torstai 1. lokakuuta 2015

Suussa sulavat jauhemaksapihvit, pekonia, pottumuusia ja ruskeaakastiketta sipulin ja kapriksen kera


Tämä ohje on varmaan viidelle, vaikka meitä syöjiä oli vain kaksi. Seitsemästä pihvistä jäi jääkaappiin vain kaksi kappaletta. Nyt on pakko tunnustaa, että käytin muusiin Oolannin pakastehiutaleita, jotka ovat mielestäni aivan ylivoimainen ratkaisu varsinkin pienimpiin annoksiin. Reilusti voita ja suolaa ja maitoa eikä mitään vettä sekaan laisinkaan, niin hyvää tulee ja nopeasti.

350 g Tammisen jauhettua naudan maksaa
noin 300 g raakaa perunaa
1 keltasipuli
1 kananmuna
1 tl suolaa
1/2 tl meiramia
1/2 tl valkopippuria

2 keskikokoista sipulia
1 prk pieniä kapriksia

1 pkt pekonia

Oolannin perunamuusihiutaleita pakasteesta

voita ja oliiviöljyä
vehnäjauhoa
vettä ja soijakastiketta

tabascoa


Raasta perunat kulhoon. Lisää kananmuna, suola, pippuri, meirami ja veitsellä hienoksi silputtu sipuli. Sipulia ei kannata raastaa riivinraudalla, sillä siihen saattaa tulla kitkerä maku. Parempi silputa itse käsin.

Sekoita hyvin ja anna seistä hetken ihan rauhassa. Levitä pekonit uunipellille leivinpaperin päälle ja paista rapeaksi 200 asteessa.

Tee ruskea kastike valmiiksi. Sekoita voi ja vahnäjauho ja anna ruskistua kunnolla. Lisää kuuma vesi ja sekoita hyvin. Mausta soijakastikkeella ja pippurilla.

Valmistele sinä aikana muusi puolivalmiiksi pussin ohjeiden mukaan. Kuten sanottu, unohda vesi ja käytä vain maitoa ja voita ja suolaa.

Kuori pari sipulia. Irroita renkaat toisistaan ja laita pannulle sokerin kanssa aluksi saamaan hieman väriä Lisää sitten rasva ja lopuksi kaprikset.

Paista joko lättypannussa tai blinipannussa paksuja pihvejä. Itse paistoin blinipannussa ja jälkikypsensin uunissa ihan vain 100 asteessa. Kunnes annokset voi kasata.

Viimeistele mausteilla ja nauti Tabascon kera!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti