sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Härkäpapu - kikhernesalaatti


Sain inspiraation tämän salaatin variointiin Sukula-Nieminen kirjasta VEGE! Se oli jo kirjassakin variaatio brittireseptistä. Tällä kertaa jätin muutaman ainesosan pois (lehtipersilja, tilli, valkoviinietikka ja maustepippuri) ja lisäsin itse keitetyt härkäpavut mukaan. Salaatti itsessään antaa mainion pohjan loputtomiin variaatioihin.

Ainesosat kahdelle:

1/2 prk kikherneitä, huuhdeltuna ja valutettuna
1/2 kurkkua kuutioituna
5 kirsikkatomaattia lohkottuna
5 retiisiä viipaloituna
1/3 punainen paprika kuutioituna
1/2 sipuli silputtuna
1/2 nippua koriaanteria
kourallinen keitettyjä härkäpapuja

Kastike:

loraus oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
ripaus jauhettua kaardemummaa
2 ripausta jauhettua juustokuminaa
suolaa ja pippuria myllystä

Aloita härkäpavuista. Halkaise palot kuten herneet ja keitä sisältä löytyviä papuja suolatussa vedessä 3-5 minuutia. Kippaa pavut välittömästi kylmään veteen ja anna jäähtyä. Poista papujen päälle jäänyt harmaa kalvo ja pavut ovat käyttövalmiita.

Sekoita kaikki salaatin ainekset kulhossa ja lorauta kastike päälle. Laita jääkaappiin vetäytymään ja viilenemään. Tällöin se on parhaimmillaan. Nauti minkä tahansa ruoan lisukkeena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti