Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maksaruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maksaruoat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. helmikuuta 2018

Hirvenvasan maksaa Anglaise


Suureksi onnekseni minulla on naapuri, joka metsästää. Saan kerran vuodessa hirvenvasan maksaa itselleni. Jostain syystä vaimoni ei sitä halua syödä, vaikka muuten syö maksaruokia suurella halulla.

Ellen ihan väärin muista, niin Lever Anglaise on ruotsaisen keittiötaidon grand old man - Tore Wretmanin aikaansaannoksia. Joko Riche:n tai Operakällaren-ravintoloiden aikaan. Saatan mielelläni olla myös väärässä.

Olennaiset ainesosat ovat maksan lisäksi sipuli, pekoni ja isot kaprikset. Kunnon pottumuusi kuuluu alkuperäisversioon, mutta meikäläisen laihis päätti jättää tärkkelyskomponentin väliin. Koko hommaan tarvitiin siis:

Hirvenvasan maksaa riittävästi
1 pkt amerikanpekonia
1 sipuli renkaina
1 prk isoja kapriksia
suolaa ja pippuria myllystä
Tabascoa

Leikkaa maksa viipaleiksi ja putsaa suonet pois. Laita odottamaan. Ota paistinpannu ja erottele sille pekonipaketista viipaleet iralleen. Siis kylmälle pannulle. Laita pannun alle lämpöä ja anna rasvan hiljalleen sulaa. Siivuta sipuli ja valuta kaprikset. Kun pekonin rasvat ovat kunnolla sulaneet ja liha alkaa ruskistua, lisää sipulirenkaat ja kaprikset ja sekoittele silloin tällöin. Odottele rauhassa, kunnes pekoni on kunnossa.

Kuivaa maksa paperilla ja suolaa ja pippuroi myllystä. Jauhota vehnäjauholla molemmin puolin ja lopuksi siirrä pekkonisipulisekoitus pannun reunalle ja heitä maksat pannuun. Paista mediumkypsiksi. Huomaa kuvassa, että siitä vielä lihasnesteet pisaroivat pinnalle. Ylipypsä maksa on aivan hirveää ja kuitenkin hirven vasaa luomumpaa ei paljon voisi olla.

Kippaa kaikki lautaselle ja mausta lopuksi Tabascolla. Itselläni on maksa-Tabasco-päähänpinttymä. Ne vain kuuluvat yhteen. Aivan kuten pasta ja parmesani tms.

Viinisuositus löytyy esmerkiksi täältä: http://dionysosviiniblogi.blogspot.fi/2018/02/blei-2014-doca-priorat-2025.html

torstai 22. syyskuuta 2016

Calvadosliekitettyä broilerin maksaa, sieni-kapriskastiketta ja rapeaa pekonia


Tässä tosi edullista arjen gourmeeta, jossa itse pääraaka-aine maksaa alle 3 euroa. Toki lisukkeista kertyy hieman enemmän varsinkin, jos huuhtelee annoksen alas kunnon punaviinin kera. Lasillinen riittää ja se on vielä arkenakin ihan ok. Mahdolliset salaati ja muut vihreät kannattaa syödä alkuruokana, sillä samalle lautaselle ne eivät sovi.

Tässä tarveaineet kahdelle:

1 pkt savupekonia
1 rasia pakastettua broilerin maksaa
1 keltasipuli
1 purkki pieniä kapriksia
1 rkl Dijon-sinappia
1/2 dl Calvadosta
1 suuri, tuore herkkusieni
2 dl kuohukermaa

Perunamuusia oman halusi mukaan: joko alusta asti itse tehtynä, pakasterakeista valmistettua tai vaikka pussimuusia. Jokainen valitkoon itselleen sopivimman vaihtoehdon.

Aloita ottamalla maksat sulamaan. Kylmä vesihaude toimii yllättävän hyvin tässä.

Lämmitä uuni 200 asteeseen, ota uunipellille leivinaperi ja levittele sen päälle pekonit riviin. Paista tumman rapeiksi, heivaa rasvat pois ja anna jäähtyä.

Silppua herkkusieni ja haihduta siitä nesteet paistinpannussa niin, että lisäät pannuun aluksi hieman vettä. Siitä se sitten lähtee hiljalleen maku tiivistymään ja neste haihtumaan. Silppua sipuli ja lisää pannuun, kun siinä on vielä hieman nestettä jäljellä. Kun kaikki neste on haihtunut, lohkaise voipaketista reilu nokare voita pannuun ja sekoita. Laske lämpöä hieman ja anna hautua voissa jonkin aikaa. Lusikoi sekoitus lautaselle ja pese paistinpannu.

Hoitele tässä vaiheessa muusi lähes valmiiksi!

Puhdista maksat, huuhtele, kuivaa, suolaa ja pippuroi ne. Lohkaise taas paistinpannuun kunnon nokare voita ja kuumenna se pähkinänruskeaksi. Paista maksat rapean ruskeiksi. Älä pelästy, sillä tässä vähän roiskuu ja paukkuu, sillä lihasneste kohtaa lämmön. Pyyhi roiskeet heti tuoreeltaan pois, kuten kunnon kotikokki tekee jatkuvasti. Lähes aina rätti toisessa kädessä ja keittiö jokaisen työvaiheen jälkeen siistinä ja likaiset astiat jo tiskikoneessa.

Lisää sekaan Calvados ja heti liekkiä perään. Laitan itse jo tohottimen valmiiksi liekille. Flambeeraa, kunnes liekki sammuu, Lisää Dijon, kaprikset ja kerma ja lopuksi vielä sieni-sipuliseos. Sekoita hyvin ja jätä hautumaan miedolle lämmölle.

Hoitele muusi kuntoon ja rakenna mieleisesi annokset lautasille.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Broilerinmaksaterriini



Tämä resepti on synteesi googlatuista ohjeista. Olen kertaalleen epäonnistunut aivan täysin ja tämä on nyt toisen yrityksen lopputulos.

1 rasia = 300 g broilerinmaksaa
250 g voita
2 banaanisalottisipulia
ripaus tuoretta persiljaa
1 tl kuivattua timjamia
1 laakerinlehti
0,5 dl punaviiniä
1 dl portviiniä
0,5 dl konjakkia
suolaa ja pippuria myllystä
(1 rkl kuivattuja viherpippureita, jos haluat)

Huuhtele, putsaa ja kuivaa maksat
Hauduta hienonnettu salottisipuli alkoholien ja mausteiden kanssa niin, että kaikki neste on haihtunut ja jäljellä on vain maukas sipulisilppu. Poista laakerinlehti.

Sulata voi kattilassa ja anna levätä ja jäähtyä hieman.

Ota blenderi ja laita pohjalle maksat, sipulisilppu ja laita mylly pyörimään. Kaada lopuksi voisula nauhana sekaan, myllyn vielä pyöriessä. Alkaa olla aika tasainen ja hieno massa!

Kaada sopivan kokoiseen, kelmulla vuorattuun vuokaan koko komeus ja kypsennä vesihauteessa uunissa vajaa tunti (45-50 minuuttia, jos saat säädettyä uunin noin 70 asteeseen). Normaalisti uunien tehot vaihtelevat niin valtavasti, että esimerkiksi 35 min 100 asteessa voi riittää. Tässä on pakko mennä vähän korvakuulolla ja käsikopelolla. Sama koskee suolan määrää. Joissakin ohjeissa neuvotaan käyttämään suolatonta voita ja maustamaan sitten suolalla.

Itse en ainakaan suostu tuota massa raakana suuhuni laittamaan, joten luotan normaalisuolaiseen voihin ja kiepautan myllystä pari kieppiä varmuuden vuoksi. Jos käytät viherpippureita, voinet jättää mustapippurin aika pienelle senkin.

Jäähdytä kunnolla (vaikka yön yli) jääkaapissa ja leikkaa tarjolle lämpimällä, terävällä veitsellä.

Nyt, kun vuorokausi on kulunut, niin oppina sanoisin, että suolaa saisi olla hieman enemmän. Broilerinmaksassa on kuitenkin niin vähän rasvaa, jonka vuoksi lopputuote jää melko pehmeäksi. Rasvaisempi maksa tai enemmän voita siis! Maku sinänsä on hienostunut ja mieto. Maustus toimii ja komppaa maksan makua hienosti. Maalaisterriinin ystävänä jäin kaipaamaan karkeampaa rakennetta.

Kannattaa siis ehkä kuitenkin seuraavaksi kokeilla karkeampaa terriiniä naudan maksasta (miksei broileriakin mukana).

Lopuksi vielä kuva itse kakusta, joka otti vuoasta sekä pohjan salmiakkiruutukuvion että vielä myös valmistajan logon!

torstai 1. lokakuuta 2015

Suussa sulavat jauhemaksapihvit, pekonia, pottumuusia ja ruskeaakastiketta sipulin ja kapriksen kera


Tämä ohje on varmaan viidelle, vaikka meitä syöjiä oli vain kaksi. Seitsemästä pihvistä jäi jääkaappiin vain kaksi kappaletta. Nyt on pakko tunnustaa, että käytin muusiin Oolannin pakastehiutaleita, jotka ovat mielestäni aivan ylivoimainen ratkaisu varsinkin pienimpiin annoksiin. Reilusti voita ja suolaa ja maitoa eikä mitään vettä sekaan laisinkaan, niin hyvää tulee ja nopeasti.

350 g Tammisen jauhettua naudan maksaa
noin 300 g raakaa perunaa
1 keltasipuli
1 kananmuna
1 tl suolaa
1/2 tl meiramia
1/2 tl valkopippuria

2 keskikokoista sipulia
1 prk pieniä kapriksia

1 pkt pekonia

Oolannin perunamuusihiutaleita pakasteesta

voita ja oliiviöljyä
vehnäjauhoa
vettä ja soijakastiketta

tabascoa


Raasta perunat kulhoon. Lisää kananmuna, suola, pippuri, meirami ja veitsellä hienoksi silputtu sipuli. Sipulia ei kannata raastaa riivinraudalla, sillä siihen saattaa tulla kitkerä maku. Parempi silputa itse käsin.

Sekoita hyvin ja anna seistä hetken ihan rauhassa. Levitä pekonit uunipellille leivinpaperin päälle ja paista rapeaksi 200 asteessa.

Tee ruskea kastike valmiiksi. Sekoita voi ja vahnäjauho ja anna ruskistua kunnolla. Lisää kuuma vesi ja sekoita hyvin. Mausta soijakastikkeella ja pippurilla.

Valmistele sinä aikana muusi puolivalmiiksi pussin ohjeiden mukaan. Kuten sanottu, unohda vesi ja käytä vain maitoa ja voita ja suolaa.

Kuori pari sipulia. Irroita renkaat toisistaan ja laita pannulle sokerin kanssa aluksi saamaan hieman väriä Lisää sitten rasva ja lopuksi kaprikset.

Paista joko lättypannussa tai blinipannussa paksuja pihvejä. Itse paistoin blinipannussa ja jälkikypsensin uunissa ihan vain 100 asteessa. Kunnes annokset voi kasata.

Viimeistele mausteilla ja nauti Tabascon kera!

torstai 29. tammikuuta 2015

Herkulliset jauhemaksapihvit, pottumuusi ja ruskea kastike

Sisäelimet eivät aivan kaikki ole saaneet perheessäni ansaitsemaansa arvoa, mutta maksasta on tullut sääntöjä vahvistava poikkeus. Yleensä se paistetaan kunnon viipaleina roseeksi. Näitä ohjeita löytyy tästäkin blogista pari kappaleta. Tässä vuorostaan arkisempi versio jauhetusta maksasta. Valmistusvaiheen kuvat eivät imartele tätä herkullista raaka-ainetta ja siksi niitää ei myöskään tänne tule.

350 g jauhettua maksaa
250 g karkeaksi raastettua raakaa perunaa (kuorittua)
1-2 kananmunaa (koosta riippuen.)
Suolaa ja pippuria myllystä
Salviaa (kaikki laittavat aina meiramia, kokeile tätä välillä)
Ripaus Tabascoa

Tee kaveriksi hyvä pottumuusi Rosamundasta. Kuori, puolita. Keitossa niukka vesi ja sopiva suola. Soseeksi, voita ja suolaa ja ehkä vähän maitoa/kermaa. Se on siinä.

Sekoita ainekset ja anna levätä hetken, ennen paistamista mielellään paksuhkoiksi ja mehukkaiksi pihveiksi. Itse päätin kokeilla uutta valurautaista blinipannuani. Ensimmäisestä tuli kuin suolatonta paistettua maksalaatikkoa, mutta sitten koekakun jälkeen alkoi tapahtua positiivisia:

Tässä vaiheessa alkaa jo hahmottua herkuksi:

Kastikkeeksi voit joko tehdä tai olla tekemättä perinteisen ruskean kastikkeen. Lisäksi sopivat myös esimerkiksi suolakurkut, puolukkasurvos/-hillo, Saarioisten majoneesisalaatit, suolasienet, paistettu sipuli tai ihan mistä tykkäät. Itse en pysty olemaan ripottelematta Tabascoa vielä pihvien päällekin. Siitä on tullut minulle yhtä pyhä liitto kuin pasta-parmesan ja pydäri-HP.

Tästä se brun sås sitten lähtee: 

Ja sitten se annos:


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Broilerinmaksaa Dijon-kermakastikkeessa, peruna-palsternakkapyree

Tämä annos tehtiin kahdelle:

1 pkt pakastettua broilerin maksaa (Ota ajoissa sulaman)
2-3 rkl Dijon-sinappia
2 dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria myllystä
(mahdollisesti silputtua pekonia, jos haluat)
(mahdollisesti sipulia, jos haluat)

3 Rosamunda-perunaa
1 kunnon kokoinen palsternakka
(pari valkosipulin kynttä, jos haluat)
reilusti voita
maitoa
suolaa ja pippuria myllystä

Kuori perunat ja palsternakka. Paloittele ja laita kiehumaan suolattuun niukkaan veteen.

Puhdista jokainen broiskunmaksa kalvoista yms ja kuivaa talouspaperilla. Suolaa ja pippuroi kevyesti (muista, että Dijonista tulee sekä suolaa että pippurisuutta).

Kun potut ovat kypsiä, kaada vesi pois ja survo perunasurvimella. Kunnon nokare voita sekaan ja sähkövatkain laulamaan. Pieniä lorauksia maitoa, kunnes rakenne on kunnossa. Laita kannen alle odottamaan.

Paistinpannu kuumaksi ja sille reilusti voia ja oliiviöljyä. Pannun hiljennyttyä sekaan menevät maksat, jotka saavat ruskistua hetken pari kertaa käännellen. Sitten sekaan Dijon, pieni pyöräytys ja kermat perään. Lyhyt hämmennys ja hetken rauhoittuminen ja annokset lautasille haluamasi kasvisten ja perunasoseen kera.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Lever Anglaise - maksaa englantilaisittain

Tästä on jo yksi versio aiemmin tehtynä, mutta nyt se tehtiin vähän aidommasti..

Naudan maksaa (jos on vasikkaa, niin aina parempi).
Keltasipulia, varrellisia isoja kapriksia, pekonia (ken haluaa, niin myös pottuvoi on ihan loistava kumppani...

Kuori ja viipaloi sipuli(t) renkaiksi. Ota kaprikset valumaan siivilään. Kippaa sipulit pannulle oliiviöljyn sekaan ja hetken päästä ripottele päälle hieman sokeria, jotta ne saavat kauniin, ruskean värin. Kun sipulit alkavat olla valmiita, heitä sekaa kaprikset.Anna lämmetä kaikessa rauhassa.

Viipaloi maksa, huuhtele ja kuivaa hyvin. Suolaa ja pippuroi. Taittele kukin viipale pekoniin ja laita odottelemaan pannun kuumenemista.

Oliiviöljyn ja voin seoksen lämmettyä, laita maksaviipaleet pannulle ja paista medium-kypsiksi (näet sen siitä, kun alkavat veriset pisarat puskea yläkautta pihalle). Jos menee yli, niin pilalla ovat! Sitkeää ja kamalaa purkkaa.

Kaikki herkut sulassa sovussa lautaselle. Itse pidän pisarasta Tabascoa maksan kanssa, mutta se olkoon makuasia. Herkutelkaa!!!!

Tämän superherkun kanssa kannattaa nauttia myös kunnon viiniä. Tällä kertaa se oli meillä viinimessuilta tilattua Valpolicella Superiorea, joka oli saanut hengittä kolmisen tuntia kunnon dekantointikarahvissa. Tässä etiketti vuoden 2009-versiosta, jota ei Alkosta valitettavasti saa.


maanantai 28. toukokuuta 2012

Maksaa englantilaisittain vartaassa - Lever Anglaise på nytt sätt på spätt

Periaatteessa tähänkin, kuten niin moneen muuhunkin maksaruokaan pitäisi olla vasikan maksaa. Sepä sattuu kuitenkin olemaan rakkaassa kotimaassamme sen verran harvinaista, että onpi tyytyminen ihan perinteiseen naudan maksaan. Se äärionnekas, joka saa metsältä hirven vasan maksaa, syö puhdasta luomuruokaa...

Onnekas hän, joka onnistuu saamaan maksaa palana, että saa hieman paksummat viipaleet, mutta hätätapauksessa se normaali viipaloitukin käy.

Tässä ohjeessa koko hoito tehdään grillissä, jolloin ylimäräinen rasva jää kaikki pois. Jopa pekonin rasva tippuu ritilöille ja palaa pois. Eipä tästä nyt myöskään ihan viiden tähden arvoista annosta ehkä synny, mutta hyvin syötävää kuitenkin. Perinteinen pottumuusikin sai meidän huushollissa väistyä keitetyn kukkakaalin tieltä. Ainakin omatunto on parempi ja vatsan seutua pullottaa ehkä hieman tavanomaista vähemmän. On nimittäin tullut sitouduttua melkomoiseen painonpudotusurakkaan...

Kahdelle on syytä varata noin 400 g viipaloitua naudan maksaa, jotta mahdolliset suonet ja kalvot voi tuskitta putsata pois. Itse raaka-ainehan on halpaa, joten turha kitsastelu kostautuu vain purukumimaisena suutuntumana ja mahdollisesti jopa yökkäysreaktioina. En suosittele kokeilemaan.

Yleensä paistan muutaman siivutetun sipulin paistinpannussa, runsaassa oliiviöljyssä, mutta tällä kertaa pari tuoretta sipulia puolikkaine naatteineen sai kelvata. Lisäksi purkillinen hyvin valutettuja, varrellisia kapriksia kruunasi annoksen. Puolassa valmistettua amerikanpekonia meni paketillinen.

Huuhdo ja kuivaa maksaviipaleet. Suolaa ja pippuroi kevyesti. Päällystä ja/tai täytä pekoniviipaleilla ja kiinnitä puisella varrastikulla. Sitten vaan grilliin (kevyesti ritilä tai grillattava öljyttyinä) ja muutamassa minuutissa herkku on valmis. Sipuli ja kaprikset paistuvat grillin parilatasolla tai sitten pannussa keittiössä.

Omaan makuuni saavat maksaviipaleet kernaasti jäädä kauniin punertaviksi, mutta muidenkin mieltymyksiä pitää kunnioittaa, ettei jää nautinto keskeneräiseksi toisiltakaan. Siitähän ei kokkikaan moitteitta selviä.

Sitten vain ääntä kohti ja hyvää punaviiniä kyytipojaksi. Suosittelen kalifornialaista Zinfandelia taikka sitten täyteläistä italialaista, esim. Valpolicellaa. Itsellä meni tällä kertaa argentiinalainen malbec, eikä sekään ollut pöhkömpää, kuitenkin ehkä hieman kevyttä.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pekoniin käärittyä broilerinmaksaa, kaprista ja sipulia

Simppeleistä simppelein herkku on tässä.

Sulata broilerinmaksat, kuivaa paperilla ja putsaa ylimääräiset pois. Suolaa ja pippuroi. Asettele yksi salvianlehti per maksa ja kääräise puolikkaaseen pekoninsiivuun. Sulje cocktailtikulla.

Paista nyytit kuumalla pannulla kauniin värisiksi ja nosta syrjään. Lisää pannulle silputtu sipuli ja mahdolliset jäännöspekonit silputtuina ja tuoreita herkkusieniä joko kokonaisina tai lohkottuina. Valkosipulinkynsi tai pari ei haittaa. Valuta iso purkillinen pieniä kapriksia ja lisää ne pannulle. Päälle vähän valkoviiniä ja purkillinen kuohukermaa. Maksanyytit kyytiin ja kunnon muusi/pottuvoi valmiiksi ja ei kun tarjolle. Kuvassa annosta vasta pannulla.