kotiliesi

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Olutpaisti


Elämäni ensimmäinen olutpaisti. Minulla on lohduttoman pinttynyt tapa tehdä pataruoat aina punaviinin ja tomaatin kera. Nyt kerrankin päätin tehdä toisin. Idea ruoasta syntyi, kun löysin kaupasta kauniin palan naudan kulmapaistia. Siihen verrattuna kengänpohjakin voi olla mureaa, joten haudutettavaa sapuskaahan siitä on tehtävä. Tässä lista ainesosista ja yllättävänkin tarkka ohje. Lopputulos tosin selviää vasta illalla.

700 g pihvikarjan kulmapaistia
300 g tuoreita keittojuureksia
3 suurta tuoretta herkkusientä
2 keltasipulia
5 valkosipulin kynttä
2 laakerinlehteä
7 maustepippuria
1 rkl häränfondia
oliiviöljyä
voita
suolaa ja pippuria myllystä
ranskalaista rakuunaa (kuivattuna)
rosmariinia (kuivattuna)
1/2 litraa Prykmestarin Schwartz-olutta (Uudenkaupungin Vakkasuomen Panimon tuote)
(Yrtit ovat oman yrttitarhan satoa, enkä tiedä edes saako kaupasta ranskalaista rakuunaa, mutta hyvää se on)

Kuutioi liha ja sekoita kuutiot oliiviöljyn, suolan ja pippurin kanssa kulhossa. Laita huilaamaan.

Kuutioi juurekset ja sipulit. Murskaa valkosipulin kynnet ja lohko herkkikset.

Ota kunnon valurautapata ja kippaa siihen kunnon kokkare voita. Kun voi on saanut kauniin värin ja sen kuohunta on hiljennyt, ruskista lihakuutiot parissa - kolmessa erässä täydellä lämmöllä ja lisää sen jälkeen kuutioimasi juurekset, sipulit ja valkosipuli sekä lohkoiksi paloitellut sienet. Sekoittele hetki.

Lisää sekaan laakerinlehdet ja maustepippurit sekä loraus fondia. Sekoita taasen ja lisää lopuksi pullollinen olutta. Anna kiehahtaa ja laita uunin alimmalle tasolle vähintään kahdeksi tunniksi 150 asteeseen hautumaan. Jos nestettä haihtuu liikaa, lisää olutta.

Kun homma alkaa olla puikoissa, lisää sekaan kuohukermaa ja loraus soijaa. Anna hautua hetki. Suurusta lopuksi kerman ja Majzenan seoksella ja kauho lautaselle.

Tarjoile pottumuusin ja mieleistesi lisukkeiden kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti