lauantai 7. marraskuuta 2015

Punajuuriihvit, kukkakaalicurry ja minttu-limejogurttikastike

Vietimme äskettäin kokonaisen kasvisruokaviikonlopun. Falafeliä, cuscousta, salaattia, papuja jne. Suurin yllättäjä oli kuitenkin täysin itse pääkopassa kyhätty punajuuripihvien ja kukkakaalicurryn resepti. Sitä pyydettiin pysyvästi ruokalistalle. Se jäi myös ainoaksi ateriaksi, josta napsaisin kännykkäkamerakuvan. En mitannut mausteiden määriä lainkaan ja siksi ohjeessakin on vain summittaiset määrät. Jokainen tekee makunsa mukaan.

Punajuuripihvit:

3 keskikokoista punajuurta
1 peruna
1 valkosipulinkynsi
suolaa
chiliä
jauhettua korianteria
jauhettua juustokuminaa
loraus kookosmaitoa
2 kananmunaa
korppujauhoja
Oliiviöljyä ja voita paistamiseen

Riko kananmunat kulhoon. Kippaa sekaan mausteet, valkosipuli, kookosmaito ja korppujauhot. Sekoita ja anna turvota rauhassa. Kuori ja raasta punajuuret ja perunat kulhoon. Sekoita hyvin ja jätä vetäytymään vähintään puoleksi tunniksi. Paista lopulta lättypannussa monta pientä kerrallaan tai blinipannussa yksi kerrallaan, kuten itse tein. Tarjoile mieleisesi lisukkeiden kera.

Kukkakaalicurry:

Puolikkaan kukkakaalin nuput
1 peruna
currytahnaa tai jauhetta
valkosipulia
1 keltasipuli
kookosmaitoa
jauhettua korianteria
jauhettua juustokuminaa
oliiviöljyä

Pilko kukkakaali nupuiksi.Kuori ja kuutioi peruna. Kuutioi sipuli ja hienonna valkosipuli. Lorauta öljyä kattilaan ja kippaa kasvikset sekaan. Ensimmäisenä perään curry. Lämpö kohtuullisella teholla, ettet polta mausteita. Lopuksi muut mausteet ja kookosmaito. Anna hautua hiljalleen aina välillä sekoittaen, kunnes peruna on kypsää ja neste sopivasti saostunut.

Minttu-limejogurttikastike:

turkkilaista jogurttia
tuoretta tai kuivattua minttua
limetin mehua
suolaa ja pippuria
(valkosipulia)

Sekoita, anna vetäytyä ja tarjoile

Marinoidut mustat pavut: (sattuivat olemaan kuvassa lisukkeena vielä)

1 prk mustia papuja
1 valkosipulinkynsi
suolaa
pippuria
chilijauhetta
jauhettua korianteria
oliiviöljyä
punaviinietikkaa

Sekoita liemi ja pavut. Anna maustua jääkaapissa. Tarjoile valutettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti