Alkoi koti-ikkunalla kasvatettu, muhkea basilikaruukullinen osoittaa valon vähenemisen myötä osoittaa hieman hiipumisen merkkejä ja koska siitä ei voinut poiskaan heittää, niin pestohan siitä piti tehdä. Kotona ei sattunut olemaan pinjansiemeniä, niin otetaan mitä on; cashewpähkinöitä!
Näin se syntyy:
Puoli kourallista cashewpähkinöitä
Runsaasti tuoreita basilikanlehtiä
3 valkosipulinkynttä
noin 1 dl parmesanraastetta
suolaa ja pippuria myllystä
mieltymyksen mukaan huippuluokan oliiviöljyä
Tuorepastaa
Paahda pähkinät pannussa, mutta älä anna niiden ruskistua. Näin maut korstuvat. Kippaa mikseriin ja kuori valkosipulinkynnet sekaan. Riivi niin paljon basilikanlehtiä kuin ikinä saat mixeriin mahtumaan. Tässä tapauksessa määrä vastasi varmasti paria ruukullista kaupan basilikaa.
Kiepauta reilusti mikserissä ja lisää vielä lehtiä, jos on. Miksaa vielä lisää. Lorauta sekaan oliiviöljy ja myllystä suolaa ja pippuria. Tarkista maku ja jätä odottamaan vielä parmesaania, joka kannattaa lisätä aivan viimeiseen kieppiin.
Keitä pasta suolatussa vedessä ja valuta hetki. Annostele lautasille ja lusikoi parmesaanilla varustettua pestoa oman maun mukaan päälle. Nauti!
torstai 12. lokakuuta 2017
maanantai 9. lokakuuta 2017
Lautasellinen herkkusienikeittoa
Joskus tulee tarve saada vain itselleen annos ruokaa. Jos on tällainen kokkaushullu kuin minä, voi tässä olla yksi vaihtoehto.
Ainesosat
250 g tuoreita herkkusieniä
1 keltasipuli
2 dl kuohukermaa
loraus kanafondia
muutama tippa Tabascoa
suolaa ja pippuria myllystä
hyppysellinen kuivattua timjamia
loraus calvadosta
Puhdista ja silppua herkkusienet. Kippaa kattilaan ja loraus vettä päälle, että lähtevät nesteeet hyvin irtoamaan. Kuumaa alle ja samalla silppuamaan sipuli ja sekaan vaan. Kun sienet ovat nesteensä vapauttaneet, lorauta sekaan kerma, fondi ja calvados. Anna kiehua hiljalleen - aina välillä sekoittaen - noin tunti. Mausta Tabascolla, suolalla, pippurilla ja timjamilla. Anna vielä hetki kiehahtaa. Tarkista maku ja kaada keitto lautaselle. Jos olet malttanut keittää riittävän kauan, mahtuu soppa komeasti yhdelle keittolautaselle.
Nauti leivän ja juoman kera!
lauantai 7. lokakuuta 2017
Burgerpihvi hevosen paistista, kolmesti fritatut pölkkyranskalaiset ja chilimajoneesi
Nyt tuli kenties vähän äijämäinen safka-annos. Mitäs siitä, kunhan on hyvää. Hevosta löysin ihan sattumalta ja sitähän piti saada. Olin jo aamusta asti miettinyt jotain tartartyyppistä päivällistä, mutta tuo heppa muutti hieman suunnitelmiani. Eikä todellakaan pettänyt!
300 g hevosen paistista jauhettua lihaa per nuppi
3 isoa kiinteää perunaa per ruokailija
1 dl itse tehtyä majoneesia (ks. erillinen ohje)
tabascoa
cayennepippuria
suolaa ja pippuria myllystä
Aloita tekemällä majoneesi. Mausta se sopivaksi ja laita jääkaappiin.
Levitä jauhettu liha ohueksi levyksi ja mausta se suolalla ja pippurilla. Kääri rullalle ja muotoile sen jälkeen kunnon pihviksi. Anna lämmetä kunnolla ennen paistamista.
Pese potut ja leikka ne suorakaiteen muotoon niin, ettei niihin jää kuoria. Tiedän, tulee melko paljon hukkaa, mutta on nopein ja helpoin ratkaisu. Leikkaa potut pölkkyranskiksiksi ja laita hetkeksi kylpemään kylmään veteen. Näin saat ylimääräisen tärkkelyksen leikkuupinnoilta pois. Monet haluavat tehdä ranut rosamundasta, mutta itse en oikein ymmärrä tätä. Suosin itse kiinteää perunaa ja saan siitä rapsakkaimman lopputuloksen kuin jauhoisista varianteista.
Lorauta öljy kattilaan ja valuta ja kuivaa perunat hyvin. Laita samaan aikaan toiselle levylle paistinpannu lämpenemään pihviä varten.
Nyt otetaan ensimmäinen erä perunoille; Friteeraa niitä öljyssä noin 5 minuuttia. Nosta siivilään hetkeksi osottelemaan ja nosta hieman öljyn lämpöä. Laita samalla pihvi jo pannulle oliiviöljyn kera paistumaan.
Kippaa potut takaisin öljyyn ja anna pihvin paistua edelleen. Nosta taas noin kolmen minuutin jälkeen pölkkyranut siivilään huilaamaan.
Käännä pihvi pannulla ja kippaa ranskikset kolmannnen kerran kylpyyn. Taasen hieman korkeampaan lämpöön. Paista ranskikset kauniin ruskeiksi, valuta ja suolaa ne hartaasti.
Kokoa annos lautasille ja nauti majoneesin ja esimerkiksi suolakurkun ja salaatin kera.
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Nopea majoneesi sauvasekoittimella
Kävipä yht´äkkiä mielessäni, että kenties tämäkään ei ole kaikille ihan päivän selvä juttu, joten siitäkin ohjetta vaan markkinoille!
2 kananmunankeltuaista
1,5 dl rypsiöljyä
suolaa, valkosipulia, tabascoa, chiliä, dijonia maun mukaan
Yleensä sauvasekoittimen mukana tulee kapea ja korkea astia, johon se sauvasekoitin juuri mahtuu, mutta löytyykö sille käyttöä? Nyt löytyy ainakin.
Erottele keltuaiset ja kippaa ne pömpeliin. Purista mahdollinen valkosipulinkynsi sekaan ja myllystä kipakasti suolaa messiin. Lorauta päälle rypsiöljy. Voit antaa lämpöjen hieman tasaantua, mikäli epäilet, etteivät keltuaiset ja öljy ole samalla lämpötasolla.
Sitten vain töpseli seinään ja sauvasekoitin pohjaan. Kevyt nosto pintaan ja se on siinä. Tätä voi nauttia minkä tahansa dippaamiseen, mutta tuoreet savustetut katkaravut vievät voiton mennen tullen.
2 kananmunankeltuaista
1,5 dl rypsiöljyä
suolaa, valkosipulia, tabascoa, chiliä, dijonia maun mukaan
Yleensä sauvasekoittimen mukana tulee kapea ja korkea astia, johon se sauvasekoitin juuri mahtuu, mutta löytyykö sille käyttöä? Nyt löytyy ainakin.
Erottele keltuaiset ja kippaa ne pömpeliin. Purista mahdollinen valkosipulinkynsi sekaan ja myllystä kipakasti suolaa messiin. Lorauta päälle rypsiöljy. Voit antaa lämpöjen hieman tasaantua, mikäli epäilet, etteivät keltuaiset ja öljy ole samalla lämpötasolla.
Sitten vain töpseli seinään ja sauvasekoitin pohjaan. Kevyt nosto pintaan ja se on siinä. Tätä voi nauttia minkä tahansa dippaamiseen, mutta tuoreet savustetut katkaravut vievät voiton mennen tullen.
Voissa paistettua merianturaa
Tällä kertaa merikrottien, merirapujen, turskakalojen, ahventen, siikojen, silakoiden, muikkujen ja muiden herkkujen seasta silmäni osuivat merianturaan. Noin 350 g painoisen fileen ajattelin paistaa kahden hengen alkupalaksi. Toinen kala, sinipallas, on pääruokamme.
Tälle fisulle ajattelin hyvin hellää käsittelyä, eli ihan vain voissa paistamista.
1 kokonainen nyljetty meriantura (pää ja sisukset mukana)
voita
korppujauhoja
suolaa ja pippuria myllystä
ruusukaalia
Putsaa ja ryöppää ruusukaalit al denteksi ja kippaa ne välittömästi kylmään veteen. Samalla, kun lämmität paistinpannun kalalle, puolita ruusukaalit, asettele vuokaan ja raasta parmesaania päälle. Roiski päälle superhyvää oliiviöljyä ja laita hetkeksi uuniin gratinoitumaan. Laita sivuun odotelemaan kalaa. Tarjoile lisuke fisun kera ja hyvää valkkaria tykö. Kuohuvakin käy kyllä!
Leikkaa merianturan ulkoreunoilta saksilla evien jäänteet ja rustot sekä pää ja sisukset. Ikävä kyllä, fisu kutistuu kummasti, mutta maku korvaa kaiken. Suolaa ja pippuroi. Kierittele korppujauhoissa ja paista nopeasti pannulla voissa.
Timjamivoissa paistettua sinipallasta
sunnuntai 24. syyskuuta 2017
Sienestäjän itämaiset riisipaperikääryleet
Kuinka ollakaan, tuli tänä syksyisenä sunnuuntaina sieniretken jälkeen mieleeni, että näitä kääryleitähän voisi täyttää vaikka rouskuilla. Joko suolatuilla ja liotetuilla tai ihan vastaryöpätyillä. Kaikki käy. Ja kun ihastukseni noihin jättikatkan pyrstöihin ei osoita mitään laantumisen merkkejä, niin niitäkin pitää saada mukaan. Hieman mustakaalia tykö, niin täyte alkaa olle siinä. Hieman salottisipulia vielä ja tietysti valkosipulia, niin homma on paketissa.
Tykötarpeet:
8 riisipaperiarkkia
8 isoa jättikatkan pyrstöä raakana
kolme lehteä mustakaalia ryöpättynä (4 - 5 minuuttia suolatussa vedessä )
1 dl ryöpättyjä kangasrouskuja
1 pieni salottisipuli
chiliä joko täytteeseen tai dippiin
suolaa ja pippuria myllystä
Pilko täytteen ainesosat ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Sekoita tasaiseksi. Kasta riisipaperiarkki kerrallaan lämpimään veteen, lusikoi keskelle täyte ja kääri kauniiksi kääryleiksi ja laita sivuun. Toista tämä, kunnes kaikki ovat valmiina ja paista kääryleet öljyssä ja tarjoile mieleisesi dippikastikkeen kera.
Paistetut ahvenfileet, mustorvisieni-mustakaalimuhennosta
Tämä ateria nautittiin kahden alkupalan päätteeksi ja siksi se on melko kevyt, mutta sitäkin maukkaampi.
Tykötarpeet kahdelle:
8 ruodotonta ahvenfilettä
muutama lehti ryöpättyä (4 - 5 minuuttia suolatussa vedessä) mustakaalia suikaleina
200 g mustatorvisieniä (pannun kautta käytettynä)
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria
Aloita tekemällä sienikastike. Silppua sipuli ja sienet ja freesaa ne voissa. Lisää kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa mustakaalista lehtiruoti ohueksi ja leikkaa lehdet suikaleiksi ja lisää ne pannulle.
Paista myös ahvenfileet voissa. Kokoa annoksiksi ja nauti!
sunnuntai 17. syyskuuta 2017
Bufalamozzarella gratinoidut täytetyt paprikat
Tästä annoksesta tulee komeasti neljä isoa ja komeaa paprikanpuolikasta.

2 isohkoa paprikaa. (Valitse mahdollisimman kulmikkaat, niin pysyvät uunisa pystyssä ja ovat helpommat täyttää)
2 kpl tuoretta bufalamozzarellaa
1 keltasipuli
3 valkosipulinkynttä
3 suurta tuoretta herkkusientä
400 g jauhelihaa (naudan/broilerin/kalkkunan)
2 dl punaviiniä
2 rkl häränfondia
oliiviöljyä
1 tölkki Mutti-kirsikkatomaatteja
3 rkl tomattipyreetä
Kuivattuja yrttejä: rakuunaa, oreganoa, timjamia, salviaa
Pippuria myllystä ja mahdollisesti myös suolaa
Ripaus sokeria
Silppua aluksi sienet aivan pieniksi kuutioiksi. Syy siihen, että käytän usein bologneseen herkkiksiä on niiden sisältämä umami. Se tuo kastikkeelle täyteläisyyttä ja korostaa makuja. Kippaa silppu kattilaan ja sekaan loraus vettä, ikään kuin siemeneksi sille, että saat sienistä nesteet kunnolla pois. Kuumaa alle ja sitten vain lievää liikutusta, että nesteet ovat haihtuneet. Tämän jälkeen loraus oliiviöljyä perään ja sipulit myös. Kuullota hetki ja lisä nokareittain jauheliha ja pyörittele niin, että liha saa hieman väriä.
Punkkupullo auki ja lorautat itsellesi pienen pikarillisen ja nuo pari desiä kattilaan. Perään fondi, tomaattipyree ja lopuksi tomaatit ja yrtit sekä myllystä pippuria. Kun koko komeus kiehuu, niin levy aivan pienelle ja anna kiehua (välillä sekoitellen ja kansi raollaan) kunnes neste alkaa hiipua. Tähän menee helposti 3 - 4 tuntia. Älkää peljätkö! Lopputulos palkitsee kyllä. Jos tykkäät seistä hellan ja nyrkin välissä, voit toki keittää vähän reippaammallakin teholla, niin pääset nopeammin maaliin. Silloin sitten myös tuppaa roiskumaan tai pulpahtelemaan aika lailla. Itse tykkään hitaasta haudutuksesta, jonka aikana voi tehdä jotain aivan muuta.
Kun kattilassa alkaa olla kohtuullisen sakeaa massaa, tarkista maku ja lisää lopuksi vielä ripaus sokeria, että saat taitettua tomaatin hapot hieman kesymmiksi ja kokonaisuudesta tulee todella täyteläinen ja palkitseva. Maista ja lisää, kunnes olet tyytyväinen. Tässä vaiheessa ei kannata mokata, kun olet kaiken ajan käyttänyt huippusoosin hyväksi. Ota kattila sivuun ja soosi vähän tasaantumaan.
Halkaise paprikat pituussuunnassa ja poista siemenet ja kaikki muu ylimääräinen. Kanta kannattaa myös halkaista, ettei sitä kautta synny puolikkaisiin täytteelle valuma-aukkoa. Muista terävä keittiöveitsi!
Mietin hetken, josko ryöppäisin paprikat. En ryöppää. Päädyin tässäkin siihen hitaampaan, mutta maukkaampaan valmistustapaan. Täytä paprikat ja laita uuniin, ilman juustoa, 150 asteeseen noin 40 minuutiksi. Jos näyttää hyvältä, ota pois uunista, nosta lämpöä vaikka 200 - 250 asteeseen ja revi mozzarellakokkareet paprikoiden päälle. Gratinoi, anna vetäytya ja nauti joko sellaisenaan tai hyvän salaatin kera. Eikä se mukava punkkukaan ihan poissuljettu ole.
lauantai 16. syyskuuta 2017
Voissa paistettua kuhaa, valkosipulia, fenkolia, parsakaalia ja limettiä
Aloitan heti tunnustamalla, että resepti on lähes kopio erään viinifirman lähettämästä perjantaireseptistä, jonka on kehittänyt Ari Ruoho, ravintola Nokan keittiömestari. Oma variointini on hyvin pientä, mutta kuitenkin. Kenties tuo kuohuviini, kerma ja limetti ja kalan käsittely riittävät. Broccolininkin olen vaihtanut aivan tavalliseksi broccoliksi, koska tuota ohuempaa ja helpommin käytettävää ei lähikaupastamme löydy koskaan. Siksi päätin ihan perusbroccolin ryöpätä, ettei jää liian al denteksi. Myös oma viinisuositus vaihtui Sauvignon Blancista Rieslingiksi tai kuohuviiniksi.
Raaka-aineet kahdelle:
Kokonainen kuhafile á 450 g puoliksi tai pari pienempää, eli yksi per ruokailija
1 fenkoli
pieni puketti parsakaalia
1 lime
3 valkosipulinkynttä
pari oksaa tuoretta tai kuivattua timjamia
reilusti voita ja jos on jäänyt kirkastettua voita niin sitä lisäksi
loraus kuohuviiniä
loraus kermaa
Putsaa kuhafilee. Itselläni sattui olemaan yksi suuri, jonka olin laittanut jo puoliksi pyrstö- ja rintaosaan. Nyt tein saman myös pituussuunnassa, koska ruodothan pitää leikata pois tuosta etupäästä. Näin käsiteltynä kummallekin jää noin puolet fisusta.
Ryöppää pienemmiksi lohkottu parsakaali kevyesti ja laita heti kylmään vetee, että väri säilyy kauniina. Leikkaa fenkoli puoliksi, mutta säästä sen verran kantaa, että pysyvät kasassa. Ota esille kolme valkosipulinkynttä ja neljään lohkoon leikattu lime.
Kippaa pannulle reilu nokare voita ja freesaa fenkolia, valkosipulinkynsiä, timjamia ja limenlohkoja, kunnes fenkolit alkavat olla kypsässä kunnossa. Nosta fenkolit pois ja paista samassa voissa, joka on tietysti imenyt itseensä kaikki maut, myös kuhafileet. Lisää lopuksi takaisin fenkolit, parsakaali ja loraus kermaa. Viimeistele vielä lorauksella kuohuviiniä, anna kiehahtaa ja tarjoile heti.
Kuoharia tai hyvää Alsacen rieslingiä tykö!
sunnuntai 10. syyskuuta 2017
Rapeaksi paistettua siikaa ja kantarellia
Koska söimme alkupalaksi edellisen ohjeen mukaisen carpaccion, ei pääruokaan tarvitse ihan hirveän paljon lisukkeita kokata. Tässä casessa syömme kokonaisen siikafileen per kärsä, joten pelkkä kantarellilisuke riittää.
Tykötarpeet:
1 siikafilee per ruokailija
kirkastettua voita
suolaa
pippuria
kantarelleja esikäsiteltynä = nesteet haihdutettuna
salottisipulia
loraus kermaa
Osta valmiina tai suomusta itse siikafileitä yksi per ruokailija. Nypi fileessä jäljellä olevat ruodot kalapinseteillä tai -pihdeillä. Jos haluat, leikkaa fileet kauniin suorakaiteen muotoon. Vähän tulee hävikkiä, mutta on kauniimpaa. Jätä odottelemaan lämpökäsittelyä.
Kuori sipuli ja silppua se ja sienet. Lisää pannulle hieman voita ja freesaa näitä yhdessä jonkin aikaa. Lisää pieni loraus kermaa ja anna hautua hetki. Suolaa ja pippuroi.
Kirkastettu voi on tehtävä ennakkoon. Se käy simppelisti sulattamalla voita kattilassa ja antaa kuiva-aineiden laskeutua kattilan pohjalle. Pintakerros kaadetaan varovasti erilliseen astiaan. Tämä voi kestää huomattavan korkeita lämpötiloja eikä pala. Siksi tälläkin kertaa siian nahasta tule niin rapea ja herkullinen, että harva pystyy jättämään sitä syömättä.
Sitten vaan kirkastettua voita pannuun ja kuumaa alle. Fileet paistumaan nahkapuoli alaspäin (pari viiltoa nahkaan estää käpertymisen). Fileen voi loppuvaiheessa kääntää, jos haluaa. Pakko ei ole, koska lämpö kyllä kypsentää kalaa riittävästi vain yhdeltäkin puolelta paistettuna.
Nosta fileet lautasille ja lusikoi hieman pannulta voita päälle. Tarjoile kantarellilisukkeen kera. Juomaksi sama chablis, joka jo alkkarin kylkeen avattiin! Nam.
Nyt, kun ruoka on nautittu, on pakko todeta, että pääsi tulemaan ihan huippupriimaa. En osaa kuvitella saavani ravintolassa parempaa. Kenties siksi yleensä hieman petyn noissa ruokaloissa, muutamaa huolellisesti suunniteltua konseptia lukuun ottamatta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kaiken perusta
Tässä blogissa julkaisen pääsääntöisesti itse kehittämiäni reseptejä, koska klassikot löytyvät ihan mistä vain. Se ei aina ole kuitenkaan...

-
Jos joku muistaa vielä Römertopf-savipadat tai jopa vielä omistaa sellaisen, on tämä ohje varmaan mieluinen. Pataan voipi laittaa vaikka kok...
-
Tervehdys pitkästä aikaa! Tuli aika päivittää perinteinen karjalanpaisti tähän päivään. Voihan sitä perinteistäkin hyvin nauttia, mutta ...