sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Hirven ulkofilettä, suppilovahverokastiketta ja hasselbackan perunoita



Vaikken metsästäjä olekaan, olin onnekas ja löysin paikallisesta marketista hienon valikoiman hirvenlihaaa. Paisteja, sisä- ja ulkofilettä, jauhelihaa ym. Päädyin ostamaan kaksi 150 g ulkofilepiviä ja heti ostoksen jälkeen selkeni myös tykötarpeiden lista.

Tietysti raikkaan metsäisisä ja riistalihalle sopivia suppilovahveroita kermaisessa kastikkeessa ja hasselbackin perunoita maalaistyyliin, eli kuori päällä.

Joku hedelmäinen tai marjaisa lisuke sopisi vielä hyvin kokonaisuutta täydentämään (puolukka, pihlajanmarjahyytelö, mustaherukkahyytelö, omppuchutney yms. Sitä ei nyt sattunut olemaan jemmassa, enkä jaksanut ruveta erikseen väkästämään. Kuvassa hillottuja tomaatteja kotipihalta.

Tässä siis tämän annoksen ainesosat kahdelle:

2 x 150 g hirven ulkofilepihviä
4 kiinteää perunaa
Oliiviöljyä (evoo)
Kourallinen tuoreita, pakastettuja tai kuivattuja suppilovahveroita
Sipulia
2 dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria
(sherryä)

Ota todella hyvissä ajoin lihat lämpenemään huoneenlämpöön. Tällainen tuoreliha ei ole erityisen hyvin raakakypsynyttä, koska se vaatisi 3-4 viikkoa vakuumissa, jotta entsyymit pääsisivät pilkkomaan sidekudosproteiinia eli kollageenia. Siksi liha on yleensä suhteellisen sitkeää.

Liha on paistettava kuumalla pannulla nopeasti korkeintaan mediumiksi ja laitettava vähintään paistoaikaa vastaavaksi ajaksi vielä folioon vetäytymään (pätee kaikkiin pihveihin). Liian kypsäksi paistettu liha sekä sitkistyy että maksoittuu, joten ei kannata pilata harvinaista herkkua! Jos taas pitää umpikypsäksi paistetusta lihasta, kannattaa mieluummin ostaa paistia ja hauduttaa sitä 3-4- tuntia. Silloin syöt pataruokaa, mutta sille sopivasta lihasta vamistettua.

Kun liha on lämpeämässä, aloita perunoista. Ostin itse kiinteää lajiketta, koska se sopii mielestäni parhaiten hasselbackin pottuihin. Pestyäni ne huolella harjalla huomasin, että ne olivat niin kauniin puhtaita, etten malttanut enää kuoria niitä. Leikkasin vain päät pois ja vedin juustöhöylällä yhden vedon alapintaan niin, että ne pysyvät hyvin asennossaan. Harjaantunut käsi leikkaa pottujen viillot sopivan syviksi, vähän apua kaipaava saa mukavasti apua vaikka puukauhan varresta, jonka nojalla leikaten ei synny irtonaisia perunaviipaleita vaan homma pysyy nipussa ja kauniina. Loraus öljyä ja suolaa päälle. Uuniin 175 asteeseen noin tunniksi. Jos viipaleet eivät ala erottua, niin sitten niitä voi vielä yrittää erotella toisistaan öljytyllä veitsellä tai voinokareella pottujen päälle. Anna paistua rauhassa.

Itse käytin tällä kertaa kuivattuja sieniä kastikkeeseen. Kourallinen sieniä pieneen määrään vettä ja sitten puristetaan sienistä nesteet pois, pilkotaan ja paistetaan sipulin kanssa voissa. Lisätään liotusneste ja kerma. Suurustetaan tarvittaessa joko pohjasuuruksena vehnäjauholla paistovaiheessa tai pintasuuruksena vaikka majzenalla lopuksi.

Kun potut ja soosi ovat malillaan, tehdään toimet lihan paistoon. Siten vain annokset kuntoon ja ääntä kohti.

Tämän annoksen kanssa nautimme kerrassaan loistavan ranskalaisen punaviinin: Chateu de Seguin 2012. Bordeaux superior.

Chateau de Seguin, Bordeaux Superieur, France

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Paahdettu valkosipulikeitto ja ruiskrutongit



On jo pitempään kutkuttanut tällaisen keiton tekeminen, mutta olen aina kuvitellut, että sitä tuoksua ei kestä kukaan. Oi kuinka väärässä taas olinkaan. Sain pari viikkoa sitten maistaa tällaista ja ei kuin vaan tekemään omaa sovellusta. Tälläkin kertaa noin neljä pientä alkupala-annosta.

Ainesosat:

2 kokonaista valkosipulia
voita
2 jauhoista perunaa
4 dl kanafondista tehtyä kanalientä
2 dl kuohukermaa
suolaa ja pipuria
ruisleipää
timjamia

Halkaise kokonaiset valkosipulit poikittain. Levitä kullekin puolikkaalle nokare voita ja paahda uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Kun valkosipulit paahtuvat uunissa, ota pari oksaa tuoretta tai ruokalusikallinen kuivattua timjamia ja laita kattilan pohjalle. Kaada päälle kanaliemi. Kuori perunat ja paloittele pieniksi kuutioiksi.

Kun valkosipulit ovat paahtuneet, kaiva ne puolikkaina kynsinä kattilaan ja keitä, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää kerma ja anna hautua vielä hetki.

Sekoita sauvasekoittimella keitto kauniin sileäksi ja vaahtoavaksi herkuksi, mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoile voissa paistettujen ruisleipäkrutonkejen kera.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Siianmätialkupala paahtoleivällä, lehtikaalipeti ja kermaviiliä



Tuore lehtikaali ruukussa on todella herkullista ja sen päälle sovitettu, voissa paistettu paahtoleipäsiivu runsaalla siianmädillä ja kermaviilillä toimii aika hyvin. Suola, pippuri ja vain ääntä kohti. Kaikki hyvin.

Haudutettuja possunposkia liemessä, linssejä, papuja ja palsternakkapyreetä





Etsi hyvä lihakauppa. Osta sieltä possun poskia, koska ne ovat herkullisen hyviä. Varaa itsellesi riittävästi nautinnollista ruoanlaittoaikaa. Juuri tämän ruoan valmistumisen aikana voit tehdä paljon muutakin, esimerkiksi ulkoilla. Itse tein ensin hieman pihatöitä ja sitten tämän blogin päivitystä.

Tässä ohje taasen kahdelle hengelle, mutta voipi sellaisenaan kertoa vaikka kuinka monella ja vaikka kuinka monelle:)

Jokin aika sitten kirjoitin ohjeen possun potkista ja niistä jäävästä liemestä. Tähän reseptiin on nyt käytetty juuri sitä lientä. Jos sinulla ei ole itse keitettyä lientä, käypi se vallan mainiosti, että sekoittelet vedestä ja vaikkapa vasikan-, kana- tai kasvisfondista sopivan vahvuisen liemen ja haudutat naurulihakset siinä.

Tykötarpeet:

4 kpl possun poskilihaksia
valmista lihalientä
suolaa ja pippuria

pari palsternakkaa

Punaisia linssejä purkista
Mustia papuja purkista (tai vaikka belugalinssejä). Molemmat voit myös keittää itse, jos olet innokas. Se vaatii vain yleensä yön yli haudutuksen ja sitten keittämisen, ainakin papujen osalta. Linssit ovat hieman helpompia toki.

Koristeita makusi mukaan

Puhdista poskilihaksista rasvaa ja kalvoja vähän pois. Tämä on vähän nuoralla tanssimista koska jos poistat kaiken, homma hajoaa käsiin, jos et mitään, saattaa jollekin syöminen olla vastenmielistä. Makuasia siis.

Suolaa ja pippuroi lihat molemmin puolin. Laita sopivan kokoisen uuninkestävän vuoan pohjalle ja lisää lientä niin, että lihat peittyvät. Peitä foliolla tai tiiviillä kannella ja laita uuniin hautumaan noin 3-4 tunniksi 125 asteeseen. Jos on kiire niin 150 on myös ihan ok.

Palkitse itsesi vaikka lasillisella punaviiniä nyt, kun monen tunnin työ on tehty! Samalla mietit tietenkin kuinka kauniin annoksen voisit lopulta rakentaa. Linssien ja papujen värit olen tietenkin valinnut niin, että ne ovat lähes vastakkaiset ja silloin saa rakennettua kaunimman näköisen annoksen.

Kuori ja paloittele palsternakat. Keitä vedessä/maidossa/kermassa tms, kunnes ovat valmiita soseutettavaksi. Tee se siivilän läpi pusertamalla tai sauvasekoittimella. Sekaan tietysti voita, suolaa ja pippuria (ehkä jopa kermaa). Tarkista maku!

Valuta pavut ja linssit.

Kun posket alkavat olla suussa sulavia, ota ne erilleen ja pidä lämpiminä vaikka foliossa. ÄLÄ KAADA LIENTÄ POIS! Jos liemi on sameaa, voit joko siivilöidä tai kirkastaa sen vatkatulla munanvalkuaisella. Googlaa, jos tuntuu vaikealta.

Lämmitä linssit ja pavut eri astioissa, mutta kuitenkin yllä mainitussa liemessä. Voit maustaa ne eri tavoin ja saat siten makukirjoa annokseen. Chili, valkosipuli, yrtit etc. vain taivas kattona tässäkin. Älä kuitenkaan liioittele, sillä poskilihojen maku on hienostunut ja täyteläinen jo itsessään.

Annoksen asettelisin joko pitkänmalliseen astiaan tai syvälle lautaselle. Pohjalle palsternakkapuree, jonka päälle asettelet lihakset. Kummallekin puolelle pavut/linssit. Kaunista ja herkullista.

Croisanttaikinaan leivotut uuniomenat



Näin jossain tällaisen reseptin, mutten löydä sitä uudelleen mistään. En muista siitä muuta kuin, että siinä oli käytetty valmista croissanttaikinaa, jota kaupastaa saa tuoreena rikottavissa pahvipurkeissa. Täytyy siis lähteä itse keksimään resepti uudelleen. Pyydän anteeksi, jos siitä tulee samanlainen kuin alkuperäinen, mutta en todellakaan edes lukenut sitä, kunnes se katosi.

Käytän kotimaisia hapahkoja omnenoita, jotka kuorin ja pilkkoan ja kiehautan niistä kiinteähkön täytteen. Ei mitään hilloa, mutta pientä lämpöä kuitenkin ja tietenkin makua kanelista, inkivääristä, hunajasta, sitruunasta ja kenties myös jostain musta. Lähden kokeilemaan.

4 kpl Summer Red-omenaa
Crowmoor Extra Dry-omenasiideriä
Hunajaa
Kanelia
Chiliä
Perunajauhoa

Poraa omenista karat ja kuori. Puolita ja pilko ronskeiksi paloiksi. Kippaa kattilaan ja lämpöä alle. Kun sihinä alkaa kuulua, lorauta 1 1/2 desiä siideriä sekaan ja sekoita. Mausta kanelilla, chilillä ja hunajalla. Siivilöi lopuksi perunajauhot kokko ajan sekoittaen ja laita jäähtymään. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sitruunaa ja muita mausteita.

Kun hetki on läsnä, ota taikinat esiin, levitä omenatäyte taikinalle ja muotoile palloiksi ja laita paperivuokiin. Paista uunissa noin 200 asteessa reilut 10 minuuttia.

Tarjoile esimerkiksi hyvän jäätelön kera.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Paistettua siikaa, parmesanrösti ja sitruunainen kermakastike





1 kokonainen perattu siika, noin 1 kg tai kaksi filettä
muutama peruna
1/2 sitruunan mehu
loraus valkoviiniä
1 dl kermaa
Voita

Salaattia

Suomusta ja fileroi siika ja nypi ruodot. Valmista filettä on hankala suomustaa, joten siksi etsisin joko kokonaista kalaa tai suomustettua filettä, mutta kuitenkin nahka päällä!

Leikkaa kauniiksi annospaloiksi (Pyrstöt voi graavata seuraavaksi aamuksi. On muuten hyvää paahdetulla ruisleivällä!)

Kippaa loraus valkoviiniä ja puolet sitruunan mehusta kattilaan ja anna heille lievä kiehautus. Kaada perään kerma ja anna hautua sopivan paksuiseksi kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Raasta perunat ja niidensekaan hieman parmesaania. Muotoile niistä röstikeot ja paista pannulla
miedolla lämmöllä kauniin värisiksi ja rapeiksi. Voissa tietysti! Olen kyllä tietoinen siitä, että oikeasta röstistä pitäisi vielä nestettäkin puristella pois perunasta, mutta aina ei ehdi eikä tarvitse.

Kun röstit alkavat olla valmiita, laita toinen paistinpannu kuumaksi ja siihen reilu nokare voita. Suolaa ja pippuroi siikafileet molemmin puolin. Paista nahkapuolelta niin kauan, että sisälämpö on noin 45 astetta ja nahka ihanan rapea. Kypsyyden näkee kyllä ihan silmälläkin. Kun pinta on lähes valkoinen, on kala valmis.

Kasaa annokset. Rösti alle ja kala nahkapuoli ylöspäin röstin päälle. Annostele kastiketta lautaselle ja ripottele kalojen päälle loput sitruunan mehut. Nauti hyvän valkoviinin kera.

Salaatin teit tietysti jossain välissä jo valmiiksi ennakkoon!

torstai 1. lokakuuta 2015

Suussa sulavat jauhemaksapihvit, pekonia, pottumuusia ja ruskeaakastiketta sipulin ja kapriksen kera


Tämä ohje on varmaan viidelle, vaikka meitä syöjiä oli vain kaksi. Seitsemästä pihvistä jäi jääkaappiin vain kaksi kappaletta. Nyt on pakko tunnustaa, että käytin muusiin Oolannin pakastehiutaleita, jotka ovat mielestäni aivan ylivoimainen ratkaisu varsinkin pienimpiin annoksiin. Reilusti voita ja suolaa ja maitoa eikä mitään vettä sekaan laisinkaan, niin hyvää tulee ja nopeasti.

350 g Tammisen jauhettua naudan maksaa
noin 300 g raakaa perunaa
1 keltasipuli
1 kananmuna
1 tl suolaa
1/2 tl meiramia
1/2 tl valkopippuria

2 keskikokoista sipulia
1 prk pieniä kapriksia

1 pkt pekonia

Oolannin perunamuusihiutaleita pakasteesta

voita ja oliiviöljyä
vehnäjauhoa
vettä ja soijakastiketta

tabascoa


Raasta perunat kulhoon. Lisää kananmuna, suola, pippuri, meirami ja veitsellä hienoksi silputtu sipuli. Sipulia ei kannata raastaa riivinraudalla, sillä siihen saattaa tulla kitkerä maku. Parempi silputa itse käsin.

Sekoita hyvin ja anna seistä hetken ihan rauhassa. Levitä pekonit uunipellille leivinpaperin päälle ja paista rapeaksi 200 asteessa.

Tee ruskea kastike valmiiksi. Sekoita voi ja vahnäjauho ja anna ruskistua kunnolla. Lisää kuuma vesi ja sekoita hyvin. Mausta soijakastikkeella ja pippurilla.

Valmistele sinä aikana muusi puolivalmiiksi pussin ohjeiden mukaan. Kuten sanottu, unohda vesi ja käytä vain maitoa ja voita ja suolaa.

Kuori pari sipulia. Irroita renkaat toisistaan ja laita pannulle sokerin kanssa aluksi saamaan hieman väriä Lisää sitten rasva ja lopuksi kaprikset.

Paista joko lättypannussa tai blinipannussa paksuja pihvejä. Itse paistoin blinipannussa ja jälkikypsensin uunissa ihan vain 100 asteessa. Kunnes annokset voi kasata.

Viimeistele mausteilla ja nauti Tabascon kera!

Kunnon burgeripihvi ja lisukkeet, suppilovahveropedillä



Kyllä sillä vain on merkitystä, kun omin silmin näkee paistipalojen menevän myllyyn ja ulos tulee max 2% rasvaa sisältävää puhdasta lihaa. Siitä syntiyvät tällä kertaa pihvit ja kun liha tuli ostettua vielä sieniretken päätteeksi, niin saatiin pihveille vielä kaunis suppilopeti.

Kahdelle:

400 g tuoretta naudan paistijauhelihaa
suolaa ja pippuria myllystä
Litra suppilovahveroita
1 pieni sipuli
1 dl kuohukermaa
salaattia
ranskanperunoita tai lohkoperunoita
öljyä uppopaistoon
chilimajoneesia tai makusi mukaan maustettua majoa

Putsaa sienet ja haihduta pannulla neste pois. Lisää silputtu sipuli ja kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna pikku hiljaa hautua miedolla lämmöllä ja paksuuntua sopivaksi. Älä kuitenkaan unohda lievää liikutusta silloin tällöin.

Levitä jauheliha leivinpaperille mahdillisimman ohueksi levyksi, mausta suolalla ja pippurilla, kääri rullaksi ja pyörittele pihveiksi. Tällä konstilla saat mausteet tasaisesti massaan. Tähän EI TODELLA tule mitään muuta jatketta.

Tee ranskikset tai ota pakkasesta. Paista pihvit, pidä lämpimänä ja sillä aikaa kun perunat kylpevät öljyssä, valmista salaatti ja sitten vain annokset lautasille ja ääntä kohti. Mausta majoneesilla, suolalla ja pippurilla ihan oman maun mukaan.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Turskaa, kermamuhennettua nuorta lehtikaalia ja avokadoa


Nyt pukkaa taas lehtikaalia, mutta tällä kertaa tuoretta sellaista ruukussa. Oli muuten ihan erilaista kuin vanhemmasta, kovasta ja kuivasta tehtyä!

Tykötarpeet kahdelle:

Sopivasti tuoretta turskafilettä per ruokalija
Lehtikaalia ruukussa
1 pieni keltasipuli
1 sitruunan mehu
1 avokado
oliiviöljyä
kermaa
voita
suolaa ja pippuria
tilliä koristeeksi

Putsaa turskafileistä ruodot pois. Se on aivan yhtä helppoa kuin ahvenesta tai kuhasta. Leikkaa vain se perinteinen "housuleikkaus" ja kaikki on poissa. Ruodot tunnet oikein hyvin sormenpäällä tunnustellen. Suolaa ja pippuroi.

Revi lehtikaalit lähes tyvestä irti ja huuhtele ne. Heittele kattilaan ja oliiviöljyä päälle ja myllystä suolaa ja pippuria päälle. Mieto lämpö. Kun freesaantuminen on käynnissä, lisää pieni sipuli silputtuna ja odota hetki. Lisää sitten loraus kermaa niin että kaikki muhii mukavasti. Ihan lopuksi purista sitruunasta hieman mehua päälle. Tarkista maku ja tee tarvittavat korjausliikkeet.

Reilusti voita paistinpannulle ja kun pannu on hiljennyt, laita kalat pannuun ja käännä nopeasti, heti kun kunnon paistopinta on saatu. Heti pannu pois levyltä ja loppua kohti lievästi hautuen.

Puolita avokado ja kauho siitä kullekin ruokailijoille puolikas parina palana. Asettele kauniisti lautaselle, purista vielä lopuksi sitruunan mehua annoksen päälle ja nauti.

On muuten hyvää!


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Timjamibroileria grillissä ja kotipihan salaattia oliiviöljyn ja balsamicon kera


Tässä tykötarpeet kahdelle ja on muuten hyvää! Kuvissa on osassa 3 kpl, mutta yksi jäi huomiseksi!

2 broilerin rintafilettä
nippu tuoretta timjamia
1 valkosipulin kynsi per filee
voita 1 nokare per filee
suolaa ja pippuria myllystä
oliiviöljyä
balsamicoa tai balsamicosiirappia
villirucolaa
lehtipersiljaa
lehtisalaattia
sekasalaattia
kotipihan pikku tomaatteja

Leikkaa kokonaisiin broilerinfileisiin kunnon taskut. Suolaa ja pippuroi. Täytä taskut valkosipulilla, voilla ja timjamilla.

Kerää salaatti ja lehtipersilja kasaan huuhtele ja linkoa salaattilingolla. Nouki muutama tomaatti pihasta tai osta jokunen kaupallinen kirsikkatomaatti. Nosta keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan.

Lämmitä grilli ja asettele oliiviöljyllä voidellut ja suolalla ja pippurilla maustetut fileet grilliin "entinen" nahkapuoli alaspäin.

Kun broisku alkaa saada väriä ja voi fileen keskellä sulaa, käännä komeudet toisin päin, mutta yritä pitää voi mahdollisimman fileiden sisällä. Lopuksi ota fileet vetäytymään folioon, ettei  liha pääse kuivumaan.

Lopuksi vain ääntä kohti. Maistuvaa punaviiniä kyytipojaksi.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Grillattua possun potkaa ja kasviksia ja kenties hapankaaliakin



En pystynyt vastustamaan, kun ihan perusmarketista löytyi possun etupotkaa. Ei se valikoima nyt ihan hirveästi pullistellut ja niinpä ostin molemmat. Ne on nyt keitetty ja jäähtyvät keitinliemessään. Ei ole ennen tullut possun potkaa laitettuakaan. Lammasta ja karitsaa kylläkin, joten ensikertalainen siis olen tämän reseptin myötä. Syönyt olen sitäkin useammin aina Saksassa käydessäni. Keitetty on ok, grillattu ihan huippua.

Näillä mennään taaskin kahdelle:

2 x 1 kg possun etupotkaa

1 pkt tuoreita keittojuureksia
merisuolaa keitinveteen 8 g per litra
muutama mustapippuri
chiliä tai tabascoa
2 dl kuivaa valkoviiniä






Huuhtele potkat kylmässä vedessä hyvin. Tiputtele mahdollisimman suureen kattilaan ja mittaa päälle vettä (että osaat annostella suolan) niin, että potkat peittyvät. Lisää suola. Lämpö päälle ja kun homma kiehuu, kuori vaahto. Lisää tämän jälkeen valkoviini, pippurit ja keittojuurekset. Keitä vähintään kaksi tuntia ja anna jäähtyä keittoliemessä. Paras konsti on kylmässä vesihauteessa kattila tiskialtaassa.

Poimi varovasti potkat ehjänä pois kattilasta, yritä suoristaa kamaraa, mikäli mahdollista (vain esteettisistä syistä) ja anna vetäytyä vielä hetki vaikka lautasella.


Näistä on vielä pieni matka lopulliseen annokseen, vaikka kypsiä ovatkin.


Tämän jälkeen on tarkoitus grillata potka kamaroineen mahdollisimman rapeaksi ja kauniin vaalean ruskeaksi. Jonkun mielestä tähän auttaa vesi-siirappi-suolaseos, mutta itse ajattelin selvitä ihan pelkän lämmön avulla.

Kaiken perusta

Tässä blogissa julkaisen pääsääntöisesti itse kehittämiäni reseptejä, koska klassikot löytyvät ihan mistä vain. Se ei aina ole kuitenkaan...