sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Naudan välikyljys calvados-pippurikastikkella


Tässä nautaa parhaimmillaan. Herefordin välikyljystä hienosti raakakypsytettynä. Voisi syödä vaikka ihan raakana.

Annosta kahdelle:

400 g naudan välikyljystä eli englanniksi sirloin steakia
1 nippu kevätsipulia
0,5 dl calvadosta
viherpippuria
valkopippuria
ruohittua mustapippuria
kuohukermaa
suolaa

voita

perunaa tms kasvista haluamassasi muodossa

Parsakaalia, kukkakaalia tai muuta sopivaa lämmintä kasvista tai vaikkapa ihan vihersalaattia. Höyrytä loppuvaiheessa.

Tee kastike:

Silppua kevätsipuli. Murskaa morttelissa pippurit. Kippaa molemmat voinokareen kanssa kattilaan. Anna freesaantua hetki, lisää calvados ja sytytä. Anna palaa, kunnes kaikki alkoholi on palanut. Lisää kerma ja sekoita. Anna hautua miedolla lämmöllä. Lisää tarvittaessa kiehuvankuumaa vettä, jos kastike alkaa olla liian sakeaa.

Ota liedelle kunnon paistinpannu ja anna sille reilusti lämpöä. Pannussa on tietysti kunnolla voita, jotta sinne voi ladella suolatut ja pipuroidut lihat. Paista ne medium-kypsiksi ja kääri folioon vetäytymään. Vähintään sama aika foliossa kuin pannullakin.

Kun kaikki muu on lämmintä on myös liha sitä. Kasaa kivat annokset ja ääntä kohti vain, hyvän punaviinin kyydittämänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti