sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uuden vuoden alkupalat vuonna 2016


Tällä kertaa päätin tehdä hyvin kalaisan ja mahdollisimman lähiruokateemaisen alkupalan, mutta kuitenkin pitkille lautasille, että saa sapuskaan myös hieman näyttävyyttä. Myös itse tekeminen korostui näissä poikkeuksellisen paljon.

Vasemmalla olen jo ehtinyt leikata palan leipäkiekosta, jossa alinna on itse leivottu saaristolaisleipä ja sen päällä Näsijärvestä itse pyydettyä graavikuhaa, jonka päällä on siianmätiä ja punasipulia. Seuraavana on saman siian toisesta fileestä voissa paistettu siivu, jonka päällä on nokare wasabia ja pieni nauha majoneesia. Kolmantena on samaisesta leivästä stanssattu kiekko, jonka päällä on itse poimituista sekasienistä tehty sienisalaatti. Mukana hieman silputtua punasipulia, creme fraichea ja päällä ripaus tuoretta ruohosipulia. Viimeisenä voissa paistettu kampasimpukka ja jättikatkaravun pyrstö (näissä ei lähiruoasta ole häivääkään). Kampasimpukan päällä on nokare wasabia ja lautasella muutoin on silputtua retiisiä ja ruohosipulia.

Oli samppanjan kanssa melkoisen hyvää! Pahoittelen, että kuvan laatu on noin heikko. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että kännykkäkamera ja lähes pimeänhohtoinen valaistus eivät antaneet kuvalle tarpeeksi valoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti