lauantai 20. huhtikuuta 2019

Loimulohi kaasugrillissä



Paljonkaan tämän simppelimmäksi ei sapuskan teko voi enää mennä. Tarvittavat välineet ovat kaasugrilli, halsteri ja itse pääosan näyttelijä; Lohi! (plus suola ja voisula). Tillbehöörit voi jokainen valita itse. Meitsillä oli niin sopivasti tuoretta parsaa, ettei sen lisäksi paljon muuta enää kaivattukaan. Kastikkeeksi käytin edellisen päivän savustettujen katkarapujen kyytipojaksi hankittua aiolia.

Lohi suolataan karkealla suolalla juuri omaan makuun sopivaksi. En anna mitään mittoja, koska itse pidän hieman runsaammin suolatusta safkasta ja toisaalta pitää ottaa huomioon myös loimutuksen ansiosta syntyvä paistohävikki, joka lisää jäljelle jäävän suolan määrää kypsässä kalassa melko lailla.

Loimutukseen kuuluu ainakin minulla aina voisula, jossa on myös suolaa, joka jää kalan pintaan.

Tuo halsteri kannattaa puhdistaa kunnolla ja öljytä rypsiöljyllä, jotta saat kalan yhtenä palana irti. Ilman öljyä se tarttuu aivan takuuvarmasti halsterin jokaiseen lankaan kuin täi tervaan.

torstai 11. huhtikuuta 2019

Pariloitua tonnikalaa ja mojo rojo-salsaa


Tämä tonnikalapihvi tarttui mukaani Tampereen mahtavasta kauppahallista ja sen superlaadukkaasta kalaliike Nygrenistä. Mukaan tuli myös kivasti aasialaisittain maustettu voinappi. Nopea parilointi medium rareksi ja se on siinä!

Kastike:

2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 pientä tai 1 iso fenkoli
1 punainen chilipalko
1 dl oliiviöljyä
2 laakerinlehteä
2 tlk fenkolinsiemeniä
2 paahdettua paprikaa (löytyy säilykkeenä)
2 rkl sherryviinietikkaa
5 rkl mantelijauhetta

Silppua fenkolit, salotit, valosipuli ja chili. Kippaa kattilaan öljyn, laakerinlehtien ja fenkolinsiementen kera. Sitten vain tulille ja hauduta veget pehmeiksi keskilämmöllä. Lievää liikutusta välillä. Kun vaikuttaa valmiilta, poimi laakerinlehdet veks ja ota kattila pois levyltä ja odota hetki.

Lisää paprikat ja viinietikka. Poraa sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää lopuksi mantelijauhe. Anna levätä puoli tuntia, jotta mantelijauhe ehtii turvota ja sakeuttaa kastikkeen. Tarjoile sellaisenaan tai jääkaapin kautta melkeinpä minkä tahansa kumppanina.

torstai 4. huhtikuuta 2019

Herkullinen hummerikeitto pakastehummerista


Jostain kumman syystä olen ruvennut himoamaan äyriäisitä valmistettuja keittoja. Kokkasin äskettäin tuoreesta taskuravusta bisquen ja alle viikon sisään syntyi idea hummerikeitosta. Kun vielä Lidlistä löytyi komea 300 g pakastehummeri, niin pakkohan sitä oli taas ruveta hommiin. Tässä yhden hummerin ohje, josta riittää kahteen annokseen.

Tarveaineet:

1 kpl pakastehummeri (300 g)
1 keltasipuli
2 varsisellerin vartta
pätkä punaista chiliä (päätä itse määrä)
2 rkl hummerifondia
2 dl hyvää, kuivaa riesling-valkoviiniä
5 dl vettä
2 dl creme fraichea (mitä enemmän rasvaa, sen parempi)
4 laakerinehteä
3 rkl tomaattipyrettä
2 rkl vehnäjauhoja
reilu loraus oliiviöljyä

Sulata ja kuori hummeri. Säästä kuorista pyrstö, selkäpanssari, saksien kuoret, jalat lientä varten. Plokkaa lihat erilleen ja laita heti kylmään.

Paahda kuoria 300 asteessa uunissa, kunnes ne ovat hienosti kuivuneet ja paahtuneet. Varo palamista! Sekin käy nopeasti tuossa lämpötilassa ja pilaa takuulla koko keitoksen.

Silppua sipuli, selleri ja chili kattilaan. Lisää öljy. Freesaa hetki ja lisää paahdetut hummerinkuoret ja laakerinlehdet. Sekoile hetki ja lisää tomaattipyree ja vehnäjauhot. Sekoita taas. Lorauta sekaan valkoviini, sekoita ja kiehauta ja lisää sen jälkeen fondi ja vesi. Nyt sitten hentoa poreilua ja lievää liikutusta vaikka tunti.

Siivilöi redusoitunut liemi pienempään kattilaan ja kippaa jäämistö bioroskiin. Kuumenna ja lisää creme fraiche. Tarkista maku ja pidä lämpimänä.

Paloittele puolet hummerin lihasta kummallekin lautaselle keoksi ja lorauta soppa keon ympärille. Nauti herkullisen maalaisleivän, pitkään kypsytetyn Grevé-juuston ja Alsace Rieslingin kera. mmm...



sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Ankankoipea, sydänsalaattia ja mojo rojo-kastiketta


Kastike:

2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 pientä tai 1 iso fenkoli
1 punainen chilipalko
1 dl oliiviöljyä
2 laakerinlehteä
2 tlk fenkolinsiemeniä
2 paahdettua paprikaa (löytyy säilykkeenä)
2 rkl sherryviinietikkaa
5 rkl mantelijauhetta

Silppua fenkolit, salotit, valosipuli ja chili. Kippaa kattilaan öljyn, laakerinlehtien ja fenkolinsiementen kera. Sitten vain tulille ja hauduta veget pehmeiksi keskilämmöllä. Lievää liikutusta välillä. Kun vaikuttaa valmiilta, poimi laakerinlehdet veks ja ota kattila pois levyltä ja odota hetki.

Lisää paprikat ja viinietikka. Poraa sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää lopuksi mantelijauhe. Anna levätä puoli tuntia, jotta mantelijauhe ehtii turvota ja sakeuttaa kastikkeen. Tarjoile sellaisenaan tai jääkaapin kautta melkeinpä minkä tahansa kumppanina.

Ota ankankoivelle paistopinta pannulla voissa. Lykkää mittari koipeen (siis ankan-) ja kypsennä uunissa sisälämpötilaltaan 70 asteeseen.

Halkaise sydänsalaatti, huuhtele ja valuta. Paista runsaassa voissa leikkuupintaan kunnon väri, suolaa ja pippuroi. Tarjoile ankan ja mojo rojo-kastikkeen kera. Ankalle sopii kelpo pinot noir aina.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Veriappelsiinirisotto jättikatkarapujen kera


Tämä trendiruoka oli tähän saakka jäänyt kokeilematta, ja nyt sen aika koitti. Googlailin eri vaihtoehtoja ja tein niistä oman hybridiversioni. Jättämällä ravut pois saat täydellisen kasvisruoan.

Tarveaineet:

3 dl arborioriisiä
4 veriappelsiinia
3 dl valkoviiniä
1/2 - 1 l kasvislientä
2 salottisipulia
1/2 dl tuoretta timjamia
n. 100 g Mascarponejuustoa
iso kourallinen raastettua parmesaania
reilu kokkare voita
oliiviöljyä
8 jättikatkaravun pyrstöä per ruokailija
suolaa ja pippuria myllystä
tabascoa

Kuori jättikatkan pyrstöt. Mausta ne suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä ja tabascolla ja jätä maustumaan.

Kuori pari veriappelsiinia ja ryöppää kuoret vedessä, jäähdytä ja leikkaa ensin julienneksi ja sitten pienemmiksi pätkiksi. Purista kuorituista appelsiineista mehu.

Poista lopuista kahdesta appelsiinista kuori keittiöveitsellä ja leikkaa irti kaikki erilliset lohkot, puolita ne ja laita odottamaan. Silppua salotti, raasta parmesaani, ota esille voi ja tee lihaliemi, mittaa astiaan valkoviini, riisi ja silppua timjami valmiiksi ja ota esille marcarponepurkki. Nyt voitkin sitten keskittyä täysillä risoton tekemiseen.

Kattila esiin (ja paistinpannu katkaravuille). Reilu loraus oliiviöljyä pohjalle ja salottisipulit sekaan. Seuraavaksi mukaan riisi. Anna näiden kuullottua hetki. Lisää appelsiininkuoret, timjamisilppu ja valkoviini. Sekoita. Jatka lisäämällä kasvislientä ja välillä appelsiineista puristettu mehu. Toista tätä, kunnes riisi alkaa olla al dente. Laita katkispannu lämpiämään.

Muista, että risoton pitää olla valuvaa, joten älä keitä kaikkea nestettä pois vaan lisää riittävästi. Lisää lopuksi parmesaani ja voi. Sekoita. Lisää mascarpone ja appelsiininlohkot. Sekoita ja tarkista maku.

Mascarpone on aika oleellinen ainesosa, jotta saat hapot hieman kesyyntymään.Annostele lämmin risotto heti lautasille ja asettele paistetut ravunpyrstöt annoksen päälle. On muuten hyvää!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Perinteistä häränhäntää uunissa haudutettuna




Tällä kertaa reilu kilo häränhännän pätkiä suorastaan hyppäsi ostoskoriini, eikä sunnuntain ruokaa tarvinnutkaan sen enempää funtsia.

Valmistin hännänpätkät hyvin perinteiseen tapaan. Tässä kaikki tarvikkeet:

1,3 kg häränhäntää
2 sipulia
2 porkkanaa
5 valkosipulin kynttä
10 kokonaista mustapipuria
vehnäjauhoja, suolaa ja pipuria jauhotukseen
3 dl punaviiniä
5 dl lihalientä
nippu tuoretta timjamia
3 laakerinlehteä
Maldon-suolaa
oliiviöljyä
voita

Huuhtele hännänpätkät kylmällä vedellä ja kuivaa ne talouspaperilla. Kippaa hieman jauhoja syvälle lautaselle ja sekoita niihin suolaa ja mustapippuria. Ota valurautapata esille ja lorauta sinne reilusti oliiviöljyä ja voita. Lämpöä kehiin. Myös uuni kannattaa nyt laittaa päälle ja siihen noin 150 - 175 astetta. Pyörittele hännät jauhoissa ja ruskista padassa kauttaaltaan. Kaada päälle punaviini ja anna kiehahtaa. Kippaa sekaan lohkotut kasvikset (sipulit saavat olla kuorimattakin) ja mausteet sekä lihaliemi niin, että kaikki peittyy kunnolla. Kansi päälle ja uuniin 4 - 5 tunniksi.

Ota tämän jälkeen pata pois uunista ja nosta hännäpätkät lautaselle jäähtymään. Siivilöi liemi kattilaan, anna levätä. Kuori ylimääräinen rasva pois pinnalta ja tarkista maku. Keitä kasaan ja suurusta tarvittaessa. Irroita lihat hännistä ja tee niistä kaunis "pihvi" lautaselle. Tarjoile kastikkeen, uuniperunan tai muusin kanssa. Pikkelöidyt kasvikset sopivat tähän ruokaan mainiosti, kuten myös suolakurkku.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Grillattuja broilerin koipinuijia, pastaa, kesäkurpitsaa, kasvisliemireduktio ja lehtikaalipöly


Päätin tehdä vaihteeksi vähän erilaisen broileraterian, jossa maut todella korostuvat ja maukas liemi sitoo kaikki komponentit hienosti yhteen. Grillatut herkusienen puolikkaat jätin ohjeesta pois, sillä ne eivät koristeina oikein toimi.

Tarvikkeet kahdelle:

8 kpl broilerin koipinuijaa
Pari kerää kuivaa tagliatellepastaa
1 kesäkurpitsa
8 tuoretta herkkusientä
1/2 chilipalko
1 suurehko keltasipuli
3 valkosipulinkynttä
muutama valkopippuri
muutama mustapippuri
2 laakerinlehteä
muutama timjaminoksa
ripaus Maldon-savusuolaa
pätkä palsternakkaa
8 kirsikkatomaattia
loraus kermaa
1/2 dl sitruunan mehua
1/2 dl soijakastiketta
muutama lehtikaalin lehti
suolaa ja pippuria myllystä
oliiviöljyä

Kasvisliemireduktio

Aloita tekemällä liemipohja. Lohko sipuli huorineen neljään lohkoon, murskaa valkosipulit hieman kuorineen, puolita herkkusienet ja chilipalko. Kaikki oliiviöljyn kanssa kattilaan. Leikkaa kesäkurpitsan kummatkin päät sekaan ja tee sama palsternakalle. Lisää vielä laakerinlehdet ja timjami ja sitten lämpöä alle. Freesaa koko kasvismixiä, kunnes sipulit alkavat saada väriä. Lämmitä sillä aikaa vesi vedenkeittimessä kiehuvaksi. Kun kokonaisuus näyttää hieman karamellisoituneelta, kaada päälle reilusti vettä, noin 1,5 litraa. Lisää savusuola. Anna porista hiljalleen kannen alla 2 - 3 tuntia. Ota tämän jälkeen esiin reikäkauha ja poista kaikki kiinteät ainesosat. Ei tarvitse olla liian pikkutarkka tässä, sillä lopuksi tämä vielä siivilöidään. Jätä kattilan kansi pois ja ryhdy keittämään lientä kokoon. Noin 3 dl lientä riittää hyvin ja siitä saa vielä seuraavankin päivän ruokaan hyvän pohjan. Tähän menee tovi!

Kun lientä on tuo 3 dl jäljellä, siivilöi pienempään kattilaan ja tarkista maku. Omasta liemestäni tuli chilin ansiosta hurjan väkevä, joten jouduin pyöristämään makua sitruunalla ja kermalla sekä ripauksella sokeria. Anna porista vielä tämänkin jälkeen hiljalleen aina ruokailuun asti. Tarkkaile makua ja korjaa tarvittaessa.

Lehtikaalipöly

Ota muutama lehtikaalin lehti ja poista lehtiruoti. Asettele uunipellille leivinpaperin päälle ja suolaa kevyesti. Paahda 175-asteisessa uunissa rapeaksi, mutta varo, ettei kaali ala ruskistua. Ota jäähtymään.

Koipinuijat ja kesäkurpitsa

Halkaise kesäkurpitsa. Koverra siemenet ulos ja itketä suolalla. Ota nuijat huoneenlämpöön. Sekoita 1 osa sitruunan mehua ja 1 osa soijakastiketta. Ruiskuta liuosta injektioruiskulla kaikki nuijat täyteen ja anna maustua. Mikäli sinulla ei ole ruiskua, anna marinoitua liemessä. Saatat tarvita vähän suuremman satsin sitruuna-soijasekoitusta. Lopuksi ota nuijiin kaunis, ruskea grillipinta kauttaaltaan ja loppukypsennä uunissa. Grillaa myös talouspaperilla kuivatut kesäkurpitsat molemmin puolin.

Pasta ja annosten kokoaminen

Kuumenna grillauksen aikana kattilallinen vettä pastan keittoa varten. Kun palaat grillausreissulta, heitä koipinuijat uuniin, lisää kattilaan suola ja keitä pasta sopivaksi. Valuta.

Leikkaa kesäkurpitsasta kauniit siivut lautaselle kuvan mukaisesti ja kasaa keskelle keko pastaa. Lusikoi päälle kasvisliemi niin, että sitä on koko lautasella ohut kerros. Lorauta päälle hieman sitruunaa. Laita yksi nuija pastan nojaan. Koristele annos lehtikaalipölyllä, jonka yksinkertaisesti valmistat rapeasta lehtikaalista siivilän läpi puristamalla. Nauti!


sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Neljä ahventa, viisi herkullista ruokalajia kahdelle



























Kun aloitin tämän kokonaisuude kehittelyn, kädessäni oli neljä todella suurta ahventa.
Näistä pitäisi sitten jotain kehitellä. Syntyihän niistä sitten jopa viisi ruokalajia; Ahvenchevice ruissipin kera, Sokerisuolattua ahvenfilettä ruisleivällä, Ahven-kantarellikroketit ja black garlic-majoneesi, Ahvenkeitto sekä Paistetut ahvenfileet, pottumuusi ja kantarellikastike. Oli muuten todella hauska näitä kokatessa kehtellä! Raaka-ainelista ja ohje on pitkä. Oikaise mutkissa, jos haluat. Esimerkiksi ostamalla valmiit fileet ja kalafondia, olet säästänyt aikaa todella paljon!

Tykötarpeet

4 suurta perattua ahventa
1 peruna
1 porkkana
1 fenkoli
250 g tuoreita kantarelleja
1 punainen chili
2 limettiä
2 prk kuohukermaa
voita
suolaa ja pippuria myllystä
vehnjauhoja
3 kananmunaa
korppujauhoja
öljyä uppopaistoon
ruissipsejä
ruisleipää
sipulia
5 kpl black garlic-kynsiä
2 dl rypsiöljyä majoneesiin
ruohosipulia koristeluun
valkoviiniä

Filerointi
Aloita fileroimalla ahvenet nahattomiksi. Päät ja ruodot heität kattilaan, nahat biojätteeseen. Leikkaa vielä fileet ruodottomiksi housuleikkauksella (v-leikkaus) ja heitä myös tästä jääneet osat kattilaan. Laita fileet kylmään odottelemaan seuraavaa vaihetta.

Liemi
Kaada ahvenperkeiden päälle kylmää vettä niin, että ne peittyvät hyvin ja vaahdon kuorimisellekin jää vielä tilaa. Lämpöä alle ja odotelemaan kiehumispistettä. Kun tämä on saavutettu, laita kello tikittämään 20 minuuttiin, sillä sen pidempään ei ruotoja pidä keittää, ettei liemi ala koaguloitua. Kuori pinnalta vaahtoa pois ja kun kello soi, ota kattila lämmöltä, nosta reikäkauhalla perkeet biojätteeseen ja laita kattila takaisin lämmölle ja aloita liemen redusointi eli kokoon keittäminen. Ei siis kantta päälle, että neste pääsee haihtumaan. En ottanut aikaa, mutta kyllä siihen jokunen tunti vierähti. Siivilöi lopuksi pariin kertaan.

Trimmaus
Ota fileet taas esiin ja trimmaa niistä yhden fileen verran cheviceä varten, yksi selkäfileen pätkä graavattavaksi ja loput kroketteihin sekä keittoon. Sain itse näihin kulumaan noin neljän fileen verran kalaa. Onneksi ahvenet olivat noin 45 cm pituisia. Neljä kokonaista siis takaisin kylmään!

Chevice
Kuutioi ahvenen file pieniksi kuutioiksi, tee sama pätkälle chiliä. Nämä kulhoon. Raasta limestä vähän kuorta ja purista mehu. Sekaan vaan ja myllystä suolaa. Sekoita ja laita kylmään. Lopuksi valuta ja kokoa kala voilla voideltuihin ruissipseihin.

Sokerisuolaus
Ota se irroittamasi selkäfile ja asettele se lautaselle. Päälle reilusti karkeaa merisuolaa ja näppituntumalla hienoa sokeria. Päälle kelmu ja kylmään. Ennen tarjoilua, pyyhi pois suola ja siivuta paahdettujen ruisleipäsiivujen päälle.

Majoneesi
Ota 5 mustaa kynttä ja laita ne sauvasekoittimen vetävään kapeaan astiaan. Päälle puolikkaan limen mehu (kenties 1 rkl dijonia), 1 kokonainen kananmuna ja yksi keltuainen(säästä valkuainen) sekä 2 dl rypsiöljyä. Huolehdi, että kaikki ovat tasalämpöisiä. Itselläni on tapana antaa näiden seistä hetken huoneenlämmössä. Lopuksi paina sauvasekoitin kulhon pohjalle, paina nappia ja nosta se hiljalleen ylös. Voila! Majo on valmis. Kelmua päälle ja kylmään. Ennen tarjoilua reilu viiva lautaselle ja krokettien kumppanksi.

Kroketit
Silppua pieni sipuli ja muutama kantarelli pieniksi. Freesa niitä hetki pannulla, että sipuli pehmenee. Anna jäähtyä hetki. Kuutioi tähän tarkoitukseen varattu ahvenfilee, pieni pätkä chiliä, säästetty valkuainen ja sekoita kaikki yhteen mikserissä tahnaksi. Muotoile niistä palloja. Ennen tarjoilua tuplapaneroi ne (vehnäjauho, kananmuna, korppujauho) ja uppopaista kauniin ruskeiksi.

Keitto
Kuori yksi peruna ja jaa se neljään lohkoon. Ota suunnilleen perunalohkon mittainen pätkä porkkanaa, kuori se ja pyöristä kulmista ja jaa neljään lohkoon. Ota kaksi samanmittaista pätkää fenkolin varsista ja siisti ne. Keitä kaikki kypsiksi kiehumassa olevassa kastikereduktiossa ja nosta lautasille. Aivan lopuksi, kun lientä on enää sopiva määrä jäljellä lisää siihen loraus kuivaa valkoviiniä ja kermaa. Siivuta tähän varattua ahvenfilettä kummankin lautasen pohjalle juuresten sekaan ja kaada kiehuva liemi lautasille. Liemi kypsentää kalan juuri sopivaksi!

Ahvenfileet, kantarellikastike ja pottumuusi
Tee muusi parhaaksi katsomallasi tavalla. Itse oikaisin tässä ja käytin Oolannin pakasterakeita, joista tulee erinomainen muusi ja sen määrää on helppo säätää juuri oikeaksi. Revi kantarellit pituussuunnassa pienemmiksi (näin ei tule sitkeitä ja neste irtoaa paremmin), kippaa kattilaan ja silppua sekaan yksi pieni sipuli. Anna nesteiden irrota kunnolla ja lisää sen jälkeen nokare voita, freesaa sieni-sipulisekoitus ja lorauta päälle kerma. Anna hautua miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Suolaa ja pippuroi. Tarkista maku. Suolaa ja pippuroi ahvenfileet. Jauhota korppujauhoilla ja paista voissa. Kokoa annokset.

Koko menun kumppaniksi sopii mainiosti joko hyvä kuohuviini, samppanja tai kelpo rieslisng. Kuivia tietysti kaikki. Oluen ystäväkin löytää varmaan itselleen sopivan ruokajuoman tälle kokonaisuudelle.


sunnuntai 19. elokuuta 2018

Grillattu Flat Iron Steak, quinoa-mansikkasalaatti ja black garlic-majoneesi


Nyt tuppaa melko paljon tuota englanninkieltä tuohon otsikkoon, mutta menköön. Ainakin kiinnostuneet osaavat etsiä ainesosia kaupasta.

Tammisen Flat Iron Steak oli ostettaessa yli puolikiloinen, joten siitä riitti kahdelle, hieman ruokavaliotaan keventävälle aikuiselle, peräti kahdelle aterialle. Nyt sattui käsiin vielä todella hyvin raakakypsynyt pala, jota oli ilo popsia. VKP alkoi nimittäin lähestyä. Mietimme yhdessä, josko näitä hieman sitkeämpiä ruhonosia kannattaisi aina ostaa kotiin raakakypsymään ja syödä vasta viikko, pari vkp:n jälkeen? Toki silloin pitää luottaa siihen, että tuotantohygienia on huippuluokkaa. Toki hajuaisti kertoo pakkausta avatessa melko paljon. Tähän luottaminen vaatii toki melko lailla kokemusta. Tiedonjanoisille kerrottakoon, että kyseinen liha on naudan lavasta leikattu pitkänomainen lihas, joka paistetaan tai grillataan kokonaisena ja leikataan ohuiksi siivuiksi poikkisyin, ennen syöntiä. Turha kuvitella pihviä tekevänsä tästä. Toimii täysin samoin kuin kuvepaisti (flank steak).

Quinoaa on tullut harrastettua jo pitkään, joten sen suhteen ei mitään uutta länsirintamalta.

Black Garlic-niminen tuote on osunut silmiini lähimmässä Prismassa jo melko pitkään. Eipä ole tullut kuitenkaan kokeiltua. Nyt tulee kokeiluun. Lievän googlauksen tuloksena päädyi tekemään sillä maustetun majoneesin. 3-4 mustaa kynttä muusattuna ja silputtuna, muutama ruokalusikallinen täysmajoneesia purkista ja päälle myllystä vähän suolaa ja pippuria. Sitten vain ajoissa jääkaappiin vetäytymään ja maustumaan. Aika jännältä näyttää! Oli muuten hurjan hyvää!!!!!

2 dl quinoaa: huuhtele quinoa kiehuvankuumalla vedellä (vedenkeittimestä esim.) ja keitä sitten tuplamäärässä vettä noin 15 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan. Kaavi varovasti kattilasta laakeampaan astiaan jäähtymään. Quinoa ottaa mielellään kattilan pohjaan kiinni, joten jätä kiinni jäänyt osa suosiolla kattilaan ja liota se tiskiaineen kera pois. Kun quinoa on jäähtynyt ja ruokailun aika lähestyy, rouhi päälle myllystä hieman suolaa ja pippuria ja loraus hyvää oliiviöljyä. Revi sekaan hieman jääsalaattia/friseesalaattia, tuoretta sipulia, tuoreita mansikoita ja lehtipersiljaa.

Suolaa ja pippuroi liha. Grillaa mediumiksi ja anna vetäytyä hetki (10 min) alumiinifoliossa. Leikkaa poikkisyin ohuiksi siivuiksi ja rakenna annokset. Voila!

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Vegaaninen "spagettiannos" kesäkurpitsasta ja muista kasviksista kahdelle


Taaskin hyvin koruton valokuva annoksesta. Tämä johtuu tällä kertaa siitä, että itse "pääannos" tuli jo hotkaistua ennen kuin tuli mieleen, että tästäkin voisi ottaa kuvan!

Ajattelette varmaan, että nyt on äijä seonnut täysin ja ruvennut vielä vegaanksi! Aivan näin pahasta ilmiöstä ei ole kysymys, mutta sain tuonne keittiön puolelle vahvan signaalin siitä, että nyt pitää keventää. Ilmiö tuskin lienee harvinainen yhdessäkään ruokakunnassa näin lomamässäilyjen jälkeen. Ei kun tuumasta toimeen ja väsäämään jotain todella kevyttä. Hetken mietinnän jälkeen päädyin tekemään zucchinispagettia kasvisten kera.

Jotta kesäkurpitsasta saisi todella näyttävän näköistä "spagettia", pitäisi omistaa sorvi. Sellaista kun ei itselläni ole, niin mandoliinin julienne-raastin sai tuottaa mukavaa suikaletta niin kesäkurpitsasta kuin porkkanastakin. Tämän tein kahdelle:

2 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
5 suurta tuoretta herkkusientä
125 g tuoreita pensaspapuja
1 nippu tuoretta sipulia
4 valkosipulinkynttä
Alkuperäisestä ohjeesta puuttui 1/2 nippua tuoretta timjamia silputtuna!
suolaa ja pippuria
ei-vegaaneillle: raastettua parmesaania!
oliiviöljyä

Kuori porkkanat pituusssunnassa neliskanttisiksi mandoliinia varten. (Juustohöylä on tässä hyvä apuväline!) Halkaise kesäkurpitsa ja poista vetinen keskusta kummastakin puolikkaasta. Anna itkeä hetki. Laita vesikattila kiehumaan.

Pilko herkkusienet ja kippaa kattilaan. Siemeneksi hieman vettä, että tulevat heistä litkut ulos. Silppua sipuli ja valkosipui ja kippaa sekaan. Kun neste on haihtunut, mukaan oliiviöljy ja lievää liikutusta ja freesausta hieman miedommalla lämmöllä.

Tässä vaiheessa alkaa varmaan vesikattila olla kuumana, joten porkkanasta juliennet ja lievässä suolassa siivilässä!! ryöppääntymään pariksi, kolmeksi minuutiksi. Sen jälkeen suoraan jääkylmään vesikylpyyn. Kunnon siivilä on tässä hyvä apuneuvo, koska voit kätevästi laskea ja nostaa sisällön veteen ja sieltä pois.

Ryöppää myös puolitetut pavut ja nekin suoraan kylmään veteen. Vetele julienneksi kesäkurpitsan puolikkaat. Neki heti kylmään veteen.

Sienikattila sihisee liedellä! Kippaa sekaan porkkanat ja sekoita. Odota hetki ja lisää pavut. Valuta kesäkurpitsat ja lisää ne lopuksi. Nyt muutama minuutti, max 5, ja koko paketti on kasassa. Mausta tuoreella timjamilla, suolalla, pippurilla ja parmesaanilla. Ei nyt ihan pöhkömpää!   



torstai 2. elokuuta 2018

Piemontelainen tryffelitaglierini, Tajarin con Tartufo (versiointi)


Lomamatkalla Piemontessa, tuli hankittua sekä hienoja ruokaelämyksiä, että yksi ja toinen idea ruoanlaitonkin suhteen. Alban kaupungissa kun asuimme, emme voineet välttyä törmäämästä tryffeliin ihan joka kolkassa. Olen aiemmin pitänyt tryffeliä kovinkin yliarvostettuna raaka-aineena, mutta jo ensimmäisen illan ravintolakokemus muutti mieleni täysin. Piemontelaiset näyttävät syövän kernaasti alkuun tartarpihviä ja Vitello Tonnatoa. Näitä kumpaakin on käytännössä kaikkien ravintoloiden alkupalalistoilla. Heidän tartariin käyttämänsä nauta on täysin rasvatonta ja aivan huippuluokkaa. Eikä tuossa toisessakaan alkupalassa ollut missään kohtaa valitamista. Kasviksia ei tarjoilla missään.

Nyt kuitenkin itse asiaan, eli pastaan. Alueella käytettävä pasta on lähes poikkeuksetta nimeltään Tajarin. Se on hyvin ohutta taglieriniä, jossa on käytetty noin 20 %  kananmunaa. Sitä saa kuivattuna aivan joka paikasta joko tryffelillä maustettuna tai ilman. Itse ostimme tuota ensin mainittua, eli tryffelin kera. Ostimme myös kokkareen tryffeliä, josta tempaisimme kotona kätevästi tryffelivoipötkön pakkaseen. Pitkän tryffelipaaston jälkeen tuli nyt aika testata, josko tästä saisi kotona yhtä hyvää kuin Albassa.

Tällaiselta näytti hankkimamme pakkaus:













Tein oman variantin taas tästäkin ruoasta, koska halusin saada siihen hieman omaa kädenjälkeä mukaan. Tarkkaa sekoitussuhdetta raastetun tryffelin ja voin suhteen en enää muista, mutta fiilispohjalta mennään. Esim: 80 g tryffeliä ja 300 g voita sekaisin ja kelmulla pötköksi ja pakkaseen. Siitä kelpaa sitten leikkailla tarvittaessa.

Tällä kertaa halusin annokseen vielä hieman enemmän umamia, joten vedin silpuksi 5 suurehkoa tuoretta herkkusientä kastikkeen perustaksi. Koska herkkiksistä tulee todella tumma väri, päätin lieventää sitä lisäämällä 1,5 dl kermaa sekaan.

Näin siis:

Kastike:

5 suurta, tuoretta herkkusientä silputtuna
4 pientä sipulia tuoreesta nipusta silputtuna
4 cm pötkö tryffelivoita
1,5 dl kermaa
1 dl raastettua parmesaania tai pecorinoa (jälkimmäinen on paikallisten suosikki)
Suolaa ja pippuria tarvittaessa myllystä

Haihduta sienten ja sipuleiden neste pois kattilassa ja lisää tryffelivoi. Kun se on sulanut, kippaa sekaan kerma. Sitten vain lievää liikutusta ja haudutusta mahdollisimman pitkään. Tunti tai kaksi on hyvä alku yleensä kaikelle.

Tajarin perinteisin menoin suolattuun veteen ja max 3 minutin keitto. Valuta Tajarin ja sekoita soosiin. Anna vetäytyä hetki ja raasta päälle juusto ja tarjoile hyvän piemontelaisen punaviinin kera.




Kaiken perusta

Tässä blogissa julkaisen pääsääntöisesti itse kehittämiäni reseptejä, koska klassikot löytyvät ihan mistä vain. Se ei aina ole kuitenkaan...