kotiliesi

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Raitajuuricarpaccio lohicevichen kera


Tarkoituksenani on saada aikaan sekä kaunis että maistuva alkuruoka raitajuuresta. Pussi niitä suorastaan hyppäsi ostoskärryyni heti mustakaalin vierestä. Mietin hetken millä sitä voisi vähän raikastaa ja päädyin lohicevicheen, siksi, että valmistamani sushin ja sashimin jäljiltä pakastimessa oli muutama, lähes rasvaton, sashimiksi leikattu palanen. Ei muuta kuin kaapista ulos ja kuutioiksi chilin, limen ja suolan kanssa kylpemään.

Tykötarpeet:

pari keskikokoista raitajuurta
karkeaa suolaa keitinveteen
oliiviöljyä
limen mehua
suolaa ja pippuria myllystä

Kattila liedelle ja kuumaa alle! Kun vesi kiehuu, lisää karkeaa suolaa riittävästi. Pastan perunan yms. keitinveden suolan määrää en koskaan mittaa, vaan menen ihan korvakuulolta. Lisää juuret veteen ja annakiehua, kunnes ne ovat kypsiä. Tikulla se selviää, kun vähän tökkää. Tosin nousevat nekin pintaan kuten perunat, jos vedessä on tarpeeksi suolaa.

Äkkiä kuuma vesi pois ja hanasta täysin kylmää päälle. Itse laitoin vielä varmuudeksi kylmään vesihauteeseenkin siinä toivossa, että kauniit raidat näkyisivät myös kypsässä juureksessa.

Kun aika on, niin juurikkaista kuoret veks ja mandoliinilla (ei se hieno kielisoitin) tai jopa juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Lautasille sekoitus limen mehua ja parasta mahdollista oliiviöljyä (tällä kertaa italialaista Barricin sellaista, jota valmistuu vuodessa vain noin 1000 litraa) ja kauneimmat siivut litkun päälle. Värin kannalta saattaa olla eduksi ripsautella limen mehua myös siivujen päälle. Tästä en ole varma.  Myllystä hieman suolaa ja pippuria päälle ja tämä kelpaa ihan sellaisenaankin mainiosti. Kalan ystävät ripauttelevat päälle lohicevichen riekaleita oman estetiikkansa edellyttämällä tavalla ja siitä se sitten lähtee kohti kapeita kasvoja. Koska pääruokanamme on tänään kirkastetussa voissa paistettua siikaa, on juomanamme hieno Chablis. Nauttikaamme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti