sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Karitsan potkaa, myskikurpitsaa ja muita herkkuja
Tästähän se lähtee. Potkan lisäksi tarjoiltiin myskikurpitsamoussea, rouskusalaattia, kesäkurpitsaa, porkkanaa, palsternakkaa ja muuta herkkua.
Karitsan potka kahdelle:
2 kpl karitsan potkaa
2 salottisipulia
3 valkosipulinkyttä
3 dl punaviiniä
2 rkl häränfondia
1 iso tuore herkkusieni
muutama mustapippuri, valkopippuri ja pari laakerinlehteä
pala kesäkurpitsaa
pala palsternakkaa
muutama siivu purjosipulia
suolattuja rouskuja
Kippaa potkat uuninkestävään pataan. Heitä sekaan pari sipulia lohkoina ja yksi iso herkkusieni, niin ikäään lohkoina. Sekaan vini, pippurit, laakerinlehdet, fondit ja vesi. Uuniin 150 asteeseen noin kolmeksi tunniksi.
Höylää joko mandoliinilla tai juustöhöylällä juureksista kauniita siivuja. Höyrytä ja mausta suolalla ja pippurilla. Ota osa näistä osa ja paahda uunissa oliiviöljyn kera rapeiksi chipseiksi. Loput voit käyttää annoksen koristeluun.
Liota rouskut runsaassa vedessä, valuta ja pilko sopivan kokoisiksi paloiksi. Annostele lautasille.
Kun otat potkapadan uunista, lorauttele liemestä kauhalla kattilaan sopivasti keitinlientä
ja keitä kasaan (redusoi) sopivaksi soosiksi. Ripottele potkan ja kurpitsasoseen kaveriksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämän blogin ylläpito loppuu!
Tervehdys ja kiitokset kaikille ahkerille lukijoilleni! Lukukertoja on edelleen noin 1000 joka kuukausi! Uusi blogini on nimeltään Herkut...
-
Jos joku muistaa vielä Römertopf-savipadat tai jopa vielä omistaa sellaisen, on tämä ohje varmaan mieluinen. Pataan voipi laittaa vaikka kok...
-
Tällaista herkkua tulee harvoin tehtyä, mutta tällä kertaa kauppahallista löytyi taasen tätäkin onnen ja autuuden lähdettä. En oikein pysty...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti