perjantai 2. lokakuuta 2015
Paistettua siikaa, parmesanrösti ja sitruunainen kermakastike
1 kokonainen perattu siika, noin 1 kg tai kaksi filettä
muutama peruna
1/2 sitruunan mehu
loraus valkoviiniä
1 dl kermaa
Voita
Salaattia
Suomusta ja fileroi siika ja nypi ruodot. Valmista filettä on hankala suomustaa, joten siksi etsisin joko kokonaista kalaa tai suomustettua filettä, mutta kuitenkin nahka päällä!
Leikkaa kauniiksi annospaloiksi (Pyrstöt voi graavata seuraavaksi aamuksi. On muuten hyvää paahdetulla ruisleivällä!)
Kippaa loraus valkoviiniä ja puolet sitruunan mehusta kattilaan ja anna heille lievä kiehautus. Kaada perään kerma ja anna hautua sopivan paksuiseksi kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Raasta perunat ja niidensekaan hieman parmesaania. Muotoile niistä röstikeot ja paista pannulla
miedolla lämmöllä kauniin värisiksi ja rapeiksi. Voissa tietysti! Olen kyllä tietoinen siitä, että oikeasta röstistä pitäisi vielä nestettäkin puristella pois perunasta, mutta aina ei ehdi eikä tarvitse.
Kun röstit alkavat olla valmiita, laita toinen paistinpannu kuumaksi ja siihen reilu nokare voita. Suolaa ja pippuroi siikafileet molemmin puolin. Paista nahkapuolelta niin kauan, että sisälämpö on noin 45 astetta ja nahka ihanan rapea. Kypsyyden näkee kyllä ihan silmälläkin. Kun pinta on lähes valkoinen, on kala valmis.
Kasaa annokset. Rösti alle ja kala nahkapuoli ylöspäin röstin päälle. Annostele kastiketta lautaselle ja ripottele kalojen päälle loput sitruunan mehut. Nauti hyvän valkoviinin kera.
Salaatin teit tietysti jossain välissä jo valmiiksi ennakkoon!
torstai 1. lokakuuta 2015
Suussa sulavat jauhemaksapihvit, pekonia, pottumuusia ja ruskeaakastiketta sipulin ja kapriksen kera
Tämä ohje on varmaan viidelle, vaikka meitä syöjiä oli vain kaksi. Seitsemästä pihvistä jäi jääkaappiin vain kaksi kappaletta. Nyt on pakko tunnustaa, että käytin muusiin Oolannin pakastehiutaleita, jotka ovat mielestäni aivan ylivoimainen ratkaisu varsinkin pienimpiin annoksiin. Reilusti voita ja suolaa ja maitoa eikä mitään vettä sekaan laisinkaan, niin hyvää tulee ja nopeasti.
350 g Tammisen jauhettua naudan maksaa
noin 300 g raakaa perunaa
1 keltasipuli
1 kananmuna
1 tl suolaa
1/2 tl meiramia
1/2 tl valkopippuria
2 keskikokoista sipulia
1 prk pieniä kapriksia
1 pkt pekonia
Oolannin perunamuusihiutaleita pakasteesta
voita ja oliiviöljyä
vehnäjauhoa
vettä ja soijakastiketta
tabascoa
Raasta perunat kulhoon. Lisää kananmuna, suola, pippuri, meirami ja veitsellä hienoksi silputtu sipuli. Sipulia ei kannata raastaa riivinraudalla, sillä siihen saattaa tulla kitkerä maku. Parempi silputa itse käsin.
Sekoita hyvin ja anna seistä hetken ihan rauhassa. Levitä pekonit uunipellille leivinpaperin päälle ja paista rapeaksi 200 asteessa.
Tee ruskea kastike valmiiksi. Sekoita voi ja vahnäjauho ja anna ruskistua kunnolla. Lisää kuuma vesi ja sekoita hyvin. Mausta soijakastikkeella ja pippurilla.
Valmistele sinä aikana muusi puolivalmiiksi pussin ohjeiden mukaan. Kuten sanottu, unohda vesi ja käytä vain maitoa ja voita ja suolaa.
Kuori pari sipulia. Irroita renkaat toisistaan ja laita pannulle sokerin kanssa aluksi saamaan hieman väriä Lisää sitten rasva ja lopuksi kaprikset.
Paista joko lättypannussa tai blinipannussa paksuja pihvejä. Itse paistoin blinipannussa ja jälkikypsensin uunissa ihan vain 100 asteessa. Kunnes annokset voi kasata.
Viimeistele mausteilla ja nauti Tabascon kera!
Kunnon burgeripihvi ja lisukkeet, suppilovahveropedillä
Kyllä sillä vain on merkitystä, kun omin silmin näkee paistipalojen menevän myllyyn ja ulos tulee max 2% rasvaa sisältävää puhdasta lihaa. Siitä syntiyvät tällä kertaa pihvit ja kun liha tuli ostettua vielä sieniretken päätteeksi, niin saatiin pihveille vielä kaunis suppilopeti.
Kahdelle:
400 g tuoretta naudan paistijauhelihaa
suolaa ja pippuria myllystä
Litra suppilovahveroita
1 pieni sipuli
1 dl kuohukermaa
salaattia
ranskanperunoita tai lohkoperunoita
öljyä uppopaistoon
chilimajoneesia tai makusi mukaan maustettua majoa
Putsaa sienet ja haihduta pannulla neste pois. Lisää silputtu sipuli ja kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna pikku hiljaa hautua miedolla lämmöllä ja paksuuntua sopivaksi. Älä kuitenkaan unohda lievää liikutusta silloin tällöin.
Levitä jauheliha leivinpaperille mahdillisimman ohueksi levyksi, mausta suolalla ja pippurilla, kääri rullaksi ja pyörittele pihveiksi. Tällä konstilla saat mausteet tasaisesti massaan. Tähän EI TODELLA tule mitään muuta jatketta.
Tee ranskikset tai ota pakkasesta. Paista pihvit, pidä lämpimänä ja sillä aikaa kun perunat kylpevät öljyssä, valmista salaatti ja sitten vain annokset lautasille ja ääntä kohti. Mausta majoneesilla, suolalla ja pippurilla ihan oman maun mukaan.
perjantai 25. syyskuuta 2015
Turskaa, kermamuhennettua nuorta lehtikaalia ja avokadoa
Nyt pukkaa taas lehtikaalia, mutta tällä kertaa tuoretta sellaista ruukussa. Oli muuten ihan erilaista kuin vanhemmasta, kovasta ja kuivasta tehtyä!
Tykötarpeet kahdelle:
Sopivasti tuoretta turskafilettä per ruokalija
Lehtikaalia ruukussa
1 pieni keltasipuli
1 sitruunan mehu
1 avokado
oliiviöljyä
kermaa
voita
suolaa ja pippuria
tilliä koristeeksi
Putsaa turskafileistä ruodot pois. Se on aivan yhtä helppoa kuin ahvenesta tai kuhasta. Leikkaa vain se perinteinen "housuleikkaus" ja kaikki on poissa. Ruodot tunnet oikein hyvin sormenpäällä tunnustellen. Suolaa ja pippuroi.
Revi lehtikaalit lähes tyvestä irti ja huuhtele ne. Heittele kattilaan ja oliiviöljyä päälle ja myllystä suolaa ja pippuria päälle. Mieto lämpö. Kun freesaantuminen on käynnissä, lisää pieni sipuli silputtuna ja odota hetki. Lisää sitten loraus kermaa niin että kaikki muhii mukavasti. Ihan lopuksi purista sitruunasta hieman mehua päälle. Tarkista maku ja tee tarvittavat korjausliikkeet.
Reilusti voita paistinpannulle ja kun pannu on hiljennyt, laita kalat pannuun ja käännä nopeasti, heti kun kunnon paistopinta on saatu. Heti pannu pois levyltä ja loppua kohti lievästi hautuen.
Puolita avokado ja kauho siitä kullekin ruokailijoille puolikas parina palana. Asettele kauniisti lautaselle, purista vielä lopuksi sitruunan mehua annoksen päälle ja nauti.
On muuten hyvää!
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Timjamibroileria grillissä ja kotipihan salaattia oliiviöljyn ja balsamicon kera
Tässä tykötarpeet kahdelle ja on muuten hyvää! Kuvissa on osassa 3 kpl, mutta yksi jäi huomiseksi!
2 broilerin rintafilettä
nippu tuoretta timjamia
1 valkosipulin kynsi per filee
voita 1 nokare per filee
suolaa ja pippuria myllystä
oliiviöljyä
balsamicoa tai balsamicosiirappia
villirucolaa
lehtipersiljaa
lehtisalaattia
sekasalaattia
kotipihan pikku tomaatteja
Leikkaa kokonaisiin broilerinfileisiin kunnon taskut. Suolaa ja pippuroi. Täytä taskut valkosipulilla, voilla ja timjamilla.
Kerää salaatti ja lehtipersilja kasaan huuhtele ja linkoa salaattilingolla. Nouki muutama tomaatti pihasta tai osta jokunen kaupallinen kirsikkatomaatti. Nosta keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan.
Lämmitä grilli ja asettele oliiviöljyllä voidellut ja suolalla ja pippurilla maustetut fileet grilliin "entinen" nahkapuoli alaspäin.
Kun broisku alkaa saada väriä ja voi fileen keskellä sulaa, käännä komeudet toisin päin, mutta yritä pitää voi mahdollisimman fileiden sisällä. Lopuksi ota fileet vetäytymään folioon, ettei liha pääse kuivumaan.
Lopuksi vain ääntä kohti. Maistuvaa punaviiniä kyytipojaksi.
lauantai 12. syyskuuta 2015
Grillattua possun potkaa ja kasviksia ja kenties hapankaaliakin
En pystynyt vastustamaan, kun ihan perusmarketista löytyi possun etupotkaa. Ei se valikoima nyt ihan hirveästi pullistellut ja niinpä ostin molemmat. Ne on nyt keitetty ja jäähtyvät keitinliemessään. Ei ole ennen tullut possun potkaa laitettuakaan. Lammasta ja karitsaa kylläkin, joten ensikertalainen siis olen tämän reseptin myötä. Syönyt olen sitäkin useammin aina Saksassa käydessäni. Keitetty on ok, grillattu ihan huippua.
Näillä mennään taaskin kahdelle:
2 x 1 kg possun etupotkaa

1 pkt tuoreita keittojuureksia
merisuolaa keitinveteen 8 g per litra
muutama mustapippuri
chiliä tai tabascoa
2 dl kuivaa valkoviiniä
Huuhtele potkat kylmässä vedessä hyvin. Tiputtele mahdollisimman suureen kattilaan ja mittaa päälle vettä (että osaat annostella suolan) niin, että potkat peittyvät. Lisää suola. Lämpö päälle ja kun homma kiehuu, kuori vaahto. Lisää tämän jälkeen valkoviini, pippurit ja keittojuurekset. Keitä vähintään kaksi tuntia ja anna jäähtyä keittoliemessä. Paras konsti on kylmässä vesihauteessa kattila tiskialtaassa.
Poimi varovasti potkat ehjänä pois kattilasta, yritä suoristaa kamaraa, mikäli mahdollista (vain esteettisistä syistä) ja anna vetäytyä vielä hetki vaikka lautasella.
Näistä on vielä pieni matka lopulliseen annokseen, vaikka kypsiä ovatkin.
Tämän jälkeen on tarkoitus grillata potka kamaroineen mahdollisimman rapeaksi ja kauniin vaalean ruskeaksi. Jonkun mielestä tähän auttaa vesi-siirappi-suolaseos, mutta itse ajattelin selvitä ihan pelkän lämmön avulla.
Ruispaneroitua haukifilettä ja valkosipulivoissa paistettua lehtikaalia.
Jos et keksi haukifileelle käyttöä niin kokeile tätä! Yhdistelmä toimii.
Resepti on kahdelle, mutta näistä kokonaisista fileistä riittää kyllä vaikka neljälle, kun lisää vähän lisukkeiden määrää ja/tai perunaa. Tässä olen käyttänyt reilun kilon painoisesta hauesta leikatut fileet.
Tarvikkeet:
2 kokonaista haukifilettä (voi toki paloitellakin)
ruiskorppujauhoja
1 dl kermaa
1/2 sitruunan mehu
pari pientä tomaattia
350 g lehtikaalia
1 valkosipulin kynsi
kohtuudella voita paistamiseen
suolaa ja pippuria myllystä
pari paistinpannua, sillä molemmat tarvitaan yhtä aikaa
Suolaa, pippuroi ja korppujauhota haukifileet ja anna niiden kuivahtaa hetki, että panerointi tarttuu paremmin. Huuhtele lehtikaalit ja kuivaa hyvin. Leikkaa lehdet irti lehtiruodista ja revi lehdet pienemmiksi.
Laita paistinpannut levyille ja lämmöt täysille. Laita kumpaankin pannuun voita ja lehtikaalipannuun murskattu valkosipuli.
Kun pannut ovat hiljenneet, laita haukifileet toiselle ja lehtikaalit toiselle pannulle. Sekoittele lehtikaalia välillä ja lisää pari kiepausta pippuria ja suolaa myllystä. Jatka sekoittamista aina silloin tällöin.
Käännä haukifileet, kun toinen puoli on kauniin ruskea. Tässä vaiheessa voi pannun ottaa jo levyltä sivuun ja antaa kalan kypsyä meheväksi. Hauessa ei paljon rasvaa ole, joten se kuivuu herkästi.
Lisää lehtikaalin sekaan 1 dl kermaa ja sekoita taas. Lehtikaali jää tällä ohjeella aika napakaksi. Jos haluat siihen enemmän pehmeyttä, paista kauemmin tai hauduta kannen alla.
Kasaa annokset: lehtikaali alle ja kala kauniisti päälle. Lusikoi päälle kermatilkat pannulta ja purista annosten päälle puolikkaan sitruunan mehu. Hyvää valkoviiniä kyytipojaksi ja ääntä kohti.
Pieni syöntivinkki hänelle, joka pelkää hauen ruotoja: jos leikkaat fileestä pituussuunnassa vajaan sentin suikaleita selkäpuolelta alkaen, saat nopeasti näkyviin kaikkien ruotojen päät. Kun nypit ne pois, on koko loppu kala täysin ruodoton!
torstai 3. syyskuuta 2015
Paistetut muikut, kesäperunat ja tillinen kermaviilikastike
Ohje kahdelle:
350 g perattuja muikkuja
1 dl ruiskorppujauhoja
100 g kirkastettua voita
suolaa ja pippuria myllystä
muutama siikli
tilliä
kermaviiliä
sokeria
loraus sitruunan mehua (ei välttämätön)
Pese perunat ja laita perunavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää karkeaa merisuolaa ja perunat. (Jos laitat riittävästi suolaa ja vettä, tunnistat kypsät perunat siitä, että ne kelluvat pinnalla).
Suolaa muikut ja leivitä ne ruiskorppujauhoilla ja anna kuivahtaa niin, että jauhot tarttuvat paremmin.
Kirkasta voi: sulata pienessä kattilassa voi ja ota seisomaan hetkeksi. Älä heiluttele.
Tee kermaviilikastike sekoittamalla kermaviilipurkilliseen pieni nippu tilliä, vähän suolaa ja ripaus sokeria sekä sitruunan mehu.
Kun perunat kiehuvat ja soosi on tehty, ota kunnon paistinpannu, lämmitä se kuumaksi ja kaada varovasti voin kirkastettu osa pannulle. Ei räisky ja kestää lämpöä!
Paista muikut ihanan rapeiksi ja popsi kokonaisina perunoiden ja soosin kera. Simple and gooooood!
350 g perattuja muikkuja
1 dl ruiskorppujauhoja
100 g kirkastettua voita
suolaa ja pippuria myllystä
muutama siikli
tilliä
kermaviiliä
sokeria
loraus sitruunan mehua (ei välttämätön)
Pese perunat ja laita perunavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää karkeaa merisuolaa ja perunat. (Jos laitat riittävästi suolaa ja vettä, tunnistat kypsät perunat siitä, että ne kelluvat pinnalla).
Suolaa muikut ja leivitä ne ruiskorppujauhoilla ja anna kuivahtaa niin, että jauhot tarttuvat paremmin.
Kirkasta voi: sulata pienessä kattilassa voi ja ota seisomaan hetkeksi. Älä heiluttele.
Tee kermaviilikastike sekoittamalla kermaviilipurkilliseen pieni nippu tilliä, vähän suolaa ja ripaus sokeria sekä sitruunan mehu.
Kun perunat kiehuvat ja soosi on tehty, ota kunnon paistinpannu, lämmitä se kuumaksi ja kaada varovasti voin kirkastettu osa pannulle. Ei räisky ja kestää lämpöä!
Paista muikut ihanan rapeiksi ja popsi kokonaisina perunoiden ja soosin kera. Simple and gooooood!
torstai 23. heinäkuuta 2015
Kermainen kesäkeitto
Jokaisen suomalaisen kesäinen herkku, kun parhaat uudet siiklit ja vihannekset ilmestyvät kauniin maamme toreille. Reseptejä löytyy kymmeniä, ellei satoja, mutta pidän itse kermaisista keitoista enemmän. Myös kesäkeiton tapauksessa. Vetinen keitto ei anna kunnon suutuntumaa eikä täyteläistä makuakaan. Omassa versiossani ei maitoa ole ollenkaan, vaan ainoastaan voita ja kermaa ja vettä. Noin neljän hengen annokseen tarvitset:
5-6 tuoretta keskikokoista siikliä
1 nippu tuoreita porkkanoita
1 kukkakaali
1-2 dl tuoreita, paloista riivittyjä herneitä
2 tuoretta sipulia varsineen
vehnäjauhoa
suolaa ja pippuria
3 dl kuohukermaa
4-5 dl vettä
ripus sokeria
melko paljon voita
Pese kasvikset ja raaputa perunat ja porkkanat kunnolla puhtaiksi. Pilkkoa kaikki sopiviksi paloiksi (jätä vielä herneet odottamaan).Kippaa koko komeus kattilaan jareilusti voita mukaan ja freesaa kasvikset voissa (ei liian kovalla lämmöllä). Lisää vehnäjauho ja tarvittaessa vielä lisää voita ja sekoita vielä uudelleen. Lisää vesi pienissä erissä, koko ajan sekoittaen niin, että kasvikset melkein peittyvät. Anna kiehua miedosti, kunnes kaikki on melkein kypsää.
Lisää suola ja pippuri, sokeri, kerma ja herneet. Anna hautua hetki, tarkista maku ja tarjoile! Tästä ei kasvisruoka parane!
Kattilaan katsottuna:
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Naudan kuvepaistia, kevään kasviksia ja basilikaöljyä
Näin alkukesästä tulee houkutus syödä enemmän kasviksia ja hieman vähemmän lihaa, vaikka grillaus onkin lähes jokapäiväistä. Tässä sapuskassa ei vielä vihreys kovin paljon loista, vaikka kasvikset ovatkin pääosassa. Tämä johtuu siitä, että idea ruoasta syntyi vasta kauppareissun jälkeen. Eli mentiin sillä mitä oli. Tällä kertaa syöjiä oli kolme ja kaikkea jäi.
Tykötarpeet:
Kasvislisuke
4 suurta kiinteää perunaa (parempi olisi kourallinen varhaisperunoita)
1 sipuli/purjo/nippu kevätsipulia
1/2 varhaiskaali
1 kukkakaali
Oliiviöljyä
(Tässä vain mielikuvitus on rajana. Vihreä parsa, broccoli, kesäkurpitsa, pavut etc.kaikki käy)
Basilikaöljy:
Nippu tuoretta basilikaa
2 valkosipulinkynttä
1/2 - 1 dl raastettua parmesaania
loraus punaviinietikkaa
suolaa ja
mustapipuria myllystä
pari tippaa Tabascoa
riittävästi oliiviöljyä
Liha:
1 pihvinaudan kuvepaisti (meillä oli noin 500g)
suolaa, pippuria ja öljyä
Öljyä kevyesti paisti ja suolaa ja pippuroi se mlemmin puolin. Anna huilata huoneenlämmössä.
Laita isoon kattilaan vesi kiehumaan. Pese, kuori ja pilko kasvikset. Kaalista riittää, että leikkaat vain reiluja lohkoja, puolikkaasta kaalista 4 kpl. Kun vesi kiehuu, lisää veteen hieman suolaa ja ryöppää kaikki kasvikset kevyesti. Ihan muutama minuutti riittää. Valuta lävikössä.
Tee öljy tehosekoittimessa. Ainekset mixeriin ja öljyä sekaan niin, että sekoittuu hienoksi ja tasaiseksi kastikkeeksi.
Uuni lämpenemmään noin 200 asteeseen ja grilli päälle. Omasta grillistä loppui juuri tässä vaiheessa kaasu, joten liha oli pakko laittaa pannulla..
Öljyä uunivuoka oliiviöljyllä ja kippaa sinne kaikki valutetut kasvikset. Päälle vielä reilu loraus oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria myllystä. Sekoitetaan ja laitetaan uuniin keskitasolle.
Liha grilliin tai pannuun ja lyhyt grillaus niin,
että jää varmasti kunnolla korkeintaan mediumiksi.
Sitten kasvikset uunista pihalle ja reiluja lorauksia basilikaöljyä kasvisten päälle. Siivuta liha ja kokoa annokset. Viimeistele vielä basilikaöljyllä.
torstai 14. toukokuuta 2015
Herkkusieni-juhelihatäytteiset ohukaiset eli Crepes
Tämä sapuska on vähän työläs, mutta yleensä vaivan väärtti, jos on tällainen kokkaushullu... Bretagnessa käyneenä jopa hieman hävettää tuo Crepes-viittaus, sillä siellä ne ovat jotain ohan muuta eikä niitä koskaan kääritä rullalle. En myöskään muista, että niihin olisi edes tällaista mössötäytettä olleen edes tarjolla. Täysin siis suomalaistettu versio taas tämäkin! Anteeksi Ranska ja Bretagne!!
Lettutaikinaan:
0,5 - 0,6 litraa maitoa (päätä itse minkälaista)
2,5 dl vehnäjauhoa
2 kananmunaa
1/2 tl merisuolaa
Sekoita pallovatkaimella ja anna jauhojen turvota
Täytteeseen:
500 g naudan jauhelihaa (muitakin vaihtoehtoja on)
2 keltasipulia silputtuna
200 g tuoreita herkkusieniä
150 g juustoraastetta (mozzarella on oma suosikkini)
valkosipulia
chilijauhetta ja suolaa ja pippuria myllystä
1 dl kuohukermaa
Siivuta herkkusienet, kippaa pannuun ja reilu desi vettä sekaan. Lämpöä levyllä reipaasti, niin lähtevät nesteet mukavasti irti sienistä. Kun vielä vähän nestettä on jäljellä, voit lisätä sipulit pehmenemään.
Kun sitten neste on lopulta haihtunut taivaan tuuliin, lisää reilu nokare voita, anna tavaran paistua ja lisää jauheliha. On eduksi, jos myös se paistuu. Lisää mausteet ja kerma ja sekoittele ja anna hautua ja taas puolestaan kerman kiehua kokoon. Lisää lopuksi juustoraaste, sekoita ja ota pois levyltä. Sekoita ja tasoittele ja tarkista maku!
Itsellä oli tekemisessä hyvin aikaa, mutta jos se on kortilla tai jos täyte on eri tyyppinen (äyriäisiä, kinkkua, kalaa,), suosittelen täytteen sakeuttamiseen Majzenaa pienee vesitilkkaan liotettuna. Käy nopeasti eikä sakeudu lisää, kun oikea rakenne on saavutettu. Maissitärkkelys on siinä suhteessa omasta mielestäni paras. Riisitärkkelys on myös erittäin hyvä ja kestää parhaiten esimerkiksi leivonnaisissa pakastamsen, mutta sen saannissa saattaa olla paikoittain ongelmia.
Maissitärkkelyksen suhteen on ihan pakko vielä suositella, ettette koskaan, milloinkaan hankin ns. ruskean kastikkeen tai vaalea kastikkeen suurusta, vaikka Majzenaa onkin. Valiettavasti ihan kelvotonta ja täysin turhaa.
Lättyjen paistamisessa pääsee melko vähällä, koska niitä ei tarvitse kääntää, koska kalpea puoli kuitenkin rullataan täytteen ympärille.
Koska loppuvaiheessa eli rullausvaiheessa kama on kylmää, suosittelen rullausta vuokaan ja juustoraasteen ripottelua päälle ja kevyttä uunikierrosta, kunnes justo sulaa.
Lopuksi kuumat rullat salaatin kera kapeisiin kasvoihin ääntä kohti. Oma pakkomielteeni tässä vaiheessa on Kikkoman-soijaa lättyrullien pälle. Tässä mennään samalla levelillä kuin omat pakkomielleyhdistelmät: pasta-parmesan, maksa-tabasco ja pyttipannu- HP-kastike.
Lettutaikinaan:
0,5 - 0,6 litraa maitoa (päätä itse minkälaista)
2,5 dl vehnäjauhoa
2 kananmunaa
1/2 tl merisuolaa
Sekoita pallovatkaimella ja anna jauhojen turvota
Täytteeseen:
500 g naudan jauhelihaa (muitakin vaihtoehtoja on)
2 keltasipulia silputtuna
200 g tuoreita herkkusieniä
150 g juustoraastetta (mozzarella on oma suosikkini)
valkosipulia
chilijauhetta ja suolaa ja pippuria myllystä
1 dl kuohukermaa
Siivuta herkkusienet, kippaa pannuun ja reilu desi vettä sekaan. Lämpöä levyllä reipaasti, niin lähtevät nesteet mukavasti irti sienistä. Kun vielä vähän nestettä on jäljellä, voit lisätä sipulit pehmenemään.
Kun sitten neste on lopulta haihtunut taivaan tuuliin, lisää reilu nokare voita, anna tavaran paistua ja lisää jauheliha. On eduksi, jos myös se paistuu. Lisää mausteet ja kerma ja sekoittele ja anna hautua ja taas puolestaan kerman kiehua kokoon. Lisää lopuksi juustoraaste, sekoita ja ota pois levyltä. Sekoita ja tasoittele ja tarkista maku!
Itsellä oli tekemisessä hyvin aikaa, mutta jos se on kortilla tai jos täyte on eri tyyppinen (äyriäisiä, kinkkua, kalaa,), suosittelen täytteen sakeuttamiseen Majzenaa pienee vesitilkkaan liotettuna. Käy nopeasti eikä sakeudu lisää, kun oikea rakenne on saavutettu. Maissitärkkelys on siinä suhteessa omasta mielestäni paras. Riisitärkkelys on myös erittäin hyvä ja kestää parhaiten esimerkiksi leivonnaisissa pakastamsen, mutta sen saannissa saattaa olla paikoittain ongelmia.
Maissitärkkelyksen suhteen on ihan pakko vielä suositella, ettette koskaan, milloinkaan hankin ns. ruskean kastikkeen tai vaalea kastikkeen suurusta, vaikka Majzenaa onkin. Valiettavasti ihan kelvotonta ja täysin turhaa.
Lättyjen paistamisessa pääsee melko vähällä, koska niitä ei tarvitse kääntää, koska kalpea puoli kuitenkin rullataan täytteen ympärille.
Koska loppuvaiheessa eli rullausvaiheessa kama on kylmää, suosittelen rullausta vuokaan ja juustoraasteen ripottelua päälle ja kevyttä uunikierrosta, kunnes justo sulaa.
Lopuksi kuumat rullat salaatin kera kapeisiin kasvoihin ääntä kohti. Oma pakkomielteeni tässä vaiheessa on Kikkoman-soijaa lättyrullien pälle. Tässä mennään samalla levelillä kuin omat pakkomielleyhdistelmät: pasta-parmesan, maksa-tabasco ja pyttipannu- HP-kastike.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kaiken perusta
Tässä blogissa julkaisen pääsääntöisesti itse kehittämiäni reseptejä, koska klassikot löytyvät ihan mistä vain. Se ei aina ole kuitenkaan...

-
Jos joku muistaa vielä Römertopf-savipadat tai jopa vielä omistaa sellaisen, on tämä ohje varmaan mieluinen. Pataan voipi laittaa vaikka kok...
-
Tervehdys pitkästä aikaa! Tuli aika päivittää perinteinen karjalanpaisti tähän päivään. Voihan sitä perinteistäkin hyvin nauttia, mutta ...