuniin. Noin 20 minuutin paahto ja sen päälle vielä samanmittainen vetäytyminen folion alla ja "voila! Tipuset ääntä kohti ja Montepulciano d`Abruzzon ja pikku patonginpalan kera herkutellaan. Lusikoin vielä paistoliemet lautasille.
Tässä kohtaa on vielä syytä muistuttaa, että nämä tipuset ovat poikkeuksetta tuontitavaraa, joten salmonellariski on aina olemassa. Siksi keitiöhygienia ja vähintään 60 asteen sisälämpö ovat molemmat täysin ratkaisevia, ettei tarvitse Pregosaa tai Imodiumia. No, leikki leikkinä. Näillä asioilla ei kannata riskeerata mitään.
Jälkiruoaksi löysin vielä samaisen kauppahallin juustosopista ERITTÄIN herkullisen juuston.
Lähes viinipullomme hintaisen kimpaleemme arvoinen juusto oli mielenkiintoinen ja parhaimmillaan vihreän, kivellisen oliivin ja viinin kumppanina. Jopa patonki oli tälle juustolle liikaa. Tästä riittää vähän pitempäänkin.
