keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Pastaa voin, valkosipulin ja timjamin kera (Pasta al burro, aglio e timo)

En jaksanut kaivaa esiin Saku Tuomisen Aglio & Olio-kirjaa vaan tein ulkomuistista tällaisen simppeliäkin simppelimmän version. Sakun kunniakkaassa teoksessahan kaikki annokset on tehty kuivapastasta.

250 g tuoretta tagliatelle- tai fettucine-pastaa
150 g voita
2 valkosipulinkynttä
1 ruukku tuoretta timjamia
Pippuria myllystä
Runsaasti raastettua Pecorino-juustoa (ihan vain vaihtelun vuoksi).

Parmesaani käy ihan yhtä hyvin ja vaikka hieman kuivahtanut mustaleima-emmental. (Siitä saisi muuten pikkuduunilla vientituotteen). Käytn yleensä aina parmesaania tai edullisempaa grana padanoa, niin nyt sitten välillä pecorinoa, jossa on hieman eri suolataso ja suutuntumakin.

Runsas pastan keitinvesi kiehumaan ja kun se kiehuu, lisää karkea merisuola (makusi mukaan)

Riivi timjamin lehdet irti oksista. Se onnistuu yllättävänkin hyvin pienellä, tiheällä haarukalla vaikka leikkuulaudalle. Säästä osa koristeluun.

Murskaa valkosipulin kynnet. Ylärajaa ei taaskaan tunneta. Maun mukaan mennään. Päädyin kuitenkin vain kahteen, ettei timjamin maku kokonaan peity. Chiliäkin voi kokeilla, ken haluaa.

Sulata tämä vaatimaton voinokare paistinpannulla. Ei kannata kärventää, vaan anna sulaa hellästi ja rauhallisesti. Sitten vain sekaan valkosipulit. Nyt viimeistään tuorepasta pariksi minuutiksi kattilaan!

Lisää voin sekaan timjami. Säästä noin desi pastan keitinvettä ja kun olet valuttanut al-dente-pastan, sekoita kastike, pasta ja loraus keitinvettä. Tarkista maku.

Annostele lautasille, raasta päälle pecorinoa, pari kieppiä pippuria myllystä ja koko komeuden päälle ripaus tuoreita timjamin lehtiä! Molto bene!

Pieni annos italialaista punaviiniä ei ole tämän kanssa häpeä milloinkaan! Sitäkin kullekin mieltymyksensä mukaan

 



lauantai 6. joulukuuta 2014

Uudenvuoden juhlamenyy, Vorschmack, poronfilee Wellington, leipäjuusto lakkahillolla

Nyt tuli sekä itse tehtyä että muiden tekemää suloisesti sekaisin. Täytyy tunnustaa, että lopputulos oli todella herkullista:

Vorschmack:

Ostin Stockalta säilyketölkillisen Marskin Vorschmakia. En ihan umpimähkään vaan perusteellisen googlauksen jälkeen, jonka perusteella uskalsin hankinnan tehdä. Yllättävän monen arvion mukaan säilyke oli vähintäänkiin yhtä hyvää kuin itse tehty. Ja olihan se.

Kattilassa lämmitettynä ja sitten lusikalla quenelleiksi pyöriteltynä oli kyllä syntisen hyvää...Pari keitettyä pottua tykö.

Tässä siitä ja punajuurista, suolakurkuista ja smetanasta pyöräytetty annos:


Snapsin ja oluen kera meinasi mennä taas kieli mukana.

Pääruoaksi päätin ehdä poron ulkofileestä filé Wellingtonia ja se meni näin:

Täyte:

Pari keskikokoista salottisipulia, loraus dijonia, silputtuja suppilovahveroita, valkoviiniä.
Silpua, rreesaa ja keitä kokoon. Jäähdytä.

Ruskista file voissa ja ota nopeasti pois ja anna jähtyä.

Siivuta perunat ja paista ohuista siivuista kunnon valkosipuliperunat. Tee punaviinikastike ja mausta se puolukalla. Takista maku ja laita odotamaan.

Kun hetki koittaa, niin ota lämpiämään pakasteesta  kolme levyä voitaikinaa ja kun ne ovat pehmenneet, niin pyörittele piirakkakaulimella levyistä mukavan kokoisia.

Leikkaa poronfile kahteen pätkään. Levitä kaulitulle taikinalevylle parmakinkun siivut, lusikoi päälle sienitäyte ja litten lihat täytteiden päälle. Taittele parmasiivut ylös ja lisää tarvittaessa pari siivua lisää lihaa ja peittele komeus taikinalla ja sitten voit pois leikautuilla suikaleilla vielä koristella paketin. Pari kananmunaa haarukalla rikki ja pensselillä päälle ja uuniin. 200 asteta noin 30-40 min. Itsellä meni vähän överiksi tuo 40 min. Siispää kannattaa olla tarkkana. Maku li kohdillaan, joten kaikki hyvin.



Lipeäkalaa Calles Caviar-kastikkeella keitettyä perunaa

Ostin tällä kertaa oikein turskasta tehtyä lipeäkalaa. Onhan se molvakin ihan hyvää ja kaikki muutkin, mutta turska on minulle se juttu...

Liotin kalaa kylmässä vedessä noin puoli tuntia ja asettelin palat sitten nahkapuoli alaspäin ritilälle niin, että ylimääräinen neste voisi vielä tippua vuokaan ennen kypsennystä.

Itseäni on aina häirinnyt folion ala kypsentämisestä syntyvä neste ja se, että kala itsessään jää aina melko lötköksi. Päätin, että tällä kertaa foliota ei päälle laiteta. Näin myös tein. Kala oli varsin kiinteää ja hyvää, enkä todellekaan näe mitään syytä hauduttaa moista folion alla. Varmasti pitkälti makuasia. Itselle toimi tämä versio paremmin kuin mikään aiemmin. Kiinnostamaan jäi vielä kokonaan nahan poistaminen, jolloin fisu olisi kuin mikä tahansa kalaherkku.

Kastikkeena olen jo vuosia tehnyt saman soosin itselleni, eli ihan perusbechamelin ja antanut sen kypsyä niin, että jauhot ovat kypsyneet. Soosia ei saa päästää liian paksuksi, sillä ihan lopuksi sekaan pursotetaan REILUSTI Kallen kaviaaria ja raivoisan sekoituksen jälkeen ei mikään voisi tämän sapuskan kanssa paljon paremmalta maistua. Suosittelen erittäin lämpimästi! Mitään muuta maustetta ei tarvita.

Tässä annos: